Mark Messierkin ylisti Matti Hagmania – miksi Suomesta ei enää tule samanlaisia pelaajia?

Julkaistu:

marko lempisen kolumni
Ilta-Sanomien Marko Lempinen kirjoittaa keskushyökkääjistä.
Ääni puhelimen toisessa päässä tuki mielikuvia. Piti ensin oikein nielaista, ennen kuin omat äänijänteeni aukesivat. Kaveri oli sentään hengaillut teini-ihanuuteni kanssa – sen kuuluisan blondin, jonka paljaspintaisia julisteita löytyi myös kavereiden seiniltä. Madonnan, tietysti.

Mark Messierhän se siellä, yksi jääkiekkohistorian parhaista pelaajista. Elettiin vuotta 2011, kun sain kanadalaisen supertähden kuukausien yrityksen jälkeen muistelemaan takavuosien pelailujaan. En nyt iljennyt Madonnasta kysellä, vaan oli pysyttävä toisessa diivassa, legendaarisessa Matti ”Hakki” Hagmanissa.

Messier ja Hagman pelasivat yhtä aikaa maineikkaassa Edmonton Oilersissa 1980-luvun alussa, jonkin aikaa samassa ketjussakin.

– Maddy Hagman on paras keskushyökkääjä, jonka rinnalla olen koskaan pelannut, Messier, kuusinkertainen Stanley Cup -voittaja, latasi.

Painavasti sanottu, sillä Messier oli pelannut myös muuan Wayne Gretzkyn rinnalla, juuri Oilersissa.

Oi niitä aikoja, kun suomalainen sentteriosaaminen oli kunniassaan. Hagmanin lisäksi muistamme muun muassa Saku Koivun, Raimo Helmisen, Kari Jalosen ja Christian Ruutun. Sittemmin suomalaiset maailmanluokan sentterit ovat olleet katoava luonnonvara.

Nyt juniorimylly jauhaa kasvavassa määrin ratkaisupotentiaalisia laitahyökkääjiä, mutta ei juuri lainkaan taitavia ykkössenttereitä. Miksei?

***

Yksi syy löytyy suomalaisesta luonneperimästä. Vaatimattomuus ei tässä kohdin kaunista.

Tähtisentterit ovat usein arrogantteja, rohkeita ja itsevarmoja persoonia, jotka uskaltavat huutaa muun porukan käskynjaolle ja ohjata pelin kulkua pelitavallisista kahleista suurempia välittämättä.

Suomalaiset kulkevat mieluummin massojen mukana kuin nousevat näkyvästi esille. Kun supermarketissa on ilmainen kahvitarjoilu, jonot venyvät ulko-ovelle asti. Kun jostain pitäisi löytää käskynjakaja, porukka vaikenee kuin hississä.

Lättytaituri Hakki oli piristävä poikkeus. Vaikea sanoa, kuinka haastavaa Messierillä oli Madonnan rinnalla, mutta ainakaan suomalaisen kanssa hän ei päässyt kukkoilemaan.

***

Toinen syy kumpuaa valmennuksesta. Se ei tue tähtipotentiaalisten sentterien esiinmarssia.

Pelin sanotaan olevan keskiössä, mutta ei se ole. Se on laidoilla. Keskustan kautta hyökkääminen on junioritasolta lähtien lähes kiellettyä, joten oikea-aikaisesti ja juonikkaasti peliä rytmittäviä senttereitä ei edes voi kehittyä.

Aikuisten tasolla lahjakkaat sentterit istutetaan usein laitaan, puolustuksellisesti helpompiin hommiin. Pelko takaiskumaalista taittaa niskat luovuudelta. Esimerkiksi syksyn 2016 World Cupissa Leijona-luotsi Lauri Marjamäki ei uskaltanut peluuttaa Teuvo Teräväistä sentterinä.

Peli otetaan liian vakavasti. Erikoistapauksille ei ole tilaa, ellet ole Patrik Laine. Kaikki tekeminen keskittyy siihen, mitä pelaajat eivät osaa. Miksei voisi antaa tilaa sille, mitä pelaajat osaavat?

...ja vielä

Hyvä esimerkki Matti Hagmanin sentterijohtamisesta nähtiin 1980-luvun loppupuolella HIFK:n treeneissä. Rookie Mika Kortelainen oli päässyt Hakin rinnalle ja kyseli peloissaan, kummalle puolelle lapaa hänen pitäisi odottaa syöttöä. Hakki tuhahti: ”Kuule poika, ihan sama, pidä vaan lapa jäässä niin setä toimittaa kiekon siihen.”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt