Naisten SM-kiekkofinaali joutui väistymään junioripoikien tieltä – ottelu siirtyi toiseen kaupunginosaan

Julkaistu:

Jääkiekko
Jääkiekon naisten kolmas SM-finaali pelataan Tapiolan sijaan Espoonlahdessa.
Jääkiekon naisten Suomen mestaruus on torstaina katkolla Espoon Bluesille. Joukkue johtaa finaalisarjaa Tampereen Ilvestä vastaan otteluvoitoin 2–0.

Blues ei kuitenkaan pääse yrittämään sarjan katkaisua omalla kotiareenallaan Tapiolan urheilupuiston kakkoshallissa.

Naisten finaalin ohi kiilasi samana iltana pelattava miesten A-nuorten puolivälieräottelu Bluesin ja KalPan välillä. Naisten liigafinaali joutui kyseisen ottelun vuoksi väistymään.

Alunperin suunnitelmana oli sijoittaa naisten kolmas finaali pelattavaksi Tapiolassa sijaitsevaan, kakkoshallia huomattavasti suurempaan Metro-areenaan. Tässä tapauksessa finaalin alkamisaika olisi viivästynyt kello 18.30:sta 19.20:een Metro-areenan toisen tapahtuman vuoksi.

A-nuorten ottelua ei taas voitu siirtää pelattavaksi Metro-areenaan, sillä jääaika olisi ollut liian lyhyt.


Blues on nyt tiedottanut, että pulmaan on löytynyt ratkaisu. Finaali siirtyy kokonaan pois Tapiolasta ja pelataan sen sijaan Espoonlahdessa jäähalli Forumissa. Näin ottelu voi alkaa suunniteltuun aikaan kello 18.30.

Espoon Bluesin Emma Terho kommentoi tilannetta positiiviseen sävyyn joukkueen tiedotteessa.

– Meillä on Espoossa positiivinen ongelma usean eri Blues-joukkueen pelatessa play offs -pelejä samaan aikaan ja tämä on aiheuttanut jäätilanteen ruuhkautumisen, Terho kommentoi.

– Halusimme viimeiseen asti pitää kiinni mahdollisuudesta pelata tutussa kotihallissamme ja siksi odotimme Nuorten Liigan puolivälierien Blues–KalPa -otteluparin tulosta.

Espoonlahden Forumissa kotiottelunsa pelaa toinen espoolaisseura, Kiekko-Espoo.

– Espoonlahti on erinomainen paikka pelata tärkeä finaali. Kiekko-Espoon tekijöillä on kertynyt kauden aikana kokemusta hienojen ottelutapahtumien toteuttamisesta Espoonlahdessa, Terho totesi.

– Yhdessä heidän kanssaan rakennamme unohtumattoman finaalitapahtuman. Haluamme kaikki tehdä torstaista menestyksellisen kiekkoillan espoolaisille, niin Espoonlahdessa naisten pelissä kuin Tapiolassa A-nuorten pelissä, hän jatkoi.

Espoon Bluesin joukkueenjohtaja Jarkko Malm kommentoi jo tiistaina ymmärtävästi ongelmallista pelipaikkapulmaa.

– A-nuoret ovat Jääkiekkoliiton arvoasteikossa ylempänä kuin naisten liiga. Täytyy muistaa, että niistä A-nuorista tulee lähivuosien miesten maajoukkuepelaajia, Malm totesi STT:lle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt