Raakel

Jääkiekko

Venäläisvahti: Pelasimme kuin pikkupojat pihalla

Julkaistu:

Venäjän jääkiekkojoukkueen maalivahti Ilja Bryzgalov ei löytänyt mitään hyvää sanottavaa omasta joukkueestaan nöyryyttävän Kanada-tappion jälkeen.

- Me pelasimme kuin pikkupojat pihalla, Bryzgalov luonnehti Majak-radion haastattelussa.

- Me menetimme kiekkoja vastustajan sinilinjalla, keskialueella ja hävisimme kaikki taistelut kentän kulmissa. Meidät lyötiin kaikin mahdollisin tavoin, maalivahti ruoski itseään ja joukkuettaan.

Päävalmentaja Vjatsheslav Bykov laittoi Bryzgalovin jäälle vasta siinä vaiheessa, kun kanadalaiset olivat jo tehneet kuusi maalia. Siihen asti kiekkoja Venäjän maaliin oli imuroinut Jevgeni Nabokov.

- Olen realisti. Siinä vaiheessa pelin pelastaminen oli minulle jo mahdotonta, kun kanadalaiset olivat saaneet sitä ennen tehdä maaleja miten halusivat.

Nabokovin mukaan Venäjän alamäki alkoi ensimmäisestä läpipäästetystä maalista, joka tuli liian aikaisin.

- Kanada sai maalin ja he jatkoivat painostustaan. Me emme yksinkertaisesti pystyneet pysäyttämään heitä, hän suri.

Venäjän kiekkojoukkue hävisi lopulta Kanadalle numeroin 3-7 ja joutuu nyt lähtemään tyhjin käsin kotimaahansa Vancouverista.

Tulos on äärimmäinen nöyryytys Venäjälle, jolla piti olla kaikkien aikojen vahvin olympiajoukkue. Etukäteen pidettiin myös varmana, että kiekkokullasta taistelevat nimenomaan Kanada ja Venäjä unelmafinaalissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Viimeinen oljen­korsi paloi? Asianajaja: 91-vuotiaan leski­rouvan häätö on toteutumassa maanantaina kello 10

  2. 2

    Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

  3. 3

    CIA auttoi Venäjää estämään eiliselle suunnitellun terrori-iskun Pietarissa – Putin kiitti Trumpia

  4. 4

    Sohvaperunat-tähti tuhlasi koko omaisuutensa: joutuu kodittomaksi – yritti myydä fanikuvia reilulla eurolla

  5. 5

    Kadonneen Leena Pekkarisen ruumis löytyi piilotettuna maastosta – useita otettu kiinni

  6. 6

    Vakava onnettomuus Raskasta Joulua -konsertissa Vaasassa – kattorakenteita putosi yleisön päälle

  7. 7

    Onko tässä historian pahin tietovisamoka? Oikea vastaus oli aivan nenän edessä, arvasi silti väärin –juontaja piikitteli, some lynkkasi

  8. 8

    Tässä suomalaisfirmassa ei ole yhtään esimiestä – ja uusi työntekijä saa ”lomalainaa”

  9. 9

    Helsinkiläis­mies hieraisi silmiään, kun näki Tokmannin käytävällä läjän nelos­lonkeroa – ”Mietin, onko laki jo voimassa”

  10. 10

    Hannu Manninen teki kovan tempun kaikessa hiljaisuudessa – ”Odotin sitä häneltä, ja hän vastasi huutoon”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

  2. 2

    Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

  3. 3

    Suositun luonnonihmeen muodostumiseen meni tuhansia vuosia – turisti tuhosi kolmella potkulla

  4. 4

    Kadonneen Leena Pekkarisen ruumis löytyi piilotettuna maastosta – useita otettu kiinni

  5. 5

    Yksi kuva paljastaa todellisen eron: näin monta nelos­olutta vastaa ”mäyrä­koiraa” kolmosta

  6. 6

    Vuoden sanaksi valittiin sana, jota moni ei ole koskaan kuullutkaan – ”Minulla ei ole aavistustakaan, mitä se tarkoittaa”

  7. 7

    Puolen vuoden työpaikka­flirtti lähti käsistä pikkujouluissa – Antti, 37: Käteen jäi vain vaivaantunut olo

  8. 8

    13-vuotias poika ei palannut kotiin Espoossa – löytyi menehtyneenä

  9. 9

    Vakava onnettomuus Kehä I:llä – liikenne idän suuntaan poikki Pukinmäen kohdalla

  10. 10

    Onko tässä historian pahin tietovisamoka? Oikea vastaus oli aivan nenän edessä, arvasi silti väärin –juontaja piikitteli, some lynkkasi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  2. 2

    Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

  3. 3

    Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

  4. 4

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  5. 5

    Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

  6. 6

    Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

  7. 7

    Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

  8. 8

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  9. 9

    Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

  10. 10

    Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Viimeinen oljen­korsi paloi? Asianajaja: 91-vuotiaan leski­rouvan häätö on toteutumassa maanantaina kello 10

  2. 2

    Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

  3. 3

    CIA auttoi Venäjää estämään eiliselle suunnitellun terrori-iskun Pietarissa – Putin kiitti Trumpia

  4. 4

    Sohvaperunat-tähti tuhlasi koko omaisuutensa: joutuu kodittomaksi – yritti myydä fanikuvia reilulla eurolla

  5. 5

    Kadonneen Leena Pekkarisen ruumis löytyi piilotettuna maastosta – useita otettu kiinni

  6. Näytä lisää