Huumehelvetin läpikäyneellä Marko Jantusella vielä kymmeniätuhansia velkaa: ”Jos ei maksa, murhataan”

rac

Julkaistu:

Henkilö
Entinen liigakiekkoilija Marko Jantunen kertoo avoimesti, kuinka huumeet olivat omia lapsia tärkeämpi asia. Vieroituksessa olevalla Jantusella on edelleen mittavat velat kontollaan.
Huomenna 45 vuotta täyttävä Marko Jantunen aikoo juhlia pitkästä aikaa merkkipäiväänsä pelkän Coca-colan voimin. Juhlapäivän alla Jantunen antoi ruotsalaislehti Expressenille pitkän ja avoimen haastattelun lähes 20 vuotta sitten alkaneesta päihdehelvetistä, joka vei lopulta hyökkääjätähdeltä perheen, ystävät ja rahat.

Jantusen tilanne oli niin synkkä, ettei hän uskaltanut kohdata edes kadulla vastaantulevaa poikaansa.

– Kaikki katkaisevat välinsä sinuun, ja katkaiset välisi läheisiisi. Lopulta ovellesi koputtavat vain rikolliset ja poliisi, Avominne-päihdeklinikalla Helsingissä vierotuksessa oleva Jantunen kuvaili huumeiden seurauksia ruotsalaislehdelle.

Viisi viime vuotta Jantunen on kärsinyt alkoholi- ja huumeriippuvuudesta. Kahden viime vuoden aikana hän käytti amfetamiinia joka päivä kuuden tunnin välein.

Viime syyskuussa Jantunen ymmärsi, että jonkin oli pakko muuttua.

– Vieroitukseen pääseminen oli suurempi elämys kuin Ruotsin mestaruuden voittaminen, vuonna 2002 Färjestadissa mestaruutta juhlinut pistetehtailija sanoi.

Alkoholista tuli liian rakas

Jantusen lahjakkuus jääkiekkoilijana huomattiin jo pikkupoikana. Taitava maalintekijä pelasi SM-liigassa, Ruotsin pääsarjassa ja lyhyesti NHL:ssä, josta Jantunen palasi takaisin Ruotsiin 90-luvun lopulla.

Tuolloin göteborgilaisjoukkue Frölundassa pelannut Jantunen nautti länsinaapurissa suurta suosiota. Yöelämä tuli liiankin tutuksi.


Harva kuitenkaan huomasi suomalaisen pimeämpää puolta.

– Hoidin aina työni. Välillä tulin humalassa harjoituksiin, mutta en koskaan peleihin.

Alkoholista oli lopulta lyhyt matka kovempiin aineisiin. Jantunen huomasi, että krapulan sai helpoiten hoidettua huumeilla. Hän alkoi käyttää kokaiinia ja siirtyi lopulta helpommin saatavilla olevaan amfetamiiniin.

Huumeet tärkeämpiä kuin lapset

Ruotsin pelivuosien aikana Jantunen sai entisen vaimonsa kanssa kaksi poikaa. Hän myöntää, että huumeista tuli lopulta tärkeämpiä kuin omat lapset.

Aika perheen kanssa kävi yhä harvinaisemmaksi.

– Jäljelle jäi vain rakastajani: huumeet. Se oli ainoa asia, josta välitin.

Välillä kaipuu lapsiin kasvoi kovaksi. Jantunen muistaa, miten hän kerran soitti nuoremmalle pojalleen ja alkoi itkeä puhelimessa. Puhelun jälkeen hän veti amfetamiinia turruttaakseen surun.


Eräänä päivänä Jantunen huomasi vanhemman poikansa tulevan kavereidensa kanssa vastaan Lahden kadulla. Jantunen kääntyi äkkiä pois.

– Hän huomasi minut. En voi edes kuvitella, miltä hänestä tuntui, kun oma isä vältteli.

Kymmeniätuhansia velkaa

Jantusen elämässä oli lopulta vain ihmisiä huumepiireistä. Velka kasvoi ja Jantunen rahoitti päihteiden käyttöä epämääräisellä, hämärälläkin toiminnalla.

– Velkaa oli 50 000 euroa, mutta olen maksanut jo 20 000 takaisin, Jantunen kertoi.

– Se ei ole hyvä juttu. Olen lainannut rahaa hyviltä tyypeiltä, mutta ikinä ei tiedä. Lainan voi myydä eteenpäin pahoille ihmisille. Jos ei maksa, murhataan.

Jantusen elämässä on kaikesta huolimatta pitkästä aikaa toivoa. Noin puoli vuotta kuivilla ollut ex-pelaaja työstää elämästään kirjaa Ilta-Sanomien urheilutoimittajan Marko Lempisen kanssa.

Lisäksi Jantunen toimii muun muassa 2-divisioonassa pelaavan hollolalaisen HC Giantsin pelaajavalmentajana.

– Olen edelleen mahtava jäällä, hän kertoi hymyillen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt