Jääkiekkopersoona Juhani ”Tami” Tammisen kaasujalka on ollut sen verran herkässä, ettei hänellä ole lähiviikkoinakaan asiaa auton rattiin. Ilta-Sanomien tietojen mukaan poliisi on määrännyt Tammisen väliaikaiseen ajokieltoon ylinopeusrikkeiden vuoksi.
– Näin on käynyt, tieto pitää paikkansa. Olen parhaillaan ajokiellossa, Tamminen vahvistaa.
Merkittävän pelaaja- ja valmennusuran tehnyt Tamminen kertoo ajaneensa kolmesti ylinopeutta vuosien 2017–18 välisenä aikana. Hänen mukaansa kaikki nämä rikkeet taltioituivat poliisin automaattisiin valvontakameroihin, kansankielellä ”tolppiin”.
– Ajokieltoni johtuu siis näistä ylinopeuksista, jotka kaiken lisäksi olivat marginaalisia. Kertaalleen esimerkiksi ajoin 89 kilometriä tunnissa kahdeksankympin nopeusrajoitusalueella, eli mistään isoista ylityksistä ei todellakaan ollut kyse, Tamminen, 68, selvittää.
– Silti sain muistaakseni jopa kuusi viikkoa ajokieltoa. Vanha maajoukkuekapteeni ei ole tottunut selittelemään, mutta näin ammatikseen autoilevan yrittäjän näkökulmasta tällainen menettely tuntuu kerta kaikkiaan hämmästyttävältä.
Yritysvalmennuksen koulutustilaisuuksia ympäri Suomea järjestävä Tamminen sanoo ajavansa vuositasolla noin 100 000 kilometriä. Hän pitää ajokorttia ja omaa autoa välttämättöminä työvälineinään.
– Olen nämä ylinopeudet ajanut, se on de facto. Kävin tapaamassa Turun veljiä (poliisia) ja neuvottelemassa asiasta, koska todella tarvitsen ajokorttia ja autoa työssäni. Ei kuitenkaan auttanut, Turussa asuva Tamminen harmittelee.
– Kun ajaa vuodessa 100 000 kilsaa, ei ole mikään ihme, että jossain vaiheessa kamera välähtää. Niitähän on nykyään joka niemen notkossa.
Tamminen kertoo ”kärsineensä nyt puolet ajokiellostaan”, toisin sanoen kolmisen viikkoa.
Ajokiellon aikana Tamminen on keksinyt muita keinoja liikkua.
– Joo, nytkin mulla on vanha kunnon Jopo alla. Syyskuussa saan ajokorttini takaisin, ja siihen saakka järjestelen itselleni kuskeja laajasta kontaktiverkostostani. Saksalaisittain sanottuna ei tämä ole kuin organisointiongelma – piste ja loppu, hän painottaa.
– Se täytyy kuitenkin sanoa, että olen yrittäjä ja omalla alallani menestyminen ilman autoa on vaikeaa. Jopolla on nimittäin hankala sotkea vastatuulessa Joensuuhun, kun tarakalla on 300 kappaletta kirjoja. Tästä haasteesta yritin kertoa poliisillekin.
Matkaa kiekkolegendan hautajaisiin
Tulevana lauantaina Tamminen osallistuu hiljattain kuolleen jääkiekkolegendan Lauri ”Leuka” Monosen hautajaisiin Joensuussa. Aurinkokuninkaaksi itseään kutsuva kiekkopersoona kertoo saavansa kyytiapua vanhalta pelikaveriltaan Juha Rantasilalta.
– Saan ensin omalta kontaktiltani perjantaina kyydin Turusta Stadiin, josta edelleen jatkamme Rantasilan kyyditsemänä hänen Satulinnaansa Mikkeliin. Yövymme siellä ja jatkamme aamulla hyvissä ajoin matkaa pelipaikoille, vahvan uran myös asiantuntijakommentaattorina tehnyt Tamminen kertoo.
– Hautajaisiin osallistuvaan seurueeseemme liittyvät myös ”Hexi” (Heikki Riihiranta) ja ”Vellu” (Veli-Pekka Ketola), joista jälkimmäinen tosin tulee muita teitä hautajaisiin. On tärkeää päästä kunnioittamaan Laten muistoa, ex-maajoukkuehyökkääjä summaa.