Jussi Salonoja paljastaa kriisiseura Espoo Unitedin kohtalon: ”Akuutein kassakriisi nyt ohi”

Jussi Salonoja löysi yhteistyökumppanin Espoo Unitediin.

Jussi Salonoja kertoo, että akuutein kriisi on nyt selätetty.

13.7.2017 16:02

Monitoimiseura Espoo Unitedin tulevaisuus on ollut viime viikkojen aikana vaakalaudalla. Nyt tilanteeseen on löytynyt ratkaisu.

Talousvaikeuksista kärsineen Espoo Unitedin johto ei pystynyt maksamaan työntekijöiden kesäkuun palkkoja, ja jopa myös koko Metro-areena pimeni maksamattomien sähkölaskujen vuoksi. Myös liuta muita maksuja jäi rästiin.

Espoo Unitedin keväällä 2016 perustanut Jussi Salonoja sanoi viime viikolla IS:n haastattelussa, että rahavaikeuksien vuoksi koko seuran toiminta saattaisi lakata heti debyyttikauden jälkeen. Miljonääri alleviivasi, ettei aikoisi laittaa enempää omaa rahaansa seuraan. Hän tiettävästi pumppasi Unitediin avauskauden aikana runsaat miljoona euroa.

Torstaina Salonoja viimein pystyi kertomaan lisää tietoa seuran kohtalosta. Metro-areenan ja Espoo Unitedin omistajan mukaan seuran ”akuutein kassakriisi on nyt ohi”.

– Sanoin viime viikolla, että jos en löydy seuraan merkittäviä yhteistyökumppaneita, sen toiminta lakkaa. Nyt on kuitenkin niin, että Unitediin on löytynyt todella merkittävä yhteistyötaho ja näin ollen seuran toiminta jatkuu normaalisti elokuussa, siis täysin aiempien suunnitelmien mukaisesti, Salonoja alleviivaa IS:lle.

– Päätös syntyi todella tiukassa tilanteessa. Viime ajat eivät ole olleet helppoja, mutta nyt voi onneksi vetää heinäkuun loppuajan henkeä.

Espoo Unitedin kuuluu jääkiekon Mestis-seura ja naisten SM-liigaseura sekä miesten ja naisten koripallon edustusjoukkueet. Lisäksi United on suunnitellut ostavansa jääkiekkoseura Bluesin A-, B- ja C-juniorit sateenvarjonsa alle. Jatkuuko siis myös koripalloseura entisellään, Jussi Salonoja?

– Kyllä. Etenemme elokuusta alkaen alkuperäissuunnitelman mukaisesti.

Mikä on rästiin jääneiden palkkojen ja esimerkiksi sähkölakun kohtalo?

– Sähkölasku jäi tosiaan maksamatta, mutta nyt se menee yhteistyökumppanin löytymisen myötä maksuun. Samoin menevät palkkarästit, Salonoja vakuuttaa.

– Avauskausi oli taloudellisesti haastava, kun pääsimme niin myöhään rakentamaan kautta. Ensi kaudeksi toiminta on pakko saada vakaammalle pohjalle, ja uskon, että niin myös tapahtuu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?