HIFK:n ikoni oli pohjimmiltaan herkkä ihminen – lue Matti Hagmanin ainutlaatuinen tarina - Jääkiekko - Ilta-Sanomat

HIFK:n ikoni oli pohjimmiltaan herkkä ihminen – lue Matti Hagmanin ainutlaatuinen tarina

Matti Hagmanin laaja henkilökuva julkaistiin joulukuussa 2009.

Matti Hagmanin laaja henkilökuva julkaistiin joulukuussa 2009.

Urheilusanomat julkaisi Matti Hagmanista (1955–2016) laajan henkilökuvan 2009. Lue juttu.

Julkaistu: 12.10.2016 17:42
Kuvituskuva

Se oli teknisesti briljantti, aikansa mestarityö. Ruuhkaisellakin kentällä se nousi aina huomaamatta ilmaan –nousi vakaasti ja vaivattomasti yli kaikkien esteiden. Sen nostovoima kumpusi taidosta, jota Newtonkaan ei olisi hallinnut.

Ilmojen halki kävi sen tie. Kävi ilman sakkauksia ja turbulensseja, kävi aina laakana.

Turistien tutkakuvassa sen lento näytti poikkeukselliselta, samoin erityisesti laskeutuminen. Turistit tiesivät, ettei se liukuisi alas vatkaten kuin Tupolev. He tiesivät sen laskeutuvan pehmeästi.

Se oli kuin Finnairin DC-10 – paitsi ettei se laskeutunut myöhässä.

Se oli Matti Hagmanin eksakti lättysyöttö.

Se oli legendaarisen ”Hakin” täsmäase, jolla hän toimitti kiekon napakasti joukkuetoverin lapaan, oikeaan paikkaan ja juuri oikeaan aikaan. Sitä jäätaidetta muut SM-liigapelaajat hämmästelivät vierestä kuin turistit. Taidetta, jonka arvo ymmärrettiin kunnolla vasta, kun se vietiin pois.

Kuvituskuva

Matti Hagman. Mikä pelaaja, mikä uskomaton kosketus kiekkoon, hänestä innostutaan yhä.

HIFK:n numeroa 20 pidetään yhtenä Suomen kaikkien aikojen parhaista jääkiekkoilijoista Jari Kurrin ja Teemu Selänteen vanavedessä, ja monen mielestä Hakki olisi voinut olla vielä nähtyäkin parempi. Jos mitataan absoluuttisesti pelisilmää ja syöttötaitoa, hän on yksi historian etevimmistä koko maailmassa. Jopa Mark Messier on kehunut häntä parhaaksi keskushyökkääjäkseen ikinä.

Messier? Kyllä, Edmonton Oilersin ja New York Rangersin takavuosien legenda, kuusinkertainen Stanley Cup -voittaja, joka on NHL:n kaikkien aikojen pistetilastossa toisena heti itsensä – takavuosien pitkäaikaisen seurakaverinsa – Wayne Gretzkyn jälkeen.

Matti Hagman on ensimmäinen Suomen kaukaloissa kypsynyt NHL-pelaaja, karismaattinen persoona, joka herättää suomalaispelaajissa ja -katsojissa suurta kunnioitusta, välillä jopa enemmän kuin nykyiset liigakiekkoilijat yhteensä. Hakki on isolla egolla varustettu Stadin kundi, jonka sisällä asuu kuitenkin herkkä, monille täysin tuntematon ihminen.

Matti Hagman oli jäällä pitkälti kaikkea sitä, minkä perään suomalaiskiekkoilussa on viime vuodet huudettu. Hän oli maamme ensimmäisiä oikeita kiekkotähtiä – millainen?

Raipenkin suurin idoli

Pelasi 1972–92 HIFK:ssa, Boston Bruinsissa, Quebec Nordiquesissa, Edmonton Oilersissa, EV Landshutissa ja Hockey Reippaassa. Voitti neljästi SM-liigan pistepörssin, valittiin kahdesti sarjan parhaaksi hyökkääjäksi.

Pääsarjatasolla kaikkien aikojen pistetilastossa kolmantena Janne Ojasen ja Arto Javanaisen jälkeen, yhteensä 513 runkosarjapeliä, joissa 750 tehopistettä. Saavutti kolme Suomen mestaruutta ja viisi himmeämpää SM-mitalia. Oli neljästi mukana MM-kisoissa, kerran olympialaisissa ja kolmesti Kanada Cupissa.

Olen kehunut Hakkia lahjakkaimmaksi suomalaispelaajaksi myös tilaisuudessa, jossa Kurrikin oli paikalla

Voitontahtoisen Matti Hagmanin meriittilista on komea.

– Hakki on lahjakkain koskaan näkemäni pelaaja, muistelee entinen HIFK-tähti Matti Murto.

Kokenut Göran Stubb, yksi HIFK:n suuruuden luojista, on samaa mieltä.

– Olen kehunut Hakkia lahjakkaimmaksi suomalaispelaajaksi myös tilaisuudessa, jossa Kurrikin oli paikalla, monitoimimies korostaa.

Älykäs kaveri, vielä älykkäämpi kiekkoilija, Hagmanista sanottiin.

– Hakki näki tilanteiden kehittymisen noin 0,2 sekuntia ennen muita. Hän tiesi aina, mitä seuraavaksi tapahtuu. Hänen pelisilmänsä oli ylivertainen, kehuu Frank Moberg, toinen helsinkiläisseuran suuruuden synnyttäjistä.

Hagman rytmitti peliä taitavasti. Hänen vartalonsa tai käsiensä asennosta ei juuri pystynyt ennakoimaan syöttösuuntia – ei silloinkaan, kun hän sai kiekon alhaalla B-pisteiden väliin ja otti vapaassa tilassa pari potkua eteenpäin.

Myös tuolloin Hagman piti katseensa suorassa ja kätensä irti vartalostaan, kunnes sitten vaivihkaa heitti lättynsä jompaankumpaan laitaan täydessä vauhdissa olleelle ketjukaverilleen. Yllätetyn vastustajan paketti levisi, HIFK pääsi tekopaikalle.

Kevääseen 2008 huikean uransa lopettanut Raimo ”Raipe” Helminen ja Saku Koivu taistelevat Hagmanin kanssa tiukimmin kaikkien aikojen parhaan suomalaissentterin tittelistä. Helminen sanoo oppineensa kylmäpäiseltä Hagmanilta paljon.

– Hakki oli suurin idolini. Aivan mahtava pelimies, jota katsellessa jotain toivottavasti tarttui omaan peliinikin, Helminen innostuu.

Lapa jäähän, poika!

HIFK:n treenit kaudella 1988–89. Käynnissä oli kahdella yhtä vastaan -harjoitus, jossa Matti Hagman sai tutkaparikseen noviisihyökkääjä Mika Kortelaisen. Kesken kaiken Kortelainen päätti tehdä vaikutuksen esikuvaansa, joka nojaili tutusti nuuska huulessa laitaa vasten.

– Kysyin hölmöyksissäni Hakilta: haluatko mailani olevan hyökkäyksissä kämmen- vai rystypuolelle valmiiksi käännettynä? No, eihän se siitä tykännyt, Kortelainen muistelee.

Hagman oli ensin hymähtänyt, tokaissut sitten:

– Kuule poika. Mulle on aivan sama, missä ja miten päin mailaasi pidät. Pidä vain lapa jäässä, setä kyllä toimittaa kiekon siihen.

Kuule poika. Mulle on aivan sama, missä ja miten päin mailaasi pidät. Pidä vain lapa jäässä, setä kyllä toimittaa kiekon siihen.

Sittemmin Hagmanin lähipiiriin nousseen Kortelaisen mukaan näin myös tapahtui, tilanteessa kuin tilanteessa, miltei aina.

Kuvituskuva

Erityisesti HIFK:n 1980-luvun tähdet Tony Arima ja Pertti Lehtonen saivat nauttia rauhallisen Hagmanin syöttötarkkuudesta. Varsinkin ylivoimapelissä.

– Totta, sain Hakilta eräänkin namupassin B-pisteen kaarelle lämättäväkseni. Eräänkin, Lehtonen hymähtää.

Hagman oli myös taitava kiekonriistäjä. Huippukunnossa ollessaan hän pystyi karvaamaan kiekon usein takaapäin vastustajan lavasta. Lisäksi Hagman oli erinomainen aloittaja.

– Hakki saattoi hävitä tahallaan joitakin vähemmän merkityksellisiä aloituksia, vaikkapa keskialueen tuntumassa vain vastustajan sentteriä hämätäkseen. Kun sitten tuli aloitus, joka oli voitettava, Hakki myös monesti voitti sen, HIFK-legenda Heikki Riihiranta alleviivaa.

Servetillä pois koulusta

Loppukesästä 1986 A-juniori-ikäinen Mika Kortelainen asteli ensimmäisen kerran HIFK:n mystiseen, tuhansien tarinoiden pukukoppiin – jännityksestä täristen. Hän oli hallilla jo runsaat kaksi tuntia ennen harjoituksia.

– Voi perkele totesin, kun huomasin istumapaikkani olevan Hakin vieressä. Sitten vasta alkoikin jännittää, Kortelainen virnistää nyt.

Seuraavana parituntisena nuorukainen aprikoi tiukasti, montako penkkirivin yläpuolella olleista 18 koukusta jättäisi Hagmanille. Lopulta hän päätti ottaa itselleen kuusi.

Noin vartti ennen treenejä, tyypilliseen tapaansa vasta siinä vaiheessa hallille saapunut Hagman kavahti ensitöikseen, että ”kuka helvetti on numero 22, joka on levittänyt varusteensa hänen paikalleen”?

Kortelainen singahti paikalle, löi kantapäänsä yhteen ja yritti perustella reilulta tuntunutta ratkaisuaan. Turhaan.

– Kuule poika. Otat nyt kolme koukkua itsellesi. Katsotaan sitten peliesitystesi perusteella, saatko myöhemmin yhden tai kaksi lisää, Kortelainen kertoo Hagmanin kuitanneen.

Esimerkki kuvaa osuvasti Hagmanin johtavaa asemaa HIFK:n pukukopissa. Ja oli palomiehen tähtikultti muutenkin huipussaan 1980-luvun palloilevassa, hulvattomassa Helsingissä.

Erään tarinan mukaan Kortelainen, kukas muukaan, oli aikanaan antanut koulunsa opettajalle poissaoloselvitykseksi lautasliinan, jossa luki kuulakärkikynällä kirjoitettuna:

Kölli oli autokuskinani, eikä siksi päässyt aamulla kouluun. T. Hakki.

Idearikas Hagman oli yhdessä puolustaja Jussi Lepistön kanssa raapustanut tekstin iltana, jolloin Kortelainen oli ollut heille kuskina Helsingin yössä ja yrittänyt livahtaa sovittua aiemmin nukkumaan. Kortelainen ei herännyt aamun liikuntatunneille.

– Totta, heh –ja homma toimi. Seuraavana iltapäivänä kauppaopiston käytävällä annoin servetin käsi täristen opettajalleni, joka vain hyväksyen totesi, että asia on tällä selvä, Kortelainen virnistää.

Suuri auktoriteetti

On loistava seuramies, mutta yhtä lailla myös vaikeasti lähestyttävä, jopa epäsosiaalinen persoona. Näin muun muassa ex-seurapomo Moberg luonnehtii Hagmania.

– Minua on usein haukuttu ylpeäksi, koska ulkoisesta olemuksestani huokuu, että älkää tulko lähemmäksi. Hakin olemus on samanlainen, ja lisäksi hän on perusluonteeltaan hieman negatiivinen, Moberg luonnehtii.

Suorapuheinen Hagman tiedosti asemansa HIFK:ssa. Se oli monesti Hakin tie tai highway.

– Hakki käytännössä päätti, kenen kanssa pelasi, Moberg sanoo.

Muualta ei ollut helppo tulla HIFK:n koppiin. Ei, koska kaiken lisäksi piispat olivat siellä usein paavillisempia kuin paavi itse.

– Hakin lisäksi myös joukkueen muut vahvat persoonat viljelivät kopissa huumoria, johon sisältyi usein jonkun nälvintää. Joillekin ilmapiiri oli raskas, Moberg jatkaa.

Mitä erilaisimmat pukukoppijäynät olivat arkea nekin. Hagmanin valvonnassa pelikavereiden pitkiä kalsareita leikeltiin ja vaatteita täytettiin partavaahdolla, tapahtui yhtä jos toista.

Kun Pohjois-Karjalasta kotoisin oleva Pentti Matikainen tarttui HIFK:n ruoriin 1987, antoi Hagman adjutantteineen tälle lempinimeksi ”Juntti-Pentti”.

Kesken kesätreenien Hagman oli sitten tokaissut maajoukkueluotsille, että arvelee tämän vetävän harjoitteet ihan hatusta.

Isona auktoriteettina Hakki vaati muilta paljon, mutta silti hän oli enemmän kriittinen itselleen.

Juuri Kehä kolmosen ulkopuolelta tulleiden pääseminen Hagmanin luottamuskehään ei ollut helppoa.

– Ei ollut. Isona auktoriteettina Hakki vaati muilta paljon, mutta silti hän oli enemmän kriittinen itselleen, Matikainen näkee.

Hän korostaa, että kun hankki Hagmanin vaatimat kannukset, pääsi osaksi HIFK:n ainutlaatuista kiekkoperhettä, joka puolusti omiaan viimeiseen asti. Ystäviä ei jätetty.

– Yhtenäisyytemme oli mahtava, Kortelainen kiteyttää.

Kiitos pitkälti Hagmanin, helsinkiläisseuran brändi jalostui 1980-luvulla.

Rauma työnnettävä mereen!

Kaudella 1968–69 muuan Carl Brewer kävi iskostamassa kanadalaisia kiekko-oppeja HIFK:hon. Sen jälkeen kaikki oli toisin.

– Meistä tuli pääsarjan pahin paskajengi, kriminaalimaineinen. Tarkoituksemme oli pitää hauskaa taklaamalla kaikkea liikkuvaa, Moberg kertoo.

Jotkut joukkueet jopa pelkäsivät meitä. Vasta 1970-luvun loppua kohden muut ymmärsivät hissukseen tulla mukaan talkoisiin.

1980-luvulla HIFK:n pullistelumeininki kaukalossa rauhoittui, mutta maine säilyi. Helsinkiläisjoukkueen identiteetti oli edelleen niin väkevä, että osa vastustajista lähti otteluihin jo valmiiksi hävinneinä. Milloin liideri Hagman räksytti julkisesti, että Rauma pitäisi työntää mereen, milloin heinähattujen olisi hänen mielestään pitänyt suksia veehen.

– Hakki oli ilmiö, jota kautta kansan tunteet ylimielistä HIFK:ta vastaan profiloituivat. Ikonin merkitys seuran stadilaisbrändiin oli huikaiseva, Moberg sanoo.

Kun teräväkielinen oman tiensä kulkija lopetti, monen mielestä HIFK:n ainutlaatuinen henki kuoli – eikä ole sittemmin palannut.

Kunnianhimo siivitti

Marraskuu 2009. Istumme Matti Hagmanin, 54, kanssa helsinkiläisravintola Viidessä pennissä. Rankkaa elämää viettänyt kiekkolegenda näyttää laihtuneen selvästi parina viime vuonna. Lisäksi hänen toinen polvensa ontuu kävellessä.

– Alan hiljalleen tottua kävelemiseen polveeni asennetun tekonivelen kanssa. Tässä on matkan varrella sattunut paljon kaikenlaista, mutta tällä hetkellä voin ihan ok, Espoossa asuva Hagman kuittaa utelut terveydentilastaan.

Ravintola on sisustettu urheiluaiheisilla valokuvilla eri vuosikymmeniltä. HIFK:n mestaruuskuva vuodelta 1983 herättää Hagmanissa muistoja.

– Oli kunnianhimoni ansiota, että meikäläisestä tuli aikanaan mikä tuli. Halusin olla parempi pelaaja kuin muut.

Sipulipihvejä odotellessamme vanhan liiton mies myöntää, ettei aina ollut kaikista helpoin tapaus.

– Kuten isäni Nisse, myös minä olen perusrehellinen jäärä. En ole koskaan suostunut nuolemaan toisten perseitä.

Sisko voitti EM-kultaa

Karjalaisuus on merkinnyt paljon nuoruutensa Helsingin Munkkiniemessä ja Myllypurossa asuneelle Hagmanille, joka kasvoi tähdeksi pienestä pitäen.

– On se, koska vanhemmillani on karjalaiset sukujuuret, hän muistuttaa.

Nisse Hagman muistetaan Viipurin Urheilijoiden pomona, erittäin arvostettuna yleisurheilumiehenä. Hakin sisko Riitta Salin puolestaan tunnetaan erityisesti 400 metrin Euroopan mestaruudesta vuodelta 1974, jolloin hänet myös valittiin vuoden urheilijaksi Suomessa.

– Urheilusukumme ja erityisesti perhe ovat aina olleet tosi tärkeitä Matille. Hän pitää aina perheensä puolia, ratakierroksen ME-aikaan 50,14 juossut Salin kertoo.

Matti oli lahjakas juoksijakin, mutta jääkiekko vei jo varhain voiton.

Hagman, jonka ennätys 400 metrillä on peräti 49,3, lopetti juoksu-uransa 17 ikävuoden tienoilla. Hän teki kuulemma kaikkensa päihittääkseen siskonsa ratakierroksella.

– Sitä en epäile hetkeäkään, Salin hymähtää.

Yleisurheilutausta loi laadukkaan pohjan Hagmanin kiekkouralle, joka alkoi 12-vuotiaana Helsingin Sanomien korttelikiekkosarjassa. Jos juoksi Hakki omintakeisesti, niin myös luisteli erikoisesti.

– Pelasin alusta asti sentterinä. Ehkä siksi, etten osannut luistella takaperin, Hagman naurahtaa.

Kiekkointo oli kova, selvästi kovempi kuin isä-Nissen. Hakki ei ole unohtanut erästä sunnuntaiaamua, jolloin hän myöhästyi Pirkkolaan menevästä, harjoituksiin vievästä bussista.

– Juoksin 300 metriä takaisin himaan ja pyysin faijaa heittämään Pirkkolaan. Se vaan totesi, että ole menemättä, jos et omin avuin pääse. Missasin treeneistä puoli tuntia, mikä potutti rankasti.

Hagman korostaa pihapelien ja oma-aloitteisuuden merkitystä urheilussa. Samaa hän painotti myöhemmin myös pojalleen Niklakselle, nykyiselle NHL-seura Toronto Maple Leafsin avainhyökkääjälle.

– Kerran Niklas pyysi junnutreeniensä jälkeen, että kantaisin hänen pelikassinsa. Mä sanoin, että pelimies kantaa aina kassinsa – tai sitten vaihtaa lajia.

Harjoituksellisesti edelläkävijä

Pitkäaikaisen ystävänsä, valmentaja Harri Rindellin mukaan Hagman erottui jo nuorissa muista.

– Raju voitontahto oli tärkeä tekijä Hakin kehittymisessä. Hän on aina vihannut tappiota. Revanssin hän on halunnut heti silloinkin, jos tappio on tullut vaikka ihan trivial pursuitissa, Rindell kertoo.

Hänen mukaansa Hagman oli harjoituksellisesti edelläkävijä.

Moni ei muista, että Hakki esimerkiksi nosteli puntteja jo selvästi ennen muita.

Kaudella 1972–73 Hagman debytoi HIFK:ssa – tavalla, joka piirtyi oitis kiekkoväen verkkokalvoille.

Jo ensimmäisessä pelissä Hakki veivasi TPS:n huippuvahdin Jorma Valtosen aivan solmuun, jäihin.

– Valtsua ei kukaan saanut siihen aikaan jäihin, Moberg hymähtelee.

Cherryn koirankopissa

Syksystä 1976 lähtien Hagman pelasi puolitoista kautta NHL-seura Boston Bruinsissa, mutta ei missään vaiheessa päässyt näyttämään kunnolla osaamistaan. Suomalaislahjakkuus joutui heti valmentaja Don Cherryn koirankoppiin. Cherry vihasi eurooppalaiskiekkoilijoita – ja vihannee yhä.

– Silloin koko NHL:ssä ei pelannut kuin kolme eurooppalaista. Se oli todella raskasta aikaa, koska tunsin oloni myös yksinäiseksi, Hagman sanoo.

Yli puolet seuraavasta kaudesta Hagman urakoi Quebecissa 53 WHA-ottelua yli piste per -tahdilla. Mikä erikoisinta, hän myös iski kaksi maalia Suomen verkkoon! Tämä tapahtui joulukuisessa Izvestija-turnauksessa, jossa Quebec edusti Kanadaa.

Kauden jälkeen Hagman päätti silti palata Suomeen. Bruins oli ensimmäinen henkinen kolhu hänen urallaan.

Valmis sopimus Jokereihin

Syksyllä 1978 HIFK:n kopissa myrskysi. Räväkkä Hagman oli erittäin tuohtunut Mobergille siitä, että tämä oli palkannut romuluisen Arto Jokisen HIFK:hon. Hagmania kalvoivat kauden 1976–77 tapahtumat, jolloin Jokinen oli painellut kaukalossa karkuun hänen suuresti kunnioittamaansa HIFK-tähteä Lalli Partista.

Kentältä ulosajettu Partinen oli lyönyt käytävällä vielä KooVeen huoltajaa ja saanut pitkän pelikiellon. Hagman näki Jokisen syypäänä episodiin, ja savusti tätä siksi tiukasti ulos. Hagman jopa ehti neuvotella valmiiksi sopimuksen paikalliskilpailija Jokereiden kanssa. Kyllä, Jokereiden!

Lopulta Moberg vaati, että joko Hakki pyytää kaikkien nähden anteeksi Jokiselta tai saa potkut.

– No, mä sitten käänsin katseeni sivulle ja sanoin matalalla äänellä sori, Hagman muistelee.

Kahden erinomaisen SM-liigakauden jälkeen Hagman sai uuden tarjouksen NHL:stä.

  Andersonin jakaus mutkalle

Oli alkukesä 1980. Haagan paloaseman pihanurmikolla maannut Matti Hagman sai seurakseen Jari Kurrin, jota niin ikään kosiskeltiin Edmontoniin.

– Muistan, kuinka Jari empi ja empi päätöstään. Kun Väisäsen Matti (pelaaja-agentti) tuli paikalle, kuuntelin sitä hetken ja sanoin, että mä lähden. Hetken päästä Jari totesi, että kyllä hänkin sitten lähtee, kaksi kautta Oilersissa pelannut Hagman muistelee.

Loppu oli Kurrin kohdalla NHL-historiaa, Hagman sitä vastoin oli toistamiseen väärässä paikassa väärään aikaan.

Hagman pelasi usein Mark Messierin ja Glen Andersonin kanssa ja tehtaili kummallakin kaudella yli 50 pistettä, mutta todellisen läpimurron esteenä oli yksi mies, yksi ainoa este: Wayne Gretzky, numero 99, kaikkien aikojen jääkiekkoilija.

– Eihän sitä Ysiysiä olisi saanut nosturillakaan kentältä pois. Mulla jäi usein oma vaihto väliin, kun herra veteli sellaisia parin minuutin rykäisyjä, Hagman harmittelee.

Eihän sitä Ysiysiä olisi saanut nosturillakaan kentältä pois. Mulla jäi usein oma vaihto väliin, kun herra veteli sellaisia parin minuutin rykäisyjä.

Yhtä pudotuspelien 4–3-ylivoimatilannetta hän ei unohda. Tuolloin valmentaja Glen Sather määräsi jäälle yhtä aikaa Hagmanin, Gretzkyn, Andersonin ja puolustaja Risto Siltasen.

– Sovimme Siltasen kanssa, että emme antaisi kiekkoa Ysiysille, koska se kuitenkin sähläisi jotain. No, sain sitten juuri Ysiysiltä kiekon, jonka siirsin suoraan todellisella namulätyllä Siltaselle, joka taas laukoi B-pisteen kaarelta aivan hirmukudin yläpeltiin aivan maskia tehneen Andersonin korvan vierestä, sentterisuuruus intoutuu.

– Se oli yksi mieleenpainuvimmista syötöistäni. Andersonin jakaus saattaa olla vieläkin mutkalla.

Pitkiä päivällisiä

Reissu Edmontoniin oli toinen kova kolhu Hagmanin uralla. Vielä tuon vuosikymmenen alussa Suomi lukeutui jääkiekon kehitysmaihin, joten A-maajoukkuepelitkään eivät usein tuoneet kaivattua tyydytystä.

– Maajoukkue oli aina kunnia-asia, mutta kyllä toiminta Leijonissa oli silloin lapsenkengissä. Olosuhteet olivat usein heikot, ja syytä heikkoon menestykseen haettiin lähes aina brenkusta (viinasta). Todellinen syy oli kuitenkin jossain muualla.

Kiekkokulttuuri oli hyvin toisenlaista kuin nykyään. Pelaajien yöhön asti venähtäneet päivälliset olivat vapaapäivien tavanomaista rutiinia lähes kaikkialla.

Sattuipa sitten Leijonien 1983 MM-valmistautumisleirillä Tshekkoslovakiassa, että pelaajista vain kaksi saapui sovittuun yöpymisaikaan hotellille. Erään pelaajan aulassa kököttänyt maajoukkuejohto joutui jopa pelastamaan paikallisten jengiläisten kynsistä.

Seuraavana päivänä valmentaja Alpo Suhonen piti tulenkivenkatkuisen kriisipalaverin. Kun yksi pelaajista maksoi saamansa sakot heti käteisellä, sekosivat Suhosen pasmat.

Palaverin jälkeen Hagman asteli yhteen hotellihuoneeseen lasi kädessään ja totesi:

– Perkele, tää on mennyt ihan kyttäyslinjalle!

Laiskuus iski

Vuodet 1982–89 Hagman johti näyttävästi HIFK:n peliä, lukuun ottamatta yhtä Saksan-kauttaan. Aina lähes kokonaisen teippirullan nilkkansa tueksi rullannut Hagman oli tämän tästä sankari tutkaparinsa Ariman kanssa.

Kaikki ei kuitenkaan ollut kuin ennen. Vahvasta keskivartalovoimastaan tunnetun Hagmanin harjoittelutahti ja itsekuri hiipuivat. Otteluihin Hakki valmistautui pelaamalla korttia Lehtosen Pepen kanssa, ja vuosikymmenen loppua kohden hänen vaihtonsa sitten lyhenivät.

– Tulin laiskemmaksi iän myötä, Hagman myöntää.

Silti Hagman loisti, koska oli niin tavattoman taitava. Jäähallilla hän tunsi itsensä aina vahvaksi, arvostetuksi. Se oli hänen turvapaikkansa.

– Mutta hallin ulkopuolella Hakki on mielestäni epävarma. Sellainen hänestä tuli Pohjois-Amerikan vuosiensa jälkeen. Hänen pehmeämpi puolensa jää usein karskiuden varjoon, Moberg näkee.

– Matti on herkkä ihminen, linjaa puolestaan Riitta-sisko.

Jatkuva tähteys on raskasta, varsinkin jos joutuu kokemaan odottamattomia henkisiä kolhuja. Myös avioero oli kiperä paikka Hagmanille, joka viihtyi usein pitkään kaupungilla joukkuetoverinsa Ari Lähteenmäen kanssa.

Kuten HIFK:ssa, myös kaupungilla Hagmania pidettiin pääsääntöisesti pyhänä, koskemattomana. Mutta sitten tapahtui jotain hyvin, hyvin dramaattista.

Keväällä 1989 HIFK näytti ikonilleen tylysti ovea.

Kukaan ei usko tätä vieläkään, mutta kyseessä oli minun ja silloisen HIFK-hallituksen ratkaisu. Tarkoituksena oli saada Hagman kuriin. Omat keinomme oli käytetty, Moberg perustelee.

HIFK-fanien tunteet ryöpsähtivät, kalabaliikki oli valmis.

Tapaus ei unohdu

Rennonoloinen Hagman puraisee palan pihvistään, miettii hetken, huokaisee sitten.

– Ei tapaus ole unohtunut, enkä tänä päivänäkään tiedä syytä potkuihini. Ehkä yksi tekijä oli se, että uskalsin sanoa valmentaja Matikaiselle vastaan, ihmettelee Hagman, joka kaudet 1989–91 edusti Hockey Reipasta.

Asia on sittemmin sovittu HIFK:n kanssa, mutta en edelleenkään käy Mobergin kanssa päiväkahveilla.

Mobergin mielestä Matikaista on syytetty turhaan.

– Penalla ei ollut asiassa mitään tekemistä, ex-toimitusjohtaja vakuuttaa.

Sen verran paljon HIFK-johtoa potkupäätös kadutti, että Hagman palasi seuraan kaudeksi 1991–92. Juuri Mobergia ratkaisu on kaduttanut jälkeenpäin.

– Ajatuksemme oli vilpitön, mutta toimimme huonosti. Saakelin heikosta omastatunnostamme kertoo paljon se, että maksoimme Hakille täyttää palkkaa myös kaudesta 1992–93, vaikka hän oli jo lopettanut uransa, Moberg myöntää.

HIFK:ssa ei ole ollut ketään, joka nousisi edes lähelle Hakin ansioita.

HIFK myös jäädytti Hagmanin paidan. Eleet lievittivät mestarin pettymystä.

– HIFK:ssa ei ole ollut ketään, joka nousisi edes lähelle Hakin ansioita, Moberg korostaa.

Ja hän muuten on ainoa pelaaja, joka koskaan on tarjonnut illallisen minulle ja vaimolleni, tarjosi aikoja ennen episodiamme.

Elokuvarooli sytytti

Lahdessa Hagman teki pelaamisen lomassa näyttelijäroolin Porttikielto taivaaseen -elokuvaan, joka kertoi pitkälti juuri Mobergista.

– Se oli mukava projekti. Nokelaisen Eskokin (valmentaja) oli innoissaan, kun pääsi telkkariin, Hagman nauraa.

Iltapäivälehtien lööpit noteerasivat elokuvan valmistumisen.

– Hakki veti mua hihasta, osoitti lööppejä ja sanoi: Poika, muista että kaikki julkisuus on kotia päin, Hockey Reippaan silloinen lahjakkuus, nykyinen Pelicans-hyökkääjä Marko Jantunen virnistää.

– Hakki toi lahtelaiskiekkoiluun johtajuutta, jota ei ollut ennen nähty. Mulle hän opetti sellaista on/off-vaihdetta.

Kun Hockey Reippaan palkanmaksu tökki, käski palkkansa saanut Hagman pelaajien istua aloillaan ennen harjoituksia. Kukaan ei liikahtanutkaan ennen kuin asia sovittiin seurajohdon kanssa.

Kun puolustaja Janne Laukkanen jutteli vastustajan kanssa hallin käytävällä ennen peliä, ripitti Hagman tulokasta siitä, ettei vastustajille hymyillä ennen peliä.

Hagman muistelee lämmöllä ex-ketjukaveriaan, kesällä tapaturmaisesti menehtynyttä Erkki Lainetta.

– Laine oli hieno mies ja pelaaja, kuten myös toinen laitani Oldrich Valek. Tshekki oli parhaita laitahyökkääjiäni, yllättää Hagman, jonka uran loppua varjostivat polvivammat.

Hjallis antoi potkut

Viimeisiä pihvinpaloja mutustellessa keskustelemme Hagmanin pelaajauran jälkeisestä ajasta, aluksi valmennushommista.

Palomiestyöt yli kymmenen vuotta sitten jättänyt Hagman on valmentanut muun muassa Kirkkonummen Salamoissa, Kalajoen Junkkareissa, HIFK:ssa sekä Jokereissa. Toistaiseksi viimeisen kerran, parin kuukauden rupeaman, hän valmensi sveitsiläistä alasarjajoukkuetta syksyllä 2004.

Hagmanin pelinäkemyksen sanotaan olevan yhä huippuluokkaa, mutta todellinen intohimo valmentamisesta on uupunut.

– Valmentaminen joka tapauksessa kiinnostaa edelleen, hän linjaa.

Sitten Hagman hymähtää. Hän muistaa elävästi helmikuun 1999, jolloin sai yhdessä Hannu Kapasen ja Kari Jalosen kanssa potkut jokeripomo Harry Harkimolta.

– Mä olen kahdesti tsiigannut tätä Diili-ohjelmaa. Huvittaa, että Hjallis toimii siinä kuin meidän kohdalla aikanaan. Meillekin se ilmoitti, että pidättekö te mua tyhmänä, saatte kaikki potkut! Ei auttanut, vaikka olimme kärjen tuntumassa, Hagman hymyilee.

Kehuu nuorta Granlundia

Aikanaan Hagman saattoi tarkistaa pukukopissa palkkapäivänä setelitukkonsa, joka HIFK-junioreiden silmissä näytti ihmeeltä. Heidän tukostaan kun heijastui kattovalo läpi.

– Ei silloisia palkkoja voi kuitenkaan edes verrata nykypelaajien huippusummiin. Onneksi Niklas saa nauttia nykyantimista, Hagman sanoo.

Menestysuransa jälkeen Hagmanin kerrotaan tuijottaneen jäätä välillä myös toisenlaisesta, lasisesta perspektiivistä.

– Joo, on turha kiistää tosiasioita – mutta aikansa kutakin, hän alleviivaa.

Kalamies on viime vuodet työskennellyt eri radioiden kiekkokommentaattorina. Nyt hän raportoi HIFK:n omalle radiokanavalle.

– Näen nuoressa Mikael Granlundissa paljon samaa kuin itsessäni aikanaan.

Hagman on hereillä myös poikansa Niklaksen NHL-kuvioista.

– Nyt, kun Toronto rämpii, olemme soitelleet tavallista useammin, sanoo espoolainen, joka juuri vieraili poikansa luona Kanadassa.

Poikkeuksellinen asema

Haastattelumme päättyy. Kun Hagman pistää taas nuuskan huuleensa, kajahtaa ravintolan kaiuttimista sattumalta jokseenkin osuvasti:

– On laulu katupoikien...kätköissä Sörkän laitakatujen...siel kaikki viheltävät näin...

Mannerheimintielle päästyämme legenda kuulee nimeään huudettavan.

– Onko se meidän Matti? Jumalauta, hieno nähdä pitkästä aikaa, Jormaksi esittäytyvä mies hehkuttaa liikuttuneena.

Selviää, että hän tuntee Hagmanin, huomiosta vaivautuneen HIFK-ikonin vuosikymmenten takaa Töölön kulmilta.

– Hakki on The King – urheilijana kokonaisuus, jollaista ei toista ole, Jorma perustelee.

Moni on tämän ohikulkijan kanssa samaa mieltä. Hagman oli poikkeuksellinen liideri, kuin rokkitähti. Hänellä oli äijäasema, jollaisesta nykypelaajat voivat vain haaveilla. Vain haaveilla.

Hagmanin merkitys suomalaiskiekkoilulle oli erittäin suuri. Nyt maamme kiekkoiluun kaivataan yleisesti Hagmanin tapaista kiekollista taituruutta ja johtajuutta, koska todellinen pelimieskulttuuri on viime vuosikymmeninä uhkaavasti kuihtunut, jos ei jopa kadonnut.

Numeron 20 lätty laskeutui ajat sitten, mutta ihmisten muistoissa se jatkaa lentoaan.

Matti Hagman – unohtumaton pelaaja, ikimuistoinen kiekkopersoona.