Jääkiekko

KHL-seurasta on lähtenyt 14 pelaajaa alkuvuoden aikana – SM-liigassa viime kauden pelannut hyökkääjä pysyy loppuun asti

Julkaistu:

KHL
Medvescak Zagreb on luopunut pelaajistaan, mutta Samson Mahbod ei aio pelata muualla tällä kaudella.
KHL:n kroatialaisjoukkue Medvescak Zagreb on ajautunut pahoihin talousvaikeuksiin, jotka ovat tyhjentäneet joukkuetta. Seurajohto pyrkii minimoimaan kaikki kulut myymällä pelaajiaan. Jopa päävalmentaja Gordi Dwyer nosti kytkintä.

Helmikuun ensimmäisen viikon aikana joukkueesta lähtivät Goran Bezina (Geneve-Servette), Jiri Smejkal (Sparta Praha), Alexandre Bolduc (Kölner Haie), Jakub Krejcik (Brno), Blake Parlett (Tappara) ja Lucas Lessio (Örebro). Joulu- ja tammikuun aikana zagrebilaisseuran jätti jo yhteensä kahdeksan pelaajaa.

Joukkueen kanadalaisamerikkalaisiranilainen hyökkääjä Samson Mahbod, 28, on tutussa tilanteessa. Hän pelasi viime kaudella SM-liigaa Bluesissa, joka ajautui lopulta konkurssiin. Hän oli myös silloin yksi harvoista pelaajista, joka pelasi talouskriisissä purjehtineessa joukkueessa kauden alusta loppuun. Mahbod ei valittanut silloin, eikä hän tee niin Zagrebissakaan.

– Rehellisesti sanottuna: viime vuoden tapaan kaikki seurassa ovat olleet minulle hyviä ja auttaneet. Olen myös saanut kaikki palkkani. He yrittävät myydä mahdollisimman monta pelaajaa, jotta seura pääsisi eroon talousvaikeuksistaan ja joukkue säilyisi KHL:ssä. En tiedä, miten käy, mutta toivottavasti seura säilyy. Zagreb on kaunis kaupunki ja fanit ovat uskomattomia. He ovat hyvin äänekkäitä ja tukevat meitä tuloksista riippumatta. Se muistuttaa minua Espoo Bluesista, Mahbod kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Medvescak pelasi viimeisen ottelunsa ennen KHL:n maaottelutaukoa vain kolmella puolustajalla ja kymmenellä hyökkääjällä. Vitjaz otti voiton maalein 5–3.

– Meillä oli kolme jätkää pelikiellossa. Se oli vaikeaa, mutta teimme kovasti töitä ja peli oli tiukka. Tilanne oli 3–3 vielä kolmannessa erässä.

– Kaikki ovat nyt saaneet mahdollisuutensa pelata enemmän. Jopa kroatialaiset jätkät, jotka eivät ole aiemmin päässeet kokoonpanoon, ovat saaneet mahdollisuuden pelata. Kaikki tukevat toisiaan ja teemme kovasti töitä. Emmekä me ole sarjataulukossakaan viimeisiä. Pelaamme ylpeydellä, koska tiedämme, että meidän täytyy tehdä niin myös fanien takia.


Medvescak on KHL:n läntisessä konferenssissa 11:s. Takana ovat Severstal, Spartak ja Dinamo Riika.

Mahbodin saldo 28 ottelun jälkeen on 1+6=7 tehopistettä. Alkukaudesta hän pelasi pitkään tehopisteittä, mutta viime aikoina saldo on karttunut mukavasti.

– Pelasin varsinkin alussa mielestäni tosi hyvin. Minua on senkin takia kohdeltu hyvin täällä. Oli paljon huonoa onnea. Sitten loukkaannuin ja jouduin kolmeksi kuukaudeksi sivuun. Kun tulin takaisin, pisteitäkin alkoi tulla.

HPK:sta Pohjois-Amerikkaan ponnistanut Borna Rendulic pääsi toissa kaudella ensimmäisenä kotimaassaan syntyneenä kroaattina pelaamaan NHL:ssä. Rendulicin NHL-seuran Colorado Avalanchen kanadalaislegenda Joe Sakic on toki kroatialaisten maahanmuuttajien poika, mutta Kroatiaa ei tunneta jääkiekon suurmaana. Millaista siellä on pelata lätkää?

– Mahtavaa. Zagrebin viime joulumarkkinat arvioitiin Euroopan parhaiksi. Kaupunki on turistiystävällinen, kaikki puhuvat englantia ja kun kavereita tai perhettä tulee vierailulle, on aina jotain mitä tehdä. Zagrebissa kaikki myös tietävät lätkäjoukkueen, Mahbod kertoo.

Medvescakin viimeiset ottelut pelataan 14. ja 15. helmikuuta Slovan Bratislavaa vastaan. Mahbod lomailee tällä viikolla Itävallan alppien upeissa maisemissa, muttei laskettele nilkkansa takia.

Ei siirtoa

Mahbod ei viime kaudella halunnut kääntää selkäänsä joukkueelleen, eikä hän aio myöskään tänä talvena enää vaihtaa seuraa. Helmikuussa hän pukee kuitenkin ylleen maajoukkueasun. Yhdysvalloissa ja Kanadassa kasvaneella Mahbodilla on iranilaiset vanhemmat.

– Olen agenttini kautta saanut tarjouksia sieltä, täältä ja tuolta, mutta haluan nilkkanikin takia levätä ja saada itseni kuntoon ensi kautta varten. Helmikuun lopulla menen Aasian talvikisoihin 18. helmikuuta–27. helmikuuta. Iranilla on ensimmäistä kertaa ikinä maajoukkue. On siistiä mennä sinne ja auttaa iranilaista kiekkoa eteenpäin.