Senja

Jääkiekko

Ilves nousi kolmen maalin takaa voittoon

Julkaistu:

Tampereen Tappara hukkasi toisessa erässä kolmen maalin johtonsa ja hävisi lopulta jääkiekon SM-liiga-avauksessaan torstaina paikallisvastustaja Ilvekselle 4-5 (4-1, 0-3, 0-1).

Ilveksen voittomaalin ampui ylivoimalla runsas minuutti ennen loppua kanadalainen sentteri Colby Genoway. Maalin syntyessä Tapparasta istui jäähyllä Ville Nieminen.

- Meitä alkoi toisessa erässä jännittää ja ahdistaa. Meiltä loppui siinä rohkeus pelata ja päästettiin kaveri tappelemaan voitosta. Oli anteeksiantamatonta päästää 4-1-johto kääntymään 4-4-tilanteeksi, Tapparan päävalmentaja Mikko Saarinen murehti.

Avauserässä Ilveksen puolustus oli raskaalla jalalla liikkeellä, ja Tapparan hyökkääjien hyvä liike hyökkäysalueella aiheutti vaikeuksia. Tappara viimeistelikin ensimmäisessä erässä maalin tuntumassa pyörineistä irtokiekoista kaksi maalia.

Toisessa erässä Ilveksen herätti pelaamaan puolustaja Arto Tukio, joka alivoimalla ampui 2-4-kavennuksen. Pasi Määttäsen ja Masi Marjamäen maaleilla Ilves nousi tasoihin. Ilveksen tehostunut taklauspeli sekoitti Tapparan puolustuksen pasmat.

- Ensimmäisessä erässä sählättiin oikein kunnolla. Oli meiltä aika karmea erä. Toisessa erässä saimme maaleja. Siitä se peli lähti sitten rullaamaan. Koko ajan oli kyllä kaikilla kova usko siihen, että ottelu kääntyy vielä meille, Ilves-sentteri Määttänen kertoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pyöräilijä näytti poliiseille keskisormea – poliisi pysäytti nuorukaisen, mutta hän löi nyrkillä naamaan, sitten painittiin

  2. 2

    Koulupoika pelasti hyiseen mereen pudonneen naisen hukkumiselta Suomenlinnassa

  3. 3

    Mikä pituusero: Susanna Laine ja Kiti Kokkonen hillittömässä yhteiskuvassa: ”Ootte ihkuja”

  4. 4

    Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

  5. 5

    Venäläiskanava käänsi Torvaldsin sanat täysin väärin: ”Ei ole ensimmäinen kerta, mutta karkein tämä on”

  6. 6

    Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

  7. 7

    Anne Kyllönen putoamassa Suomen olympiajoukkueesta – saa vielä yhden mahdollisuuden!

  8. 8

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  9. 9

    Isis ilmoittaa tehneensä iskun Pelastakaa Lapset -järjestön tiloihin

  10. 10

    Ismo Leikola paljastaa mitä tapahtui Conan O’Brienin kulisseissa – kaikki oli tarkkaan käsikirjoitettua: ”Kun sanoin sen ensimmäistä kertaa moni oli, että hetkinen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  2. 2

    16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

  3. 3

    Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

  4. 4

    Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

  5. 5

    Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

  6. 6

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  7. 7

    Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

  8. 8

    Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

  9. 9

    Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

  10. 10

    Mies anasti matkustajia täynnä olleen bussin keskellä päivää Itäkeskuksessa – lähti ajamaan bussin omaa reittiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  6. 6

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  7. 7

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  8. 8

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  9. 9

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  10. 10

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pyöräilijä näytti poliiseille keskisormea – poliisi pysäytti nuorukaisen, mutta hän löi nyrkillä naamaan, sitten painittiin

  2. 2

    Koulupoika pelasti hyiseen mereen pudonneen naisen hukkumiselta Suomenlinnassa

  3. 3

    Mikä pituusero: Susanna Laine ja Kiti Kokkonen hillittömässä yhteiskuvassa: ”Ootte ihkuja”

  4. 4

    Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

  5. 5

    Venäläiskanava käänsi Torvaldsin sanat täysin väärin: ”Ei ole ensimmäinen kerta, mutta karkein tämä on”

  6. Näytä lisää