Leijonien olympiapelit eivät näy ilmaiseksi tv:stä kaikille – toteutuuko laki?

Julkaistu:

Talviolympialaiset 2018
Leijonien olympiaottelut eivät näy ilmaiseksi tv:stä yli 200 000 suomalaiselle. Mitä sanoo tv- ja radiotoimintaa koskeva valtioneuvoston asetus?
Valtioneuvoston asetuksen mukaan Kansainvälisen olympiakomitean järjestämät kesä- ja talviolympialaiset ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä tapahtumia. Niitä koskevat tv-lähetykset on välitettävä maksuttomilla kanavilla merkittävälle osalle suomalaisyleisöstä.

Asetuksen mukaan ”yhteiskunnallisesti merkittävää tapahtumaa koskeva televisiolähetys katsotaan välitetyksi merkittävälle osalle yleisöä, jos 90 prosenttia väestöstä voi vastaanottaa lähetyksen ilman erillistä korvausta.”

Ilta-Sanomat kertoi tiistaina, ettei miesten olympiajääkiekon näyttävä TV5-ilmaiskanava näy yli 200 000 suomalaiselle. Kanava näkyy Suomessa kaapelitalouksissa, muttei kaikissa antennitalouksissa. Kaikkiaan TV5 näkyy Discoveryn mukaan 96 prosentille Suomen väestöstä.

– Tällä hetkellä näyttää, että 90 prosentin vaatimus täyttyy näyttämällä kisoja TV5:llä. Toki on totuttu, että olympialaiset näkyvät Ylellä ja sitä kautta kaikkialla, Viestintäviraston lakimies Eliisa Reenpää sanoo Ilta-Sanomille.

Aiempina vuosina olympialaisten oikeudet ovat olleet Ylellä, ja kiekkoturnaus on näkynyt television ilmaiskanavalla koko maassa. Olympialaisten oikeudet ovat tänä vuonna Discoverylla ja Ylellä, mutta miesten olympiajääkiekon lähetysoikeudet pelkästään Discoverylla.

Discovery näyttää Leijonien olympiapelit ja turnauksen ratkaisuottelut TV5:llä. Koko kiekkoturnaus on katsottavissa maksullisilta Eurosportin kanavilta.

Mitä tapahtuisi, jos yksinoikeuden omaava tv-yhtiö ei näyttäisi kisoja maksuttomasti vähintään 90 prosentille suomalaisista?

– Joku toinen voisi pyytää lähetysoikeuden luovuttamista. Sitten katsottaisiin, millainen korvaus siitä pitäisi maksaa. Mutta tämä ei ole toistaiseksi ollut ajankohtaista, Reenpää kertoo.

Discovery Communications hankki olympialaisten laajat televisiointi- ja multimediaoikeudet Euroopassa vuosiksi 2018–2024. Suomessa Discovery on tehnyt Pyeongchangin talviolympialaisista 2018 ja Tokion kesäolympialaisista 2020 sopimuksen Ylen kanssa.

Sopimuksen mukaan Discovery esittää Pyeongchangista yksinoikeudella kaiken miesten jääkiekon. Tokion kesäolympialaisista Discovery pitää yksinoikeudella itsellään kahden myöhemmin ilmoitettavan lajin esitysoikeudet.

Tv- ja radiotoiminnasta annetun asetuksen kuudes pykälä määrittelee yhteiskunnallisesti merkittäviksi tapahtumiksi seuraavat:

1) Kansainvälisen olympiakomitean järjestämät kesä- ja talviolympialaiset

2) Kansainvälisen jalkapalloliiton järjestämien miesten jalkapallon MM-loppukilpailujen avaus-, puolivälierä-, välierä- ja loppuottelut sekä Suomen maajoukkueen ottelut;

3) Euroopan jalkapalloliiton järjestämien miesten jalkapallon EM-loppukilpailujen avaus-, puolivälierä-, välierä- ja loppuottelut sekä Suomen maajoukkueen ottelut;

4) Kansainvälisen jääkiekkoliiton järjestämät miesten jääkiekon MM-kilpailut;

5) Kansainvälisen hiihtoliiton järjestämät pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailut;

6) Kansainvälisen yleisurheiluliiton järjestämät yleisurheilun MM-kilpailut;

7) Euroopan yleisurheiluliiton järjestämät yleisurheilun EM-kilpailut.

Edellä mainituista tapahtumista kokonaan suorina on lähetettävä:

*Jalkapallon miesten MM ja EM-kisojen avaus-, välierä- ja loppuottelut sekä Suomen maajoukkueen ottelut

*Jääkiekon miesten MM-kisojen välierä- ja loppuottelut sekä Suomen maajoukkueen ottelut

Muut tapahtumat – kuten olympialaiset – voidaan lähettää kokonaan tai osittain suorina tai nauhoitettuina lähetyksinä.

Lähde: Finlex

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt