Jääkiekko

Kimmo Kuhta kommentoi Jere Karalahden lopettamisuutista: ”Tylsiä kausia ei ollut koskaan”

Julkaistu:

Jääkiekko
Kimmo Kuhta pitää Jere Karalahtea yhtenä läheisimmistä joukkuekavereistaan.
Ilta-Sanomat uutisoi tänään jääkiekkoilija Jere Karalahden lopettavan uransa. Asia selvisi Karalahden elatusmaksuja koskevista selvityksistä, jotka hän oli jättänyt heinäkuussa Helsingin käräjäoikeuteen.

Lopettamispäätös ei tullut isona yllätyksenä Karalahden pitkäaikaiselle joukkuekaverille, niin ikään uransa jo lopettaneelle Kimmo Kuhdalle. Karalahti ja Kuhta pelasivat Helsingin IFK:ssa yhtä aikaa yli kymmenen kautta. Molemmat edustivat myös saksalaista Hamburg Freezersia vuonna 2009.

– En ollut kuullut uutista, kun en ole lukenut vielä päivän uutisia, Kuhta kertoi Ilta-Sanomille.

– En pidä tätä silti isona yllätyksenä. Jerellä olisi ehkä ollut haluja vielä jatkaa uraansa, mutta jos ei sopivaa jengiä löydy, eikä halua lähteä kauas kotoa, niin siinä mielessä tämä on ihan ymmärrettävää.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Karalahti ja Kuhta, kumpikin 41, ovat tunteneet toisensa lapsesta asti. Saman seuran riveissä he olivat ensimmäisen kerran vuonna 1996, kun Kuhta siirtyi Karalahden edustamaan HIFK:hon.

– Hän on aina ollut läheisimpiä joukkuekavereitani, aivan huippujätkä.

– Jere on värikäs persoona. Välillä roiskahteli kaukalossa ja sen ulkopuolella, mutta tylsiä kausia ei ollut koskaan. Lisäksi mies on törkeän hyvä pelaamaan lätkää, Kuhta innostuu kehumaan.


Toisen kerran miehet pukivat samanlaisen paidan päälleen Saksan Hampurissa.

– Meillä molemmilla oli perheet kotona, joten olimme tiiviisti puoli vuotta tekemisissä toistemme kanssa, Kuhta muistelee.

Kuhta lopetti oman jääkiekkouransa vuonna 2013. Hänen mukaansa jokainen kiekkoilija kokee lopettamisen eri lailla.

– Tarkoitukseni oli vielä pelata, joten siinä mielessä se oli kova paikka. Minut operoitiin kolme kertaa seitsemän kuukauden aikana, ja mietin, että eiköhän tämä ollut tässä. Kun pelasin uran viimeisiä pelejä, en tiennyt siinä vaiheessa niiden olevan viimeisiä. Jos olisin asennoitunut siihen eri lailla, olisi lopettaminen ollut helpompi hyväksyä.

Kuhta neuvookin Karalahtea keksimään jääkiekon tilalle muuta tekemistä.

– Itse suoritin valmentajan ammattitutkinnon ja hyppäsin mukaan nuorten valmennukseen. Se oli terapiaa lätkän jälkeiseen elämään.

Kuhdalla on vielä yksi viesti entiselle pelikaverilleen.

– Ei voi muuta kuin onnitella hienosta urasta, hän päättää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Tuoreimmat