Eino, Einari

Jääkiekko

Näin Teemu Selänteen Liisa-äiti kommentoi somekohua

Julkaistu: , Päivitetty:

Twiittikohu
Teemu Selänteen äiti Liisa Selänne myöntää ensin hämmästyneensä poikansa kannanotosta.
Teemu Selänteen tiistain ja keskiviikon välisenä yönä julkaisemat twiitit nousivat suureksi puheenaiheeksi.

Kiekkolegenda jakoi ensin Twitter-tilillään Aleksi Valavuoren somekirjoituksen, jossa esitettiin huoli ulkomaalaistaustaisten henkilöiden tekemistä raiskauksista Suomessa.

Hetkeä myöhemmin Selänne jakoi Valavuoren kommentteja ja perusteluja omille seuraajilleen ja vaati itse ”kovia rangaistuksia” ja ”hyysäilyn lopettamista”.

Teemun äiti Liisa Selänne naurahtaa ensin, kun häneltä kysyy kantaa poikansa twiitin aikaansaamaan pieneen myräkkään.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Mietin, eikö ole muita ihmisiä, joiden twiitteihin otetaan kantaa yhtä voimakkaasti, Liisa Selänne sanoo.

Sitten energinen vapaaehtoistyötä tekevä rautarouva miettii hetken ja jatkaa:

– Olen pikkuisen seurannut Teemun twiitin aiheuttamaa julkisuutta. Ensin hämmästelin, että Teemu tuli ulos tällaisen asian kanssa. Sen jälkeen olinkin tyytyväinen, että hän tuli ulos näinkin tärkeän asian kuin raiskauksen kanssa, Liisa sanoo.

”Meidän on lopetettava hyysääminen”

Myöhään keskiviikkoiltana Teemu Selänne julkaisi blogikirjoituksen, jossa hän selvensi kantojaan twiiteistään nousseeseen keskusteluun.

– Meidän on lopetettava hyysääminen. Olen tavattoman ylpeä siitä, että Teemu otti kantaa vakavaan asiaan, Liisa Selänne sanoo.

Lue Liisa Selänteen haastattelu kokonaisuudessaan tänään perjantaina Ilta-Sanomista .

Edit klo 11.10: Otsikkoa muokattu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    2. 2

      Inarin meteoriitti tallentui sveitsiläisen Patrickin videokameraan – ”Se oli pelkkää hyvää tuuria”

    3. 3

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    4. 4

      Jymy-yllätys Salatuissa elämissä! Seppo poistui sarjasta – Jarmo Koski suuntaa vaimon kanssa Madeiralle

    5. 5

      Vanha purkkisi voikin olla arvoesine – näillä voit tienata suuriakin summia

    6. 6

      Poliisi keskeytti Juuso-Petterin etsinnät tuloksettomina

    7. 7

      7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

    8. 8

      Pesistähti Toni Kohonen kutsui Matti Nykäsen Kainuun rauhaan – ”Masa haluaa ottaa iisimmin ja yritän tietysti tukea häntä

    9. 9

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    10. 10

      KISS:n keulahahmo Gene Simmons sai elinikäisen porttikiellon tv-kanavalle – otti kantaa seksuaalista häirintää koskevaan skandaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

    2. 2

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    3. 3

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    4. 4

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    5. 5

      Ex-Salkkarit-näyttelijä Jasmin Hamid avautui yllättäen rehellisesti tv-tähtien palkoista – alalla vallalla omaperäinen käytäntö

    6. 6

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    7. 7

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    8. 8

      Onko sinussa ihmismielen synkkiä piirteitä? Psykologien kehittämä Likainen tusina -testi paljastaa narsistin ja psykopaatin

    9. 9

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    10. 10

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Tässä ovat Suomen myydyimmät makeiset – yksi ei väisty ykköspallilta

    5. 5

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    6. 6

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    7. 7

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    8. 8

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    9. 9

      Napakymppiparin Italian-matka vaikutti lähes täydelliseltä – Neiti B tiputtikin pommin aivan viime hetkellä: ”Näillä mennään”

    10. 10

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    2. 2

      Inarin meteoriitti tallentui sveitsiläisen Patrickin videokameraan – ”Se oli pelkkää hyvää tuuria”

    3. 3

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    4. 4

      Jymy-yllätys Salatuissa elämissä! Seppo poistui sarjasta – Jarmo Koski suuntaa vaimon kanssa Madeiralle

    5. 5

      Vanha purkkisi voikin olla arvoesine – näillä voit tienata suuriakin summia

    6. Näytä lisää