Jääkiekko

Kolumni: Sodan aikana suomalainen jääkiekko koki kovia – maajoukkueen maalivahti sai luodin päähänsä ja sokeutui

Julkaistu:

Kolumni
Jatkosodan aikana nuoret saivat vastuuta jääkiekkojoukkueissa, kirjoittaa Juha Kanerva.
Kanadalainen tv-kanava TSN yllätti torstaina julkaisemalla sosiaalisessa mediassa kuvan, jossa Suomi-neidon keskivartalo ja jalkatila olivat huomattavasti leveämmät kuin todellisuudessa. Kyseessä oli kartta jatkosodan asemasotavaiheesta vuosilta 1942–44.

Suur-Suomi nautti tuolloin laajaa kansansuosiota, joskin monien mielestä vanhojen rajojen turvaaminen olisi riittänyt.

Penetroituminen syvälle Syväriin tuli kalliiksi – myös jääkiekkoväelle. Lajilegenda Aarne Honkavaaran (1924–2016) mukaan sota vei 56 jääkiekkoilijaa, joista iso osa kaatui nimenomaan jatkosodan hyökkäysvaiheessa.

Talvisodan jälkeen helsinkiläisseuroista koottu maajoukkue lähti pelimatkalle Saksaan ja Sveitsiin. Jälkimmäisessä maassa ihasteltiin sinivalkoisten sotasankaruutta TSN:n hengessä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sveitsiläislehdet julkaisivat suomalaispelaajien sotilasarvot ja taistelupaikat, joissa he olivat puolustaneet isänmaataan edellisenä talvena.

* * *

Aikamiesten ollessa talvella 1942 rintamalla kiekkoa pelasivat A-juniorit. Samana vuonna laji otettiin myös upseerikoulun ohjelmaan.

Talvella 1943 sotatoimet rauhoittuivat siinä määrin, että pelaaminen oli jälleen mahdollista ”siellä jossain”. Rintamalla kentät kunnostettiin Valkeasaaressa, Äänislinnassa ja Aunuksessa.

Jälkimmäisessä oli kaksikin kenttää, joista toinen oli Korteslammen jäällä. Honkavaara on muistellut poikkeusolojen harjoituksia Suomen jääkiekkoliiton historiateoksessa Koko kansan leijonat.

”Alkuasukkaat katselivat aluksi ihmeissään touhua mutta innostuivat asiasta niin, että joka aamu puhdistivat luudilla kentän lumesta.”

Myös kotirintaman urheilutoiminta saattoi jatkua, mutta pelaajista oli pula, koska monilla oli kädessään mailan sijasta ase.


Lisäksi pelaajat joutuivat huolehtimaan kaikesta itse: välineiden hankkimisesta, kenttien aurauksesta ja matkustamisesta.

* * *

Tuohon aikaan joukkueeseen kuului vain 8–9 pelaajaa. Siitä huolimatta Jääkiekkoliitto joutui tekemään sääntöihin poikkeuspykälän, jonka mukaan lomalla olevat sotilaat saivat pelata missä tahansa joukkueessa.

Kaikista ei ollut enää pelaajiksi. Tampereen Ilveksen maajoukkuemaalivahti Teuvo Castrén oli saanut luodin päähänsä ja sokeutunut.

Traagisten kohtaloiden keskellä joku näki valoa. ”Tämä talvi on ollut jääkiekkojunioreillemme kultaista aikaa. Kaikissa joukkueissa ovat nuoret miehet päässeet mukaan tosiotteluihin, ja se on heidän kehitykselleen vain hyväksi.”

Helmikuussa 1944 jää värjäytyi punaiseksi Kaisaniemen kentällä Karhu-Kissojen ja TBK:n välisessä ottelussa. Neuvostoliitto oli aloittanut Helsingin suurpommitukset, ja koneet tekivät tuhoja Kaisaniemen puistossa.

Sirpale päätti Karhu-Kissojen Niilo Silvaston peliuran, mutta vielä huonommin kävi ottelua seuranneelle tytölle, joka kuoli ilmaiskussa. Suomi-neito joutui valmistautumaan ankariin rauhanehtoihin.

Ja vielä...

Tasan 70 vuotta sitten Suomen jääkiekkomaajoukkue esiintyi ensimmäisen kerran ulkomailla pelipaidoissa, joiden rintaan oli kiinnitetty leijonavaakuna. Eläinmagia näytti toimivan, sillä Suomi voitti vuodenvaihteen 1948–49 Tshekkoslovakian-kiertueen viidestä ottelustaan kolme.

Lisää Juha Kanervan kolumneja voit lukea täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt