Granlund ei jäänyt ainoaksi - Houstonin ruotsalaispelaaja ajettiin myös kylmäksi

Julkaistu:

AHL-joukkue Houston Aeros koki kovia Oklahoma Cityn vieraana perjantaiyönä.
Erinomaisen alkukauden AHL:ssä pelannut Mikael Granlund loukkasi jalkaansa taklaustilanteessa kolmannessa erässä.

Hetkeä aiemmin Houston menetti myös ruotsalaispuolustajansa Jonas Brodinin, joka jäi Taylor Hallin rajun taklauksen uhriksi. Töymäyksen voimasta 19-vuotias ruotsalainen jäi makaamaan jään pintaan.

Katso tilanne tästä! (Aftonbladet)

Ottelun jälkeen Star Tribune-lehdelle antamassaan haastattelussa Hall kertoo kuulleensa, että Brodinin solisuu olisi murtunut tilanteessa.

Tuomarit antoivat tilanteesta vuoden 2010 NHL:n ykkösvaraukselle 10 minuutin rangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta. Hall oli kuitenkin sitä mieltä, että tilanteessa pelattiin olkapää olkapäätä vasten.

Tunnetila saattaa olla korkealla, kun joukkueet kohtaava toistamiseen jo ensi yönä. Oklahoma korjasi voiton viime yönä maalein 4-3.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt