Naisleijonat murskavoitolla välieriin – Ruotsi oli pelkkä suupala! - Jääkiekko - Ilta-Sanomat

Naisleijonat murskavoitolla välieriin – Ruotsi oli pelkkä suupala!

Julkaistu: 17.2.2018 11:48

Suomen naisten maajoukkue on selvittänyt tiensä olympiaturnauksen välierään.

Suomen naiset kukistivat Ruotsin jääkiekon puolivälierässä ja etenivät välieräotteluun.

Naisleijonat takoi taululle vakuuttavat 7–2-lukemat.

Suomi johti ottelua jo avauserän jälkeen vakuuttavasti 3–0, kun Petra Nieminen, Riikka Välilä ja Susanna Tapani tekivät maalit.

Toisessa erässä suomalaisista maalinteossa onnistui Välilä ja Michelle Karvinen. Ruotsin maalit teki Emma Nordin sekä alivoimalla Rebecca Stenberg.

Päätöserässä Suomen kuudennen maalin teki Emma Nuutinen ja seitsemännen osuman Sanni Hakala.

Kaksi maalia tehneen Välilän lisäksi Naisleijonien tehopelaajia olivat 1+1-tehot iskenyt Karvinen sekä kaksi syöttöpistettä saalistaneet Noora Tulus ja Isa Rahunen.

Maalivahti Noora Räty torjui 19 kertaa.

Suomi kohtaa välierässä suoraan mitalipeleihin päässeen Yhdysvallat. Ottelu alkaa maanantaina kello 6.10.

Toisessa välierässä kohtaa Kanada sekä Sveitsin aiemmin lauantaina voittanut Venäjän olympiaurheilijoiden joukkue.

Korjattu: Välieräottelu alkaa maanantaina kello 6.10, ei 5.10, kuten artikkelissa aluksi luki.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?