Jussi Salonojan Espoo Unitedin kohtalo ratkeaa maaliskuun aikana – apua haetaan ulkomailta

Pääomistaja Jussi Salonojalla ei ole käynyt luovuttaminen mielessä.

Jussi Salonoja on Espoo Unitedin pääomistaja.

16.3.2018 6:50

Keväällä 2016 perustettu Espoo United on lyhyen historiansa aikana ollut säännöllisesti otsikoissa taloudellisten vaikeuksiensa vuoksi.

Milloin on ollut palkkarästejä pelaajille, milloin verottaja on uhannut konkurssilla.

Miljonääri Jussi Salonojan omistaman Unitedin kohtalon hetket ovat käsillä, sillä jääkiekkojoukkueen ensi kauden rahoitus pitää olla selvillä maaliskuun loppuun mennessä.

Silloin Espoo Unitedin on viimeistään jätettävä lisenssianomus ensi kauden Mestis-paikasta, eikä se irtoa helposti.

Unitedin on näytettävä, että se on löytänyt rahat maksurästeihinsä. Seuralla ei saa olla esimerkiksi palkka- eikä eläkemaksurästejä – eikä myöskään velkaa junioriorganisaatio Blues-juniors ry:lle.

Mestis-lisenssin saaminen vaatii, että seuralla on yhteistyösopimus jonkin A-, B- ja C-junioreissa kilpailutoimintaa pyörittävän junioriorganisaation kanssa.

Blues-juniors ei uusine sopimustaan Unitedin kanssa, ellei se saa tältä noin 90 000 euron saataviaan.

– Rahoitusneuvotteluissa tärkein lähtökohta on juuri se, että United pääsee eroon veloista ja saa muutenkin ensi kaudeksi rahoitusta. On selvää, että myös tämä velka pitää maksaa ennen lisenssihakemuksen jättämistä, Salonoja tietää.

– Olen yhä toiveikas, että asiat järjestyvät. Luovuttaminen ei ole käynyt edes mielessä.

Espoo United ja Kiekko-Vantaa Mestiksen runkosarjan ottelussa.

Salonoja, 41, on peräänkuuluttanut, ettei aio loputtomiin kantaa päävastuuta Espoo Unitedin rahoittamisesta.

– Kuten olen jo loppusyksystä asti sanonut, neuvottelen koko ajan uuden pääoman saamisesta Espoo Unitediin. Seura tarvitsee nyt uutta sponsori- tai sijoitusrahaa, ja sen eteen paiskin tiukasti hommia.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Salonoja on neuvotellut ennen kaikkea ulkomaalaisen pääoman saamisesta Espoo Unitediin.

Omistaja myöntää, että neuvotteluissa on puhuttu kahdesta eri vaihtoehdosta: joko sijoittajat tukisivat seuraa suoraan taloudellisesti tai sitten lähtemällä sen omistajiksi.

– Olen käynyt neuvotteluja muun muassa keskieurooppalaisen pääoman saamisesta seuraan. Neuvottelut ovat edenneet hyvin, mutta lopullista päätöstä ei vielä ole syntynyt. Muuta en voi kyseisestä asiasta vielä tässä vaiheessa kertoa, Salonoja linjaa.

Espoo Unitedille etsitään uusia rahoittajia.

Sijoittajakandidaatteja tiettävästi kiinnostaa Unitedin mahdollinen jääkiekon SM-liigapaikka tulevaisuudessa.

Salonojan kannalta ongelmallista on, ettei hän voi luvata kenellekään SM-liigapaikkaa.

– Uskon, että jos Espoo Unitedin rahoitusasiat saadaan kuntoon, niin varmasti espoolainen kiekkoilu halutaan takaisin SM-liigakartalle. Se varmasti sopisi liigalisensseistä päättävän komiteankin intresseihin, Salonoja näkee.

– SM-liiga on yhä tavoitteemme, mutta sen aika olisi joka tapauksessa vasta vuoden tai kahden päästä.

MM-jääkiekko

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?