Sean Bergenheim iski voittomaalin Crosbyn tyyliin - Jääkiekko - Ilta-Sanomat

Sean Bergenheim iski voittomaalin Crosbyn tyyliin

Sean Bergenheim juhlii maalia. Miroslav Satan onnittelee.

Julkaistu: 23.1.2008 6:22

Sean Bergenheim pystyi lyömään jäästäkin kiekon maaliin ja vei New York Islandersin 4-1-johtoon. Osuma jäi voittomaaliksi lukemiin 6-3 päättyneessä pelissä Carolinaa vastaan.

Bergenheim sai Miroslav Sataninhyvän syötön siniviivalle ja pääsi puolittain karkuun.

Carolinan puolustaja Frantisek Kaberle pääsi häiritsemään ja Bergenheim kaatui jäähän. Hän sai kuitenkin kiekolle sen verran vauhtia, että se liukui Cam Wardin selän taakse. - Aivan kuin Sidney Crosby, FSN:n selostaja hehkutti.

Jos Bergenheim ei olisi tehnyt maalia, hän olisi saanut rangaistuslaukauksen. Tuomarilla oli tilanteessa jo käsi ylhäällä.

Osuma oli Bergenheimille vasta kauden kolmas. Jykevä hyökkääjä on joutunut kauden aikana kamppailemaan tosissaan peliajasta. Viime ajat hän on pelannut Satanin ja Josef Vasicekin ketjussa.

Islandersin Mike Sillinger iski kaksi ja Richard Park yhden maalin alivoimalla. Kolme alivoimamaalia sivuaa seuran ennätystä.

- Tiesimme, että Carolina peluuttaa ylivoimalla hyökkääjiä viivalla. Ajattelimme ottaa siitä hyödyn, mutta tarkoituksemme ei ollut mennä tekemään maaleja alivoimalla, Sillinger selitti.

- Yksi maali voi mennä omiin alivoimalla aina silloin tällöin, mutta kolmea ei voi hyväksyä, Carolinan Mike Commodore päivitteli.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?