Jussi Salonojan omistama areena yhä ilman sähköjä – kiusalliseen tilanteeseen luvattu muutos

Espoon Metro-areenan sähköt katkaistiin maksamattoman laskun vuoksi. Kännyköiden tukiasemia pyöritetään yhä aggregaateilla.

Tapiolan urheilupuistossa sijaitsevan Metro-areenan sähköt ovat olleet monta päivää poikki.

14.7.2017 10:12

Monitoimiseuran Espoo Unitedin talousongelmat ovat puhuttaneet kesällä kiekkoväkeä. Jussi Salonojan viime vuonna perustamalla seuralla on ollut muun muassa maksamattomia palkkoja ja laskuja.

Ongelmien seuraukset ulottuivat laajalle, kun Salonojan omistamasta Espoon Metro-areenasta ja viereisestä harjoitushallista katkaistiin sähköt maksamattoman laskun vuoksi.

Salonoja kertoi torstaina Ilta-Sanomille talousasioiden olevan nyt paremmalla mallilla. Hänen mukaansa seura pystyy jatkamaan toimintaansa, koska on löytänyt merkittävän yhteistyökumppanin.

Salonoja lupasi, että sähkölasku ja palkkarästit menevät maksuun.

Vielä perjantaiaamuna sähköt olivat poikki.

– Sähköt eivät ole vielä palautuneet. Hallin suunnalta on kerrottu, että sähköt menisivät päälle mahdollisesti tämän päivän aikana, DNA:n radioverkosta vastaava johtaja Jarkko Laari kertoi Ilta-Sanomille.

Matkapuhelinoperaattorit DNA ja Elisa ovat vuokranneet Salonojan pääomistamalta Tapiolan monitoimiareena Oy:ltä tukiasemapaikan Espoon Metro-areenan katolta. Lisäksi ainakin DNA:lla on hallin sisätiloissa siirtoyhteyssolmupiste. Solmupiste palvelee lähistön tukiasemia.

Sähköjen katkaisemisen seurauksena hallin katolla oleva tukiasema ja siirtoyhteyssolmupiste lakkasivat viime viikolla toimimasta. DNA järjesti paikalle bensiinikäyttöisen aggregaatin, joka turvaa sähkönsyötön ja Tapiolan alueen mobiilipuhelinverkon kuulumisen.

– Toistaiseksi mennään vielä aggregaateilla, Laari sanoi perjantaiaamuna.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?