Mikä trilleri! Nuoret Leijonat näytti hurjaa luonnetta MM-finaalissa – ”Harvoin olen pelannut tällaisessa joukkueessa”

Julkaistu:

nuorten mm-kulta
Ukko-Pekka Luukkonen oli Suomen mestarijoukkueen viimeinen lukko.
Tämän vuoden Nuoret Leijonat osasi järjestää todellisia trillerivoittoja. MM-finaali varhain sunnuntaiaamuna ei ollut poikkeus.

Suomen historian viides nuorten MM-kulta tuli dramaattisella tyylillä Yhdysvaltoja vastaan. Suomen joukkueen sankariksi nousi 17-vuotias superlupaus Kaapo Kakko, joka teki 3–2-voittomaalin vain puolitoista minuuttia ennen summeria.

Suomi menetti kolmannessa erässä 0-2-johtoasemansa, mutta Kakko räjäytti Rogers Arenan 17 206 katsojaa huutomyrskyyn voittomaalillaan.

Kultainen maali oli Kakolle turnauksen toinen. Ensi kesän NHL:n varaustilaisuuden ykkösvaraukseksi tyrkyllä oleva Kakko teki seitsemässä ottelussa tehot 2+3=5.

MM-finaali oli myös kahden tulikuuman maalivahdin välinen kaksintaistelu.

Suomen parhaana pelaajana turnauksessa loistanut Ukko-Pekka Luukkonen piti joukkuettaan pystyssä, mutta puhtaat paperit ansaitsee myös Yhdysvaltojen maalilla torjunut Cayden Primeau.

– Vaikka kaksi meni sisään, pitää olla tyytyväinen omaan peliin. Pelaajat tekivät työni helpoksi tänään. Pelattiin joukkueena hyvä peli, kiitteli sankarivahti Luukkonen.

– Ihan uskomaton kasvu joukkueelta tässä turnauksessa. Puhuimme ennen Kanada-peliä, että nyt alkaa uusi turnaus. Aiemmilla peleillä ei ole mitään. Piti vain voittaa kolme ottelua. Harvoin olen pelannut tällaisessa joukkueessa. Ihan huikea joukkue.

MM-finaali alkoi tarkkaavaisesti. Kumpikaan joukkue ei lähtenyt höntyilemään turhaan, vaan molemmat pyrkivät hallitsemaan kiekkoa ja rakentamaan hyökkäyksiä maltilla.


Suomi antoi kuitenkin siimaa löperöillä kiekonmenetyksillä, mikä myös näkyi jäähyilynä. Loistavan turnauksen pelannut Luukkonen oli alivoimalla mies paikallaan.

Suomi väisti avauserässä myös luodin Rasmus Kuparin ottaman jäähyn aikana, sillä Yhdysvallat sai kiekon maaliin, mutta tuomarit hylkäsivät osuman maalivahdin estämisenä. Hylkäys herätti laajasti ihmetystä.

Avauserä oli Suomelta kokonaisuutena vaisuhko. Joukkue sai tasakentällisin rakennettua muutamia vaarallisia maalipaikkoja suorista hyökkäyksistä, mutta kiekollinen peli tukehtui turhan usein keskialueelle.

Toisen erän Suomi aloitti vajaalla, sillä kapteeni Aarne Talvitien jalka ei pitänyt. Talvitie loukkasi jalkaansa avauserän lopulla.

Kapteeni kävi koettamassa jalan pitävyyttä erän alussa jäällä, mutta palasi nopeasti koppiin. Talvitie palasi otteluun viisi minuuttia ennen toisen erän loppua, mutta ei pystynyt jatkamaan ottelua loppuun. Tykkiturnauksen pelanneen Talvitien loukkaantuminen näkyi ykkösketjun pelissä selkeästi.

Toinen erä oli entistä selkeämmin Yhdysvaltojen hallintaa. Jenkkijoukkue vyörytti hyökkäyksiään ja Suomi oli jatkuvasti askeleen perässä ja joutui rikkomaan. Yhdysvaltojen tehoton viimeistely ja Luukkosen torjunnat pitivät ottelun maalittomana.

Vaikean jakson päätti Suomen hyvin pyörinyt ylivoimapeli, joka tuotti lopulta tulosta toisen erän puolivälin jälkeen. Kakkoskoostumus pelasi kiekon takakolmiossa Jesse Ylöselle, joka latasi suoraan syötöstä 1-0-maalin. Ylöselle osuma oli turnauksen kolmas ja kuudes piste.

– Ei sitä tässä vaiheessa mieti omia pisteitä tai suorituksia, kun on kultamitali kaulassa, mutta ihan ok meni tämä turnaus. Kaikilla joukkueen pelaajilla oli iso tähän mestaruuteen, Ylönen arvioi turnaustaan vaatimattomaan sävyyn.

Kolmannessa erässä Suomen pelikuri oli pääosin hyvää luokka, mutta hyökkäyspelaaminen oli lähes olematonta. Yhdysvallat piti kiekkoa ja sai painettua peliä Suomen puolustusalueelle.

Kesken Yhdysvaltojen painostusjakson Otto Latvalan viivasta lähtenyt laukaus toi lisäpuskuria Suomelle 2–0-muodossa, mutta Yhdysvallat tuli parissa minuutissa 0–2-tappioasemasta tasoihin. Suomen viisikko repeili molemmissa maaleissa kohtalokkaasti.

Passivoitunut Suomi antoi Yhdysvalloille avaimet luopumalla kiekosta jatkuvasti, mutta 2–2-tasoituksen jälkeen Suomi sai kiekollisen pelinsä paremmin kuosiin, mikä lopulta käänsi päätöserässä pelin virtauksen Suomelle.

Suomen ja Yhdysvaltojen välillä on nähty viime vuosina useita MM-finaalikohtaamisia.

Vuonna 2016 Ahokkaan luotsaama Suomi voitti Yhdysvallat alle 18-vuotiaiden MM-finaalissa Grand Forksissa. Tuossa joukkueessa oli nykyisestä U20-joukkueesta viisi pelaajaa: Ukko-Pekka Luukkonen, Henri Jokiharju, Urho Vaakanainen, Eeli Tolvanen ja Sami Moilanen.

Nykyisestä MM-joukkueesta vuoden 2017 alle 18-vuotiaiden MM-finaalissa oli 11 pelaajaa, kun Yhdysvallat kaatoi Suomen 4–2.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt