Neurologin sanat pysäyttivät – taklaus aladivaripelissä teki helsinkiläisestä Robsonista eläkeläisen 30-vuotiaana

Julkaistu:

Päävammat
Kaukalossa tullut aivovamma muutti helsinkiläisen Robson Lindbergin elämän kertaheitolla.
Helsingin Musiikkitalon käytävällä kävelee tyylikkääseen pukuun sonnustautunut hymyilevä mies. Valokuvanäyttelyyn saapuneiden vieraiden kanssa jutusteleva Robson Lindberg olisi helppo luokitella small talkista nauttivaksi sosiaaliperhoseksi.

Harva tietää, että tilanne voi muuttua Lindbergille, 33, hetkessä ahdistavaksi. Seinällä riippuu Lindbergistä näyttelyä varten otettu kasvokuva. Sen viereen on kirjoitettu hänen tarinansa, jota Lindberg ei voi vieläkään lukea itkemättä.

Helsinkiläinen Lindberg on rakastanut urheilua koko elämänsä. Lajikirjo on ollut monipuolinen: motocrossia, purjehdusta, triathlonia, oikeastaan mitä vaan maan ja taivaan väliltä. Vuonna 2010 nuori mies toteutti unelmansa ja alkoi harrastaa jääkiekkoa.

Laji toi elämään uudenlaista vauhtia ja ryminää, ennen kuin kaikki pysähtyi kertaheitolla. Helmikuun 18. päivä 2016 Lindbergiä taklattiin vitosdivaripelissä. Päänsä jäähän lyönyt pelaaja ei muistanut tilanteesta tai sen jälkeisistä hetkistä mitään – ei edes sitä, että hän oli ottanut itsestään sairaalassa valokuvan.

Joukkuekaverit kertoivat sittemmin, että taklaus oli ollut puhdas.

Lindbergin päästä ei löydetty aluksi pahoja vaurioita. Arjen elämä ei ollut kuitenkaan entisensä. Myyntialalla työskennellyt mies yritti tehdä töitä entiseen tapaan, mutta saattoi unohtaa, mitä olikaan myymässä. Väsymys oli sietämätön, asioita oli vaikea hahmottaa, kirjoittaminen tuntui mahdottomalta.

Yli kuukausi iskun jälkeen Lindberg pääsi magneettikuvauksiin.

– Minulle sanottiin, että lääkäri soittaa jos soittaa, mutta eihän näistä ikinä mitään löydy. Kahden päivän päästä neurologi soitti. Hän aloitti puhelun kysymällä ”istut sä?”.

 

Minulle kerrottiin, etten olisi enää mitään muuta kuin eläkeläinen.

Kolhut ja murtumat olivat urheiluhullulle Lindbergille tuttuja. Takana oli lukuisia lääkärikäyntejä, mutta neurologin avaus pysäytti. 45 minuutin puhelun aikana selvisi, että tälli oli aiheuttanut Lindbergin aivolohkoihin kahdeksan aivoverenvuotoa. Diagnoosina oli keskivaikea aivovamma.

Aktiivista elämää viettänyt Lindberg oli peloissaan, kun hän alkoi ymmärtää, mitä tapahtunut tarkoitti.

– Minulle kerrottiin, etten olisi enää mitään muuta kuin eläkeläinen. Sanottiin, että tuolla vammakuvalla mene himaan ja nuku.

Pahimmillaan Lindberg ei jaksanut kävellä kulman takana olevaan lähikauppaan eikä erottanut, mitkä kadulla olevista autoista olivat parkissa ja mitkä liikkuivat.

Urheilusta pelastus

Hän ei peittele, että olo voi olla edelleen hirveä. Väsymys voi pakottaa nukkumaan valtaosan päivästä, päänsärkyä ja huimausta esiintyy usein. Lindberg ei tunne oikeaa puoltaan, hänellä on yliherkkä kuulo, eikä hänen vasen silmänsä toimi. Valoarkuus pakottaa pitämään lippistä ja aurinkolaseja. Fyysiset oireet johtivat masennukseen ja lääkeaddiktioon.

Uutena vuotena 2016–2017 Lindberg ajatteli päättävänsä päivänsä oman käden kautta. Mieli muuttui jääkiekko-ottelua katsoessa.

– En pysty selittämään sitä. Minulla oli suklaalevy kädessä ja tv:ssä pyöri muistaakseni New York Rangersin peli. Ajattelin, että olen turvassa kotona, eikä tämä olekaan niin synkkää. Olin myös utelias katsomaan, miten pitkälle pääsen ja saavutanko tavoitteeni.

Lindberg ymmärsi, että häneltä kaiken vienyt urheilu olisi myös paras terapiamuoto. Hän rakensi kunnianhimoisen polun, jonka päässä on jonain päivänä triathlonin MM-titteli. Sitä kohti on menty kuntoutuksessa pieni askel kerrallaan, mutta edistys on ollut huomattavaa.

– Jos mahdollista, urheilu on suurempi osa elämääni kuin ennen vammaa. Ensimmäinen lenkkini oli 25 metriä. Jos kaikki menee hyvin, menen juoksemaan tänään 14 kilometriä, hän sanoo.


Treeneistä ja arkielämän rutiineista selviytyminen vaatii säännöllistä elämänrytmiä, tarkkaan mietittyä ruokavaliota ja ylipäänsä kurinalaista elämää.

– Enhän minä käy missään juhlissa enää. Syön kahdeksalta ja kymmeneltä olen sängyssä. Nukun yössä 10–14 tuntia. Teen pätkäpaastoa. Kaikki nämä asiat vaikuttavat siihen, että pystyn ehkä toimimaan päivällä normaalisti. Pystyn kirjoittamaan sähköposteja enintään tunnin. Sen jälkeen olen niin väsynyt, että kävelen päin seiniä.

Lindbergillä on myös urheilusaavutuksia suurempi tavoite. Hän haluaa antaa aivovammoille kasvot. Aihe on yhä monille tabu, eikä aivovammasta kärsivien tilanteeseen osata suhtautua läheskään aina tarpeeksi vakavasti. Luennointikeikkoja tekevä Lindberg on tehnyt merkittävää työtä tietoisuuden lisäämisessä.

Lindberg tiedostaa olevansa moniin kohtalontovereihinsa verrattuna onnekas. Hän sanoo olevansa kiitollinen perheenjäsenilleen, ystävilleen ja hoitoalan ammattilaisille, jotka ovat olleet tukena päivästä toiseen.

Lähipiiri ja usko tulevaan antavat syyn elää synkimpien hetkien yli.

– Olen utelias. Mitä jos pystynkin saavuttamaan kaiken sen, mitä haluan? Olen tehnyt kaiken itse. Olen opetellut muun muassa kirjoittamaan uudelleen. Jos olen onnistunut siinä, tässä on vain taivas rajana.

Asenteita uusiksi

Robson Lindberg on yksi jääkiekkoilijoista, joiden kuvat ja tarinat ovat esillä valokuvaaja Johanna Kareen Ghost of the Game – Pelin henki -näyttelyssä.

Näyttelyssä suomalaiset ja kansainväliset jääkiekkoilijat kertovat, miten heidän elämänsä on muuttunut taklauksesta syntyneen aivovamman seurauksena. Mukana on kaiken tasoisia pelaajia kaksinkertaiseen Stanley Cupin voittajaan Daniel Carcilloon.

– Minulla on tuttavapiirissä aivovammoista kärsiviä. Lisäksi tykkään seurata jääkiekkoa. Olen seurannut keskustelua päävammoista ja ajattelin, että nämä ihmiset ansaitsevat saada äänensä kuuluville, Kare kertoo.


Kare on tunnettu yhteiskunnallisista näyttelyistään. Hän sanoo tämän projektin olleen ylivoimaisesti raskain.

– Oli erittäin vaikeaa löytää kuvattavia. Moni aivovammasta kärsivä on töissä ja pelkää menettävänsä työpaikkansa. Monet myös häpeävät vammaansa. Taustalla on monia asioita.

Kokenut valokuvaaja sanoo kuvaustilanteiden olleen todella koskettavia.

– Tämä opetti minulle, että älä valita pienistä. Tässä on niin monta ihmistä, jotka jaksavat mennä sitkeästi eteenpäin kaikkien kipujen ja vaikeuksien kanssa.

Kare toivoo, että hänen näyttelynsä saisi etenkin kiekkopiirejä muuttamaan syvälle juurtuneita käsityksiään ja asenteitaan.

– Toivoisin, että jatkossa puhuttaisiin aivovammoista eikä aivotärähdyksistä. Nämä ovat vakavia vammoja, joihin toivon jokaisen saavan oikeanlaisen avun.

Ghost of Game – Pelin henki -näyttely on Helsingin Musiikkitalossa 15.–29. huhtikuuta 2019.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt