Video: Miro Heiskasta ja Kaapo Kakkoa valmentanut luisteluguru kertoo nykykiekon vaatimuksista: ”Ne ovat ykkösjuttuja”

rac

Julkaistu:

Jääkiekko
Jääkiekon luisteluvalmentaja Lari Joutsenlahti opettaa junioreita ja ammattilaisia.
Äärimmäisen nopea nykykiekko vaatii entistä sähäkämpää ja taitavampaa luistelua. Luisteluvalmentaja Lari Joutsenlahti uskoo tietävänsä, miten haasteeseen vastataan.

Joutsenlahti, 34, on entinen Espoon Jäähongan, Jokerien ja HIFK:n junioripelaaja. Hän on pelannut myös muutaman ottelun Mestistä Kirkkonummen Salamoissa.

Joutsenlahden suurimmat meriitit ovat kuitenkin alamäkiluistelusta, jossa hän saavutti palkintopallisijoja ja oli MM-pisteissä parhaimmillaan viides. Hänet tunnettiin lajissa etenkin räjähtävästä lähdöstään.

Joutsenlahden luisteluvalmennuksessa ovat olleet muun muassa NHL-joukkue Dallas Starsin tähtitulokas Miro Heiskanen ja TPS:n suurlupaus Kaapo Kakko.

Opissa on käynyt myös liuta muita suomalaisia ja ulkomaalaisia ammattipelaajia, mukana on ollut kokeneita NHL- ja KHL-pelaajia.

– Valmennusfilosofiani lähtee teränkäytöstä. Sitä harjoitellaan paljon ja aina. Harjoituksissa on oltava monipuolisuutta, ja rytminvaihdokset, räjähtävät lähdöt sekä terävät käännökset ovat tärkeitä.

– Nykypelin entistä kovemmassa tempossa ei voi enää kääntyä koko terällä, on pakko leikata ulkoterällä jäähän, jotta saa tehtyä tiukan mutkan, Jousenlahti syventää.


Hänen nuorimmat asiakkaansa ovat kymmenenvuotiaita ja vanhimmat viisikymppisiä.

Markkinoilla on toki muitakin luisteluvalmentajia kuin Joutsenlahti. Esimerkiksi pikaluistelusta tuotuja oppeja on käytetty jääkiekossa, eikä luisteluvalmennuksen päälinjoista ole olemassa yhtä ainoaa totuutta.

Joutsenlahden mielestä pikaluistelusta ei kannattaisi ottaa vaikutteita jääkiekkoon.

– Pikaluistelussa ollaan liikkeellä ihan eri tavalla ja välineillä kuin kiekossa. Pikaluistelussa kantapää nousee luistimen terästä irti, se on pitkäkestoista ja luisteluasento on erilainen. Pikaluistelun kaarteissa tehdään pitkiä ja puristavia liikkeitä. Se ei palvele nykykiekon vaatimuksia, hän selvittää.

Täydellistä luistelijaa ei ole vielä jääkiekkokaukaloissa nähty, eikä tulla koskaan näkemään.

Kuka voisi Joutsenlahden mielestä nykypelaajista hipoa täydellisyyttä?

– Rakentaisin tähän kysymykseen vastauksen eri pelaajista. Ottaisin pakettiin Connor McDavidin nopeuden suora- ja kaarreluistelussa, Sidney Crosbyn terävät käännökset ja Miro Heiskasen liu’un.

Jutun videosta voit katsoa otteen Joutsenlahden treeneistä ja kuunnella lisää hänen ajatuksiaan luistelusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt