Eeli Tolvanen haluaa näyttää Pikkuleijonissa kaikille epäilijöilleen – ”Onhan siitä ollut paljon puhetta”

Julkaistu:

Pikkuleijonat
Nuorten MM-turnauksessa nähdään nälkäinen maalitykki.
Eeli Tolvanen kuuluu tulevan nuorten MM-kisojen konkareihin. Nashville Predatorsin huippulupaus aloittaa jo kolmannen MM-turnauksensa tapaninpäivänä, kun kiekko putoaa jäähän Victoriassa.

Tolvanen, 19, on pelannut syyskaudella sekä Nashville Predatorsin että AHL-joukkue Milwaukee Admiralsin riveissä.

Kun Predators passitti Tolvasen takaisin AHL:ään, Tolvanen ei epäröinyt päätöstään lähteä MM-jäille.

– Kyllä tämä voittaa AHL:n olot. Mieluummin olen täällä edustamassa Suomea kuin istun bussissa. Täällä on paljon kavereita ja näistä turnauksista saa aina hienoja kokemuksia, joille voi naureskella myöhemmin. Tämä on vielä mulle viimeinen turnaus, enkä ole saavuttanut vielä mitään näissä kisoissa, joten se motivoi paljon, Tolvanen kertoi Ilta-Sanomille sunnuntain MM-kenraalin jälkeen.

Suomen MM-kenraali oli lupauksia antava. Kanada kaatui 5–2 Vancouverissa.
Tolvanen näytti ottelussa kovinta asettaan eli tulista laukaustaan, kun hän maalasi ylivoimalla päätöserässä.

– Alivoima oli hyvää ja ylivoimakin toimi. Tästä on hyvä aloittaa turnaus. Joukkueessa on sekoitus junnuja ja vähän vanhempia pelaajia. Tässä joukkueessa on hyvä ilmapiiri. Kaikki tulevat toimeen toistensa kanssa. Se näkyy jäällä. Kaikki puskevat toisiaan, Tolvanen kertoi.

Ero aiempiin MM-joukkueisiin on Tolvasen mukaan selvä.

– Tämä on spesiaali ryhmä. Samanlaista ilmapiiriä ei ollut kahden edellisen vuoden aikana. Huomasin heti ensimmäisenä päivänä, että porukka on täällä voittamassa.

Tolvaselle on myös jäänyt hampaankoloon aiemmista turnauksista. Viime vuoden kisoissa hän jäi yhteen maaliin kovista odotuksista huolimatta.

Kahden U20-turnauksen aikana Tolvanen on tehnyt hänelle vaatimattomat kolme maalia 11 ottelussa. Victorian MM-jäälle luistelee nälkäinen maalitykki.

– Onhan siitä ollut paljon puhetta aiemmin, että miksi aiemmissa turnauksissa pelityylit eivät toimineet ja muuta. Tämä turnaus on hyvä mahdollisuus näyttää nyt. Meillä on myös pari jätkää viime vuoden joukkueesta. Se viime vuoden Tshekki-peli puolivälierässä jäi kaivelemaan, myönsi Tolvanen.

– Haluan näyttää, että pystyn näissäkin karkeloissa tuomaan jotain joukkueelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt