Kanada on lyöty! Naisleijonat MM-finaaliin

Julkaistu:

naisleijonat
Suomi voitti Kanadan 4–2 MM-välierässä.
Naisleijonat pelaa sunnuntaina MM-finaalissa. Alkulohkossa Kanadalle 1–6 hävinnyt Suomi venyi välierässä sensaatioon ja 4–2-voittoon.

Naisten MM-jääkiekkoa pelataan nyt 19. kertaa, ja finaalipaikka on Suomelle historian ensimmäinen. Kaikki aiemmat loppuottelut on pelattu Yhdysvaltain ja Kanadan välillä.

Mustapaitainen Kanada siirtyi johtoon ajassa 2.32. Jamie Rattray ohjasi Laura Staceyn alustuksesta, ja kiekko lipui Noora Rädyn selän taakse.

Avauserän ensimmäinen puolikas oli tolppiakin kolkutelleen Kanadan selvää hallintaa, mutta tilanne pysyi 1–0:ssa.

Suomi nousi tasoihin ajassa 16.23 ylivoimalla, kun Ronja Savolainen ohjasi Jenni Hiirikosken kovan laukauksen sisään.

Erän lopulla Savolainen tööttäsi Kanadan Blayne Turnbullin vaarallisesti pää edellä laitaan mutta selvisi kuin ihmeen kaupalla ilman rangaistusta.

Ensimmäiselle erätauolle mentiin 1–1-tilanteessa.

Toisen erän alussa Suomen Minnamari Tuominen ja Riikka Sallinen ottivat vuoron perään kaksiminuuttiset. Kanada sai pelata viidellä kolmea vastaan 1.47, mutta Naisleijonat kesti maalivahti Noora Rädyn johdolla.

Muutama minuutti myöhemmin Kanadan Stacey osui Rätyyn maalivahdin alueella, ja Suomi sai kahden minuutin ylivoiman.

Ylivoimalla Hiirikoski tälläsi siniviivasta sydämensä kyllyydestä: Suomi 2–1-johtoon.

Naisleijonien johtoasema ei kestänyt kauaa. Kanadan nuori tähti Loren Gabel tasoitti maalinedusruuhkasta ajassa 27.53.

Suomi nousi uudelleen johtoon ajassa 36.18. Takana oli pitkä pätkä ilman pelikatkoa, ja 17-vuotias puolustaja Nelli Laitinen laukoi Suomen kolmannen osuman.

Kolmannen erän ensimmäinen puolikas oli Kanadan hienoista hallintaa.

Ajassa 50.55 tutkittiin todella pitkään videonauhoja, mutta Kanadan tekemää maalia ei löytynyt.

Kanada jatkoi tämän jälkeen kovaa painettaan Suomen päätyyn, mutta Naisleijonien yhä jatkunut hyvä viisikkopuolustus piti vaahteranlehtipaidat melko vähillä tekopaikoilla.

Muutama minuutti ennen päätössummeria Kanada sai kiekon Noora Rädyn varusteiden kautta ainakin maaliviivan tuntumaan, mutta tilannetta ei tarkistettu videolta.

Suomen Ronja Savolainen iski viimeisellä minuutilla kiekon tyhjään häkkiin, ja räjäytti Espoon Metro-areenan yleisön hurjaan huutomyrskyyn.

Tilastot:

Kanada–Suomi 2–4 (1–1, 1–2, 0–1)

1. erä: 02.32 Jamie-Lee Rattray (Laura Stacey) 1–0, 16.23 Ronja Savolainen (Jenni Hiirikoski–Noora Tulus) 1–1 yv.

Rangaistukset: 5.48 Tanja Niskanen S 2 min, 11.20 Riikka Sallinen S 2 min, 15.42 Laura Fortino K 2 min.

2. erä: 26.50 Hiirikoski (Tulus–Savolainen) 1–2 yv, 27.53 Lorel Gabel (Brianne Jenner–Ann-Sophie Bettez) 2–2, 36.18 Susanna Tapani (Nelli Laitinen–Michelle Karvinen) 2–3.

Rangaistukset: 21.20 Jenner K 2 min, 23.32 Minnamari Tuominen S 2 min, 23.44 Sallinen S 2 min, 26.14 Stacey K 2 min, 38.33 Annina Rajahuhta S 2 min.

3. erä: 59.22 Savolainen 2–4 tm sr.

Rangaistukset: 44.38 Emily Clark K 2 min.

Rangaistukset yhteensä: Kanada 4x2 min, Suomi 5x2 min.

Maalivahtien torjunnat: Shannon Szabados K 5+7+3=15 (pois: 58.38–59.22, 59.38–60.00), Noora Räty S 13+17+13=43.

Yleisöä: 4311.

Päätapahtumat

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt