Kova nimi sivuun valmentajamarkkinoilta – Jukka Rautakorvelle yllätyspesti

Julkaistu:

Jääkiekko
Suomen jääkiekkovalmentajien aateliin kuuluva Jukka Rautakorpi, 51, on näillä näkymillä sivussa valmentajamarkkinoilta tulevilla kausilla.
Jukka Rautakorpi on nimitetty Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön joukkuelajivastaavaksi. Pesti tuli auki, kun sitä lyhyen aikaa hoitanut Henrik Dettmann siirtyi Istanbuliin Besiktasin koripallojoukkueen päävalmentajaksi.

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta maisteriksi valmistunut Rautakorpi valmensi Tapparan liigafinaaliin toissa ja viime keväänä. Tällä kaudella hänen piti valmentaa KHL-seura Lev Prahaa, mutta sen luovuttua sarjapaikastaan Rautakorpi jäi ilman työtä. Lokakuussa Amur Habarovsk palkkasi hänet päävalmentajakseen täksi kaudeksi.

Rautakorpi aloitti ammattivalmentajan uransa JYP HT:ssä kaudella 1994–95, mutta on jääkiekkovalmennuksen ohessa hankkinut muutakin työkokemusta. Hän oli lentopalloon painottuneen Kuortaneen urheiluopiston valmennusjohtaja 2006–07. Lisäksi hän on työskennellyt Vierumäen urheiluopistolla Jääkiekkoliiton valmennusjohtajana. Rautakorpea pidetään laaja-alaisena joukkueurheilulajien tuntijana.

Rautakorpi on valmentanut Tapparan viidesti ja HPK:n kerran SM-liigan finaaleihin. Mestaruutta hän on juhlinut keväällä 2003. Lisäksi hän on ollut Lukon, ruotsalaisen Leksandin sekä alle 18-vuotiaiden sekä alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt