Synkkä totuus: yksinhuoltajat rahoittavat lasten urheilua pikavipeillä

Julkaistu:

Kommentti
Nuorten urheiluharrastusten kulut ovat kasvaneet räjähdysmäisesti vuosi­kymmenessä. Miten kierre voidaan pysäyttää, kysyy Marko Lempinen.
Itku oli tulla usein, kun tein junioriurheilun laajaa hintaselvitystä Urheilusanomiin. Koskettavia olivat erityisesti niiden yksinhuoltajaäitien haastattelut, joissa nämä paljastivat nostaneensa erilaisia pikalainoja lastensa kalliista harrastuskuluista selvitäkseen.

Tuhansien eurojen suuruisten pikavippien turvin äidit olivat pystyneet elämään vuoden tai parin kuplassa, mutta ennen pitkää väistämätön oli ollut edessä: kun rahat eivät enää riittäneet sen paremmin harrastuksen kuukausimaksuihin kuin pikavippien kuukausieriin, kupla oli puhjennut ja edessä oli piinallinen ulosottohelvetti.

– Lähdin pikavippien tielle vain ja ainoastaan siksi, että halusin poikani voivan pitää kiinni rakkaasta urheiluharrastuksestaan. Omat varani eivät riittäneet millään jääkiekkoseuran kuukausimaksuihin, mutta pelkäsin pojan joutuvan pahuuden tielle, jos veisin häneltä harrastuksen pois. Lätkästä luopuminen olisi ollut kova kolaus myös omalle ylpeydelleni, eräs yksinhuoltajaäiti tunnusti kyynelehtien.

Häpeään ei olisi kuitenkaan ollut syytä. Junioriurheilun dramaattinen kallistuminen ei nimittäin ole pelkästään yksinhuoltajien tai vähävaraisten perheiden ongelma, kaikkea muuta. Urheilusanomien 13 eri lajin valtakunnallinen hintaselvitys tukee valtion tekemään tutkimusta, jonka mukaan edes kaikilla keskiluokkaan kuuluvilla suomalaisperheillä ei enää ole varaa useiden lajien vuosikustannuksiin – kuten jääkiekon.

Kymmenessä vuodessa yhdeltä perheeltä saattaa palaa jääkiekkoon tai taitoluisteluun huimat 85 000 euroa. Aivan oma lukunsa on puolestaan kilparatsastus, joka voi 14-vuotiaan tytön vanhemmille maksaa peräti 28 000 euroa vuodessa!

Lasten ja nuorten harrastushinnat ovat karanneet pahasti käsistä, ja se kuumentaa tunteita kulisseissa. Kun Urheilusanomien artikkeli julkaistiin eilen verkkoversiona (ilmestyy tänään painetussa lehdessä), aloin välittömästi saada palautetta sekä sähköpostiini että puhelimitse. Määrä oli poikkeuksellinen.

Vanhempien viesti oli yksiselitteinen: hintatouhussa ei ole enää järjen hiventäkään!

Näkemykseen on helppo yhtyä.

Vaiettu ongelma

Junioriurheilun hinnat ovat kaksin- tai jopa kolminkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Valtavasta muutoksesta on puhuttu merkittävän vähän julkisuudessa, mihin on uskoakseni yksi keskeinen syy.

Seurat haluavat vaieta ongelmasta, koska ne pelkäävät harrastajakatoa. Seurat pelkäävät, että jos lajien kalleutta hehkutetaan julkisuudessa, monet potentiaaliset vanhemmat keksivät lapsilleen muuta tekemistä. Tämän vuoksi monet seurat panttasivat pitkään tietojaan.

Mutta aina kun luurin toisessa päässä oli jonkun nuoren äiti tai isä, avoimuus oli taattua. Vanhemmat toivat hätähuutonsa painokkaasti esiin. Samalla he toivoivat, että harrastuspommista nousisi suuri valtakunnallinen puheenaihe.

Siihenkin näkemykseen on helppo yhtyä.

Absurdit matkakulut

Urheiluseurojen kustannukset ovat nousseet, koska kuntien tarjoamien liikuntapaikkojen maksut ovat selvästi kasvaneet. Suhteellisesti eniten ovat kuitenkin kallistuneet matka- ja välinekulut.

Mitä tulisi tehdä?

Ensisijaisesti katse kohdistuu lasten vanhempiin. He ovat yhtä kuin seurat – ilman vanhempia seuroihin ei yksinkertaisesti kanavoidu harrastajia. Heidän tulisi kollektiivisesti puuttua erityisesti matkakuluihin.

Kymmenvuotiaat lapset eivät tee päätöksiä esimerkiksi joukkueiden Prahan-reissuista, lasten vanhemmat sitä vastoin tekevät. Miksi pitää tehdä joka vuosi ulkomaanmatkoja tai miksi pitää hankkia uudet seuraverkkarit, jos kaikkien vanhempien varat eivät siihen riitä?

Entä onko perheen todella pakko ajaa Helsingistä kilpailureissulle Kuopioon ihan vain sen takia, että 11-vuotias taitoluistelija pääsee vetämään runsaan kaksiminuuttisen esityksensä muutamalle kymmenelle hengelle? Ei sillä ainakaan parempia taitoluistelijoita synnytetä.

Eikä sillä synny Suomeen parempia jääkiekkoilijoita, että B-juniori-ikäiset pojat reissaavat keskellä viikkoakin ympäri Suomea. Puolet vähemmän pelejä tarkoittaisi puolta enemmän harjoitteluaikaa – ja todennäköisesti puolta pienempiä matkakuluja.

Nuorten liikkumattomuus on yksi yhteiskuntamme tämän hetken suurimmista ongelmista. Veronmaksajille se tarkoittaa vuosittain noin kahden miljardin menoerää. Auttaisiko, jos seuratoiminta kiellettäisiin alle 12-vuotiailta ja siihen asti kunnat huolehtisivat yhdessä koulujen kanssa eri lajien kilpailu- ja harjoitustoiminnasta?

Väitän, että tämä tulisi yhteiskunnalle pitkässä juoksussa selvästi nykyistä halvemmaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt