Paljastus: Selänne ja Numminen eivät kelvanneet kultajoukkueeseen 1995!

Julkaistu:

Teemu Selänne ja Teppo Numminen eivät kelvanneet maajoukkueen silloiselle päävalmentajalle Curt Lindströmille kultamitalijoukkueeseen Tukholman MM-kisoissa 1995.

Selänne, 37, pelaa nyt Kanadassa uransa 12:sia arvokisojaan, mutta ei ole koskaan voittanut kirkkainta kruunua maajoukkueessa, ja Suomen toistaiseksi ainoa kulta on ikimuistoisista kisoista 13 vuoden takaa.

- Mestaruusvuonna 1995 putosimme (Winnipeg) pudotuspeleistä ja olimme Teppo Nummisen kanssa yhteydessä "Curreen" muutama päivä ennen kisoja ja sanoimme olevamme valmiita tulemaan, mutta Curre sanoi, ettei meitä tarvita, Selänne kertoo tiistaina ilmestyvässä IS Veikkaajassa, jossa supertähti käy omin sanoin läpi kaikki arvokisansa.

- Olimme Tepon kanssa tulossa kyllä. Istuimme Tepon autossa parkkipaikalla, mutta meille sanottiin, ettei meitä tarvita, Selänne muistelee.

MM-turnaus 1995 pelattiin silloin käytännössä ilman NHL-vahvistuksia, koska NHL:n työsulku oli viivästyttänyt kauden alkua.

Selänne on vihjannut, että Kanadan kisat voivat jäädä hänen uransa viimeisiksi.

- Olen oppinut vuosien aikana sen, etten koskaan sano en koskaan. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Päätöksen urani jatkosta teen 1. heinäkuuta mennessä.

- Sen unelman (mestaruuden) takia periaatteessa olen täällä, mutta ei maailma siihen kaadu, jos sitä ei tule.

- Olen sanonut joskus, että olisi unelma päättää ura MM-kultaan, tai ainakin maajoukkueessa. Tämä on minulle 12:s arvokisa, ja kyllä se ansaitsisi yhden kultamitalinkin.

Selänne pitää parhaina maajoukkuemuistoinaan Naganon olympialaisia (pronssi), maailmancupia 2004 - vaikka pelasi pahasti polvivaivaisena ja harkitsi jo uransa lopettamista - sekä Torinon olympialaisia.

- Niissä kaikissa joukkueen roolit olivat viimeisen päälle kohdallaan ja ne olivat nimenomaan joukkueita.

- Tämän vuoden ryhmässäkin roolit ovat ihan täysin kohdillaan. Siitä homman ei pitäisi olla kiinni.

Lue kaikki Selänteen kisamuistot tiistaina IS Veikkaajasta