Kuoleman porteilla käynyt Marko Jantunen valmistui uuteen ammattiin – ”Voin olla ylpeä, että uskalsin tarttua haasteeseen”

Rankan huumehelvetin selättänyt ex-kiekkotähti on tehnyt uskomattoman käänteen elämässään.

Marko Jantunen valmistui liikuntaneuvojaksi.

9.5.2018 18:53

Keväällä 2015 Marko Jantunen katsoi pistoolin piippua silmään. Raju huumehelvetti ja siitä aiheutunut paha velkaantuminen olivat sysänneet entisen jääkiekkotähden kuilun partaalle. Kodittomalla ja pelokkaalla narkkarilla ei ollut pakopaikkaa, kaikki oli mennyt. Loppu oli enää yhden painalluksen päässä.

Nyt, kolme vuotta myöhemmin, Jantusen, 47, kunniaksi kilistellään maljoja. Leijonien ex-luisteluvirtuoosi on juuri valmistunut uuteen ammattiin, liikuntaneuvojaksi Pajulahden liikuntakeskuksesta. Syksyllä 2015 totaalisesti raitistuneen lahtelaisen elämässä on tapahtunut hämmästyttävä muutos.

– Olin onnekas, että pääsin Avominne-päihdeklinikoiden ammattitaitoiseen hoitoon syksyllä 2015. Se oli käänne, joka on sittemmin vaikuttanut positiivisesti ihan koko elämääni. Olen kuitenkin hyvä esimerkki siitä, että vaikeankin päihdesairauden kahleista voi selvitä, kunhan ei itse menetä toivoaan, Jantunen sanoo.

– En kuitenkaan olisi silloin uskonut, että palaisin pian jopa koulun penkille ja opiskelisin itselleni uuden ammatin. Stressasin opiskelua paljon, mutta nyt voin olla ylpeä siitä, että uskalsin tarttua haasteeseen.

Toipumisvaiheensa alussa Jantunen sai arvokasta tukea myös SM-liigaseura Pelicansista, kakkosdivisioonassa silloin pelanneesta HC Giantsista sekä Päijät-Hämeen Liikunnasta ja Urheilusta, joka lopulta ohjasi hänet opiskelun pariin Pajulahteen.

– Olen tehnyt lujasti töitä kuntoutumiseni ja ylipäätään elämänmuutokseni eteen. Nämä kaksi ja puoli vuotta täysraittiina ovat olleet elämäni parasta aikaa, SM-liigassa Pelicansia, Jokereita ja TPS:ää edustanut Jantunen alleviivaa.

Jantunen aateloitiin Lahti-kiekon Hall Of Fameen tammikuussa 2017.

Kymmenen kiekkoilijaa hoidossa

NHL:ssäkin urallaan käynyt Jantunen on tehnyt aktiivista ennaltaehkäisevää päihdetyötä jo vuodesta 2016 lähtien. Esimerkiksi viime syksynä Jantunen lähti massiiviselle, Erkki Poikosen säätiön tukemalle koulukiertueelle, joka on jo tähän mennessä tavoittanut kaikkiaan noin 24 000 nuorta.

– Tavoitteenamme on, että vuoden 2019 loppuun mennessä luentoni on kuullut noin 100 000 nuorta – ammattikouluissa, peruskouluissa ja lukioissa, Jantunen selvittää.

– Kokemusasiantuntijana kerron nuorille, mitä päihteet oikeasti ovat ja millaisia vaikutuksia niillä on elämään. Suomen nuorison huumeongelma on luultua pahempi ja haluan osaltani tehdä kaiken sen eteen, että nuoret oppisivat ymmärtämään päihteisiin sisältyvät valtavat riskit.

Varsinaisesti Jantunen työskentelee Avominnen päihdeklinikalla ja auttaa päivittäin eri yhteiskuntaluokista tulevia nuoria ja aikuisia. Jantusen kautta hoitoonohjaukseen on lyhyessä ajassa hakeutunut myös suomalaisia jääkiekkoilijoita – seitsemän entistä pelaajaa ja kolme aktiivipelaajaa.

– Kuten olen jo aiemminkin sanonut, päihderiippuvuudet ovat myös urheilijoiden keskuudessa paljon luultua suurempi ongelma. Siihenkin pitäisi puuttua konkreettisesti eikä vain peitellä totuutta, Jantunen korostaa.

– Avominne ja SM-liigan Alumni ovat kehittäneet riippuvuuksista kärsiville pelaajille hoitoonohjausjärjestelmän, mikä on hyvä alku. Keskustelua ja toimia tarvitaan kuitenkin lisää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?