Jari, Jalmari

Jääkiekko

Lappeenrannassa joukkotappelu C-juniorien jääkiekkopelissä – ”Ei ole tullut tällaista vastaan”

Julkaistu:

Jääkiekkoväkivalta
SaiPan ja Diskoksen C-nuorten välinen jääkiekko-ottelu päättyi lauantaina ikävästi, kun summerin soitua käynnistyi joukkotappelu.
SaiPan ja Diskoksen C-ikäiset pojat kohtasivat lauantaina Lappeenrannassa. Kyseessä oli Mestiksen karsintapeli. Isäntäjoukkue hallitsi ottelutapahtumia ja iski ottelun loppuhetkillä ylivoimalla 6–1-voittomaalin.

Maalin jälkeen pelattiin vielä 12 sekuntia, mutta todellinen kahina alkoi vasta summerin soitua.

SaiPan valmentajan Jouni Leinosen mukaan yksi Jyväskylän Diskoksen pelaajista menetti malttinsa ja ryntäsi kotijoukkueen pelaajan kimppuun.

– Vastustajan pinna paloi, ja siitä alkoi kahakka, Leinonen kertoo tilanteesta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sen jälkeen muut jäällä olleet kahdeksan kenttäpelaajaa alkoivat nahistella.

– Ja myös vaihtoaitiosta lähti pelaajia jäälle. Emme siinä rytäkässä ehtineet pidätellä heitä, Leinonen selvittää.

Tuomarit yrittivät rauhoittaa

Erotuomarikaksikolla oli täysi työ yrittää saada pelaajat rauhoittumaan.

– Varsinaisesta nyrkkitappelusta ei ollut kyse, vaan pikemmin painista ja nuhjaamisesta, Leinonen sanoo.

Episodin seurauksena erotuomarit jakoivat tappelun alkaessa jäällä olleille kenttäpelaajille pelirangaistukset ja kahakan aloittaneelle pelaajalle ottelurangaistuksen.

Ensimmäinen kerta valmennusuralla

Leinonen on valmentanut yli kymmenen vuotta, eikä hän ole nähnyt urallaan vastaavaa. Joukkueen päävalmentajalla Esko Purolahdella on takanaan vielä pidempi valmennusura (yli 30 vuotta), ja hänellekin kokemus oli ensimmäinen.

– Kun olin itse C-junnu, meille sattui kerran vastaavaa, mutta valmentajana ei ole tullut tällaista vastaan.

SaiPan valmennusjohto piti ottelun jälkeen pelaajille ankaran puhuttelun.

– Sanoimme, että antaa olla laitimmainen kerta, kun tällaista tapahtuu, valmentajat viestittivät nuorille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      Kapakkatappelu johti raakaan surmaan Mänty­harjussa – syyte: Mies veti revolverin ja ampui pakenevaa uhria neljästi kadulla

    5. 5

      Suomalaisvalmentaja onnistui todellisessa uroteossa – norjalaislehden kansi historiallisesti kokonaan suomeksi

    6. 6

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    7. 7

      Reuters: Saksan SPD ei lähde hallitukseen

    8. 8

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    9. 9

      ”Nykyajan nuoret on hienoja, minä kunnioitan heitä kauheasti” – 93-vuotias veteraani puhuu suorat sanat sodasta sekä Suomen nuorisosta

    10. 10

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    4. 4

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    5. 5

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    6. 6

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    7. 7

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    8. 8

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    9. 9

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    10. 10

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      Kapakkatappelu johti raakaan surmaan Mänty­harjussa – syyte: Mies veti revolverin ja ampui pakenevaa uhria neljästi kadulla

    5. 5

      Suomalaisvalmentaja onnistui todellisessa uroteossa – norjalaislehden kansi historiallisesti kokonaan suomeksi

    6. Näytä lisää