Jääkiekko

Veli-Pekka Ketola ei yllättynyt suru-uutisesta – ex-pelikaverit yrittivät auttaa Leijonalegendaa loppuun asti

Julkaistu:

jääkiekko
Veli-Pekka Ketola on menettänyt monta jääkiekkoystäväänsä. Viimeksi yläkerran kaukaloon siirtyi Lauri Mononen.
Jääkiekkolegenda Veli-Pekka Ketola kuulosti maanantaina surulliselta, muttei yllättyneeltä, kun kuuli Ilta-Sanomilta, että pitkäaikainen pelikaveri ja nuoruudenystävä Lauri Mononen, 68, siirtyi sunnuntaina ajasta ikuisuuteen.

Hiljaiseloa viettäneen Monosen viimeiset vuodet eivät olleet pelkkää ruusuilla tanssimista. Entisten pelikaverien yhteisö eli Liiga-alumni ry yritti auttaa legendaa loppuun asti, mutta tämä oli jo avun ulottumattomissa.

Vuotta vanhempi porilaissentteri tutustui pohjoiskarjalaiseen laitahyökkääjään syvällisemmin maajoukkueen kokoontumisessa Tampereen Hakametsässä 1968. Hänelle Monosen pelaajaprofiili ja persoona kävivät nopeasti selväksi:

– On pelaajia, jotka 1–1-tilanteissa ovat ohittavinaan vastustajan ja sen jälkeen tulevinaan lujaa maalinedustalle. Sitten on sellaisia pelaajia kuin ”Late”, joka hirveällä prosentilla teki sekä ensin että viimeksi mainitun asian. Laten virtuoosimaisuus ja arvaamattomuus olivat ne syyt, miksi hänen takiaan kuljettiin ympäri Suomea jäähalleihin lippuluukun kautta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kolikon kääntöpuoli oli jäärä- ja omapäisyys. Kymmenlapsisessa perheessä oppii pitämään puolensa.

– Se, mitä valmentaja piirsi fläppitaululleen, ei ollut Latelle aina mitään jumalan sanaa. Ja jos hän otti asiaan jonkun kannan, se ei muuttunut rautakangellakaan.

Maaleja enimmäkseen lähietäisyydeltä paukutellutta Monosta seurasi leipälajissa erikoinen aura: kypärätemppu ensimmäisessä miesten sarjan pelissä 15-vuotiaana, ensimmäisessä A-maaottelussa 1968 ja ensimmäisessä WHA-ottelussa 1975.

Kun NHL:n haastajasarjan tasoon pettynyt Mononen palasi SM-liigaan 1977, samoin kuin mm. Ketola, hän osoitti ensimmäisessä pelissään HIFK:ssa, että ei ollut Pohjois-Amerikassa taantunut. KooVeen verkko pöllähti kuudesti.

Pukukopissa hiljainen ja rauhallinen Mononen oli luonnonvahva urheilija, nopea luistelija ja taitava mailankäsittelijä, jota motivoivat ennen kaikkea maajoukkuekauden huipennukset eli MM- ja olympiakisat sekä Izvestija-turnaus jouluna.

Keväällä 1973 Moskovan kansainvälisellä lentokentällä sattui MM-kisojen lopuksi välikohtaus, jonka päätteeksi Jääkiekkoliitto laittoi Monosen kaudeksi 1973–74 pelikieltoon. Myös Leuka-lempinimellä tunnetun Monosen toinen pitkäaikainen pelikaveri Juhani Tamminen muisteli vuosikymmeniä myöhemmin pilke silmäkulmassa, että kentällä käytiin ”painimaaottelu neuvostomiliisit vastaan Suomi, jota edusti Lauri Mononen, lopputulos 2–1”.

– Sen ajan jääkiekko-Suomessa ei ollut vielä siirrytty täysammattimaisuuteen, joten reissuissa tapahtui joskus kaikenlaista, Ketola taustoittaa.

Jääkiekko oli jo Suomessa hyvin suosittu urheilulaji, ja kevään 1974 MM-kotikisoja odottaneet kiekkofanit kävivät kuumana, kun herrat sulkivat kabinettipäätöksellä Leijonien pelätyn ja suositun maalitykin ulos tapahtumasta.

Kevään 1972 MM-kisoissa Prahassa voimanpesä punnersi tehot 9+6, ja parempaan ylsi MM-tasolla leijonissa vasta Saku Koivu, peräti 27 vuotta myöhemmin.

Monosen 18 vuotta kestäneelle pääsarjauralle mahtui 10 seuraa kolmessa maassa; esimerkiksi pääkaupunkiseudulla hän pelasi kolmessa seurassa. Tuollainen oli poikkeuksellista aikana, jona pelaajat ankkuroituivat seuroihinsa myös työpaikkojensa kautta.

– Kuvasi sekin Latea hyvin. Hän oli taiteilijasielu, joka ei siviiliuran rakentamiseksi ehkä laittanut ihan kaikkea peliin, Ketola sanoo.

Läheisistä jääkiekkoystävistään nyt mm. Monosen, Pekka Marjamäen, Antti Leppäsen, Matti Hagmanin, Arto Javanaisen ja Harry Nikanderin menettänyt Ketola haluaa vielä jääkiekkoleijona numero 75:n kautta sivistää sukupolvia, joille Lauri Mononen on vain nimi menneisyydestä, jos sitäkään.

– Late olisi parhaimmillaan mahtunut pelaamaan melkein mihin joukkueeseen tahansa maailmassa. Ja sen ajan Suomessa me lahjakkaimmatkin pelaajat olimme koko lailla sellaista käsittelemätöntä raakapuuta, jota ei ollut nykyisen huippu-urheilun näkökulmasta loppuun hiottu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt