Jääkiekko

Teemu Selänteen käsi murtui

Julkaistu: , Päivitetty:

Anaheim Ducksin hyökkääjä Teemu Selänne sai murtuman vasempaan käteensä ottelussa Dallas Starsia vastaan perjantain vastaisena yönä.

Selänne jätti kaukalon toisessa erässä. Loukkaantuminen tapahtui, kun hän peitti vastustajan puolustajan Karlis Skrastinsin laukausta.

Selänteen kädestä paljastui röntgenkuvauksissa murtuma rystysestä. Hänen arvioidaan pysyvän pois pelikentiltä "jonkin aikaa".

Tiedossa ei vielä ole, joudutaanko käsi leikkaamaan. Uutislähteiden mukaan Selänne tapaa urheiluvammoihin erikoistuneen spesialistin perjantaina. Tuolloin päätetään myös mahdollisesta leikkauksesta.

- Heidän puolustajansa vain yritti laukaista kiekon alueelle sisään, ja se sattui osumaan käteen. Todella huono tuuri. Hän (Selänne) aikoi pysäyttää kiekon, mutta se osui heikosti suojattuun kohtaan rystysten alueelle, Anaheim-valmentaja Randy Carlyle kertoi.

Huonoa onnea lisää se, että Selänne oli lähellä jättää ottelun tyystin pelaamatta flunssaoireiden vuoksi.

Odotettavissa on vähintään neljän viikon sairausloma - todennäköisesti lähemmäs kahdeksan, mikäli vamma on tavanomainen. Detroitin Valtteri Filppulan käsi murtui aiemmin tällä kaudella, ja hänen sairauslomansa arvio oli 6-8 viikkoa.

Dallas voitti ottelun 3-1. Selänne ehti kerätä yhden syöttöpisteen Saku Koivun maaliin, joka jäi Ducksin ainoaksi.

Anaheim johti kolmannen erän alkuun asti, mutta Dallas nousi 3-1-voittoon James Nealin, Steve Ottin ja Brenden Morrow'n maaleilla. Vierastappio oli Anaheimille seitsemäs peräjälkeen.