Veli-Pekka Ketola järkyttyi Matti Hagmanin kuolemasta – ”Lähti aivan liian aikaisin”

Veli-Pekka Ketola koki Matti Hagmanin kanssa paljon hienoja hetkiä.

Matti Hagman kuoli tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Hänen vanha maajoukkuetoverinsa Veli-Pekka Ketola (pieni kuva) järkyttyi kuolinuutisesta.

12.10.2016 13:53

Veli-Pekka Ketola järkyttyi, kun hän kuuli Matti Hagmanin kuolemasta.

– Voi kauhea sentään… Kyllähän tällainen tieto järkyttää. Surullista, että näin kävi, Ketola sanoi.

Hagman, 61, menehtyi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Viime lauantaina hän meni hoidettavaksi espoolaiseen sairaalaan.

Ketola ei ollut nähnyt Hagmania muutaman viime kuukauden aikana, mutta hän oli tietoinen Hagmanin terveysongelmista.

– Kyllähän hänen kehonkielensä kertoi, ettei kaikki ole kunnossa, Ketola sanoi.

Matti Hagman hyvästeli HIFK:n kotiyleisön syksyllä 1992.

Ketola halusi heti uutisen kuultuaan nostaa esiin Hagmanin valtavan merkityksen suomalaiselle jääkiekkoilulle.

– Nyt meni niin iso pala suomalaista jääkiekkohistoriaa pilven reunalle. Hän lähti aivan liian aikaisin.

Ketola tunsi Hagmanin vuosikymmenten ajan. He pelasivat yhdessä maajoukkueessa ja vastakkain kotimaan pääsarjassa lukuisia kertoja. Hagman oli ensimmäinen NHL:ään päässyt kotimaassa kiekko-oppinsa saanut suomalaispelaaja. Hagman siirtyi NHL:ään vuonna 1976. Ketola lähti Pohjois-Amerikan WHA-liigaan vuonna 1974.

Yhteisiä tarinoita jääkiekkolegendojen välille kertyi vuosien aikaan lukematon määrä.

– Lähden aina siitä, että muistelen ihmisistä vain positiivisia asioita. Paljon muutakin tuli Hakin kanssa yhdessä koettua, mutta tällaisella hetkellä kaikki muut paitsi positiiviset asiat ovat täysin toissijaisia.

Veli-Pekka Ketola muisti muun muassa finaalikohtaamisen Matti Hagmanin kanssa.

Parhaimmat muistot liittyvät kaukalon sisäpuolella koettuihin hetkiin.

– Hakki teki kiekkoilijana sellaista jälkeä, että kukaan ei voi sitä koskaan pyyhkiä pois. Sen parempaa pelimannia on tästä maasta vaikeaa löytää, Ketola sanoi.

Positiivisista muistoista Ketola, 68, halusi nostaa esiin yhden, joka kuvasti hänen mukaansa täydellisesti Hagmanin luonnetta.

– Pelasin Ässien paidassa SM-finaaleissa HIFK:ta ja Hakkia vastaan. Hakki odotteli siinä aloituspisteellä, että kuka sieltä tulee vastaan. Pelikellossa oli aikaa jäljellä vain 25 sekuntia ja me haimme kiivaasti tasoitusta. Luistelin siihen aloitukseen, kun Hakki huusi, että ”eikö teillä nyt parempia äijiä löydy!” Tämä pieni hetki kuvastaa mielestäni Hakin asennetta täydellisesti. Aina tosissaan, mutta joka ikinen hetki pilke silmäkulmassa, Ketola kertoi.

Matti Hagman HIFK:n paidassa vuonna 1985.

– Vain tämänkaltaiset positiiviset asiat jäävät hänestä mieleen. Hattu pois päästä, hän oli todella hieno mies kaikin puolin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?