Pikkuleijonien kultavahti Mika Noronen muistelee pitkää uraansa – ”Johonkin tämä 20 vuotta on hävinnyt”

Julkaistu:

Jääkiekko
Mika Noronen torjui Pikkuleijonat MM-kultaan 20 vuotta sitten. Norosen, 38, pelaajaura loppui viime vuonna.
Maalivahti Mika Norosen komea pelaajaura päättyi keväällä 2016 vaatimattomasti Mestiksessä Lempäälän Kisan paidassa.

Tapparan kasvatti olisi ollut vielä kiinnostunut jatkamaan uraansa mutta myöntää omien ratkaisujensa kostautuneen.

Noronen teki uransa viimeisinä vuosina lähinnä pätkäsopimuksia – useimmiten kauden jo alettua. Kolmen lapsen isä halusi viettää aikaa perheensä kanssa pitkälle syksyyn.

– Se oli vähän sellaista kikkailua, kun en pystynyt sitoutumaan kesäksi tai alkukauteen. Hyppäsin aina kesken matkan johonkin mukaan. Se oli vähän oma vika ja oma valinta.

– Asia vähän kostautuikin loppuvaiheessa. Minulla olisi ollut vielä haluja jatkaa ammattia vuosi pari, mutta järkeviä paikkoja ei oikein enää ollut.


20 vuotta mestaruudesta

Tammikuussa tulee täyteen 20 vuotta siitä, kun Pikkuleijonat juhli maailmanmestaruutta uunituoreessa, vuotta aiemmin valmistuneessa Hartwall-areenassa. Mestaruuden torjui Noronen.

Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä nopeammin aika tuntuu kuluvan. Tietyt muistot eivät myöskään haalene juuri lainkaan. Näin on myös Norosen kohdalla. Kultainen joulu-tammikuu 1997–98 on hyvin mielessä.

– Osan siitä ajasta muistaa yhä kuin eilisen päivän. Johonkin tämä 20 vuotta on hävinnyt. Nämä ovat kummia hommia, näin se aika vain katoaa. Se oli ikimuistettavaa aikaa, eikä tule ikinä unohtumaan, Noronen sanoo.


Suomi voitti maailmanmestaruuden lyötyään MM-finaalissa Venäjän 2–1 Niklas Hagmanin jatkoaikamaalilla.

– Parhaiten mieleen ovat varmaan jääneet juuri loppuottelu ja sen jälkeinen fiilis. Ja se, miten saimme massat liikkeelle ja ihmiset tulivat katsomaan pelejä. Siihen aikaan nuorten kisojen ei pitänyt olla Suomessa niin iso juttu. Saimme ison ekstraboostin, kun yleisö oli niin hyvin mukana. Sitä kautta tuli varmasti myös parempi menestys, Noronen toteaa.

Noronen oli ikäluokkansa lahjakkaimpia maalivahteja ja oli alle 20-vuotiaiden MM-turnauksessa mukana myös 1997 ja 1999.

– Nuorten maajoukkue on iso ponnahduslauta, josta pitää myös nauttia. Usein on paljon pidempi tie, jos sinne ei pääse mukaan. Siitä ajasta kannattaa myös nykyisten pelaajien nauttia, vaikka mukana on jo paineita, eikä se ole enää pelkkää naureskelua, kun pelataan omasta tulevaisuudesta.

NHL

Noronen varattiin Buffalo Sabresiin kesällä 1997 ensimmäisellä kierroksella varausnumerolla 21.

Se oli aikaa, jolloin Suomella ei ollut yhtään NHL-maalivahtia. Noronen sekä hieman vanhemmat Jani Hurme, Miikka Kiprusoff ja Pasi Nurminen olivat uusia tienraivaajia, jotka lähtivät viemään myöhemmin käsitteeksi muodostunutta suomalaista maalivahtiosaamista Pohjois-Amerikkaan.


Taalakaukaloissa Noronen kiekkoili kuusi kautta, ja saldoksi tuli 71 pelattua NHL-ottelua. Buffalon ykkösvahtina Norosen alkuvuosina oli tshekkilegenda Dominik Hasek, jota oli käytännössä mahdotonta syrjäyttää.

– Se oli pitkä tie, edellä oli niin kovia veskareita. Oma tieni tyssäsi vähän siihen, että kun pääsin pariksi kuukaudeksi pelaavaksi maalivahdiksi, tuli pieni loukkaantuminen ja toinen kaveri (Martin Biron) alkoi pelata tosi hyvin, Noronen muistelee.

– Sitten tuli työsulkukausi, joka muutti aika paljon asioita organisaatiossa. Sen jälkeen seurassa alettiin ajaa sisään Ryan Milleriä.

Kevään 2006 siirtotakarajalla Norosen taival Buffalossa tuli päätökseensä. Hänet kaupattiin Vancouver Canucksiin.

– Minulle sanottiin, että nauti kesästä, tehdään kesällä pitkä ja hyvä sopimus. Sitten tuli juhannus ja sielläkin kuviot olivat vähän muuttuneet, he hommasivat Roberto Luongon. Kun toinen tienaa seitsemän miljoonaa ja itse vähän vähemmän, nokkimisjärjestyksen tietää.

Noronen päätti lähteä Venäjälle.

– Olin vähän kypsä siihen hommaan ja kyllästynyt istumaan penkillä.

Huonoille maalivahdeille Noronen ei Pohjois-Amerikassa hävinnyt. Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja ja olympiakultamitalisti Hasek on yksi kaikkien aikojen maalivahdeista. Miller ja Luongo ovat viimeisen 15 vuoden parhaita NHL-maalivahteja ja kohtasivat muun muassa olympiafinaalissa 2010.

– Oma mieliala oli kuitenkin sellainen, että pystyn hoitamaan sen tontin paremmin. Se oli raskasta, Noronen sanoo.

Jälkiviisaana hän kertoo, että jos joku nuori urheilija kysyy neuvoja, maltti on avainsana.

– Aina pitäisi olla malttia, mutta nuorempana sitä ei niin ollut.

Noronen muistaa aikansa Pohjois-Amerikassa hienona, mutta myös raskaana.

– Olen aina ollut kotirakas ihminen. Kavereita, ystäviä ja perhettä oli aina ikävä. Olisi myös ollut hienompaa, jos olisi saanut enemmän vastuuta. Tuntui, että ura pyöri paikallaan enkä saanut puhkaistua seinään reikää. Oli hienoa päästä kuitenkin sekin kokemaan.

Kiitollisuus

Jääkiekko on antanut Mika Noroselle, 38, paljon. Kunnollista kipinää valmentamiseen ei ainakaan vielä ole syttynyt, mutta hän seuraa yhä jonkin verran jääkiekkoa – etunenässä Ak Bars Kazanin pelejä. Kaksi kautta seurassa pelannut Noronen tekee kolumnia paikalliseen lehteen.

– Olen päässyt näkemään Amerikan, Kanadan, Venäjän ja vähän Keski-Eurooppaakin siihen päälle. Ei normaali Hervannan poika olisi ilman tätä ammattia päässyt niin paljoa näkemään maailmaa ja oppimaan uusia asioita. Kiitollinen pitää olla.


Töihin

Tammikuussa Noronen on aloittamassa ensimmäistä kertaa elämässään ”oikeat työt”. Nuorempana kaiken jääkiekkoon satsannut Noronen aloittaa talo- ja mökkimyynnin.

– Koulutuksen suhteen tuli sählättyä niin, että sen määrällä en työpaikkaa saa. Vaikka nuorille aina painotetaan, että koulu on tärkeää, jouduin itsekin tekemään valintani urheiluun panostamisen suhteen tosi aikaisessa vaiheessa. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä pitänyt yrittää etäkouluttautua, Noronen miettii.

– Nyt lähdetään vain elämänkoululla eteenpäin. Katsotaan, miten tässä oikeassa elämässä pärjätään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt