Kakkosketjun kapteeni

Julkaistu:

Artikkeli ilmestyi IS Veikkaajassa 26.3.2008.

Jokainen Montrealista paikan päältä tehty Saku Koivu -juttu pitää aloittaa kertomalla, miten fanit piirittävät tähteä, vanhat mummot pysäyttelevät kadulla, ja ravintolassa omistaja levittää punaista mattoa nähdessään Canadiensin kapteenin saapuvan paikalle.

Niin sen voi aloittaa nytkin.

Nimikirjoituksien metsästäjät pysäyttävät suosikkinsa heti, kun Mercedes-Benz-maasturin nokka pilkahtaa esiin Bell Centren parkkihallista. Koivu avaa sivuikkunan ja raapustaa tottuneesti nimensä muutamaan korttiin.

- Sakuuu, minun veljellänikin oli syöpä, yksi nimmarinpyytäjistä toteaa.

Idyllisen näköiset pikku ravintolat kutsuvat ohikulkijoita luokseen Montrealin vanhassa kaupunginosassa. Koivu johdattaa vierasta tottunein askelin pitkin kapeita katuja.

- Kyllä nämä paikat ovat jo vuosien varrella tulleet tutuiksi, Koivu naurahtaa.

Koivun suosikkikahvila täytyy kepeästä ranskankielisestä keskustelusta ja kuppien kilinästä. Paikkaan on jonoa, mutta kuten odotettua, Koivun ei sinne tarvitse pitkään jonottaa.

Keski-ikäinen nainen osoittaa Koivua sormella ja supisee jotain kaverilleen.

- Onko hän...

On hän.

Montrealilaiset tunnistavat Koivun, vaikka tällä kaudella hän on ollut piilossa enemmän kuin yleensä.

Ottaako päähän?

Montreal aloitti viime kauden hienosti, mutta huono kevät pudotti Canadiensin ulos pudotuspeleistä. Tällä kaudella viimeistään vuodenvaihteen aikoihin kaikki odottivat Montrealin lamaa, mutta sitä ei ikinä tullut.

Canadiens on yllättäen kiinni itäisen konferenssin ykköstilassa. Kiekkokuume kiekkopyhätössä nousee päivä päivältä. "Habsin" 23 Stanley Cupia ovat jättäneet Montrealiin sellaisen perinnön, etteivät ihmiset ikinä lopeta uudesta mestaruudesta haaveilemista.

Hyvät asetelmat ovat tulleet ennen kaikkea yhtenäisellä joukkuepelillä, hyvällä ylivoimapelillä ja ykkösketjun loistovireellä. Hyökkäyspeliä johtavat nyky-MontrealissaAleksei Kovalev ja Tomas Plekanec.

"Vallanvaihdon" havaitsee myös Saint-Catherine-kadulla sijaitsevassa fanituotemyymälässä. Näyteikkunalla komeilevat Plekanecin ja Kovalevin pelipaidat, kun Koivun numero 11 pilkottaa peremmällä liikkeessä.

Plekanecin kenttä tulee yleensä ylivoimiin ensimmäisenä. Koko kauden joukkuetta seuranneiden toimittajien mukaan valmentaja Guy Carbonneau käyttää harjoituksissa eniten aikaa Plekanecin opastamiseen.

Vielä viime kaudella Plekanecin rooli kuului Koivulle. Hän kantoi isoa vastuuta hyökkäyspelistä ja pelasi uransa tehokkaimman kauden (75 pistettä).Nyt Koivu tulee kakkosylivoimaan, hoitaa alivoimia ja oman pään aloituksia.

Ottaako itsetunnon päälle?

- Ei oikeastaan, Koivu vastaa näyttämättä edes kovin yllättyneeltä kysymyksestä.

- Tätä tasaisuutta on haettu jo pitkään. Ykkösketju on löytänyt hyvin pelinsä, ja joukkue on ollut idän kärkipäässä koko ajan. Mieluummin ajattelen joukkueen kannalta.

Kun joukkue pärjää, yksilöt pärjäävät. Sen mantran hokemisessa Koivun veljekset ovat tehneet jo maailmanennätyksen.

Koivun kasvojen väri ei muutu eikä ääni kiristy, kun hän puhuu roolistaan nykyjoukkueessa. Ei katkeria puheita kaltoin kohtelusta eikä väärinymmärryksestä - siihen hän on ihan liian fiksu ja ihan liian Saku Koivu.

Ehkä on vaan uskottava, että Koivu on joukkuepelaaja, joka ei ainakaan enää 33-vuotiaana ole hirveän tarkka omasta asemastaan.

- Ei minulla ole vaihtoehtoja. Pelaajan on pelattava siellä, missä annetaan. Minulla olisi varmasti kymmenen pistettä ja 4-5 maalia enemmän, jos pelaisin Kovalevin rinnalla ykkösylivoimaa, Koivu sanoo ja haukkaa paninia, jonka kalorimäärällä ruokkisi vaikka katolisen poikakoulun.

Koivu puhuu tykittävällä Turun murteellaan ja vitsailee välillä haastattelijan kustannuksella. Kevätaurinko alkaa sulattaa kahvilan ympäristön loskaisia pikkukatuja. Lapset Aatos ja Ilona pääsevät kohta ranskankielisestä päiväkodista, ja illalla saapuu vieraita Turusta.

- Ei tämä elämä kovin kamalaa ole.

- Voisin pohtia pääni puhki omaa tilannettani, mutta nyt on niin vähän pelejä jäljellä, että nautitaan niistä.

Etäiset välit valmentajaan

Montrealin kotipelien jälkeiset lehdistötilaisuudet ovat ahdistavia tapahtumia, jos ei satu osaamaan ranskaa. Hyväntuulinen valmentaja Carbonneau antaa suurimman osan vastauksista ranskaksi.

Carbonneau näyttää paljon vapautuneemmalta kuin viime vuonna, tulokaskaudellaan. Häntä läheltä seuraavien toimittajien mukaan ex-sentterin ihmissuhdetaidot ja johtajan kyvyt ovat kehittyneet.

- Helpompi on naureskella, kun joukkue on sarjan kärjessä. Viime vuonna tähän aikaan taisteltiin pudotuspelipaikasta, Koivu naurahtaa.

Koivun ja Carbonneaun välit ovat olleet aika ajoin koetuksella. Carbonneau on penkittänyt Koivun pari kertaa kolmannessa erässä.

Se on pientä.

- Vladimir Jursinovin aikana istuttiin penkillä melkein joka viikko, Koivu hymähtää.

- Emme hirveästi kommunikoi hänen kanssaan. Carbonneaulla on NHL-valmentajalle aika tyypillinen, etäinen tyyli.

Etäinen tai ei, molemmat ovat ammattimiehiä, jotka tietävät tarvitsevansa toisiaan vielä kevään aikana.

Vaikka Koivu olisi pelillisesti Plekanecin ja Kovalevin taustalla, hän on edelleen Montrealin henkinen tukipilari.

Päivän harjoituksissa Koivu yritti pitää koko ajan hyvää tunnelmaa yllä, tökki nuorempia pelaajia kylkeen ja jutusteli vasta englannin alkeita opettelevan Sergei Kostitshinin kanssa. Koivusta on tullut vanhempi valtiomies, mentor, joka pystyy jakamaan vuosien varrella kertynyttä tietouttaan. Samalla tavalla kuin Hannu Virta, Esa Keskinen, Timo Jutila, Mark Recchi ja Pierre Turgeon hänen uransa alussa.

- No, ei tässä nyt itsekään vielä niin vanhoja olla... Heitetään joku pikku vitsi, jos kaverilla vähän maila puristaa.

Montrealin sveitsiläispelaaja Mark Streit on vaikuttunut Koivun johtajankyvyistä.

- Hän tekee erittäin hyvää työtä nuorten pelaajien kanssa. Saku saa muut tuntemaan olonsa mukavaksi jäällä ja pukukopissa, Streit sanoo.

Sisua Jursin koulusta

St. Louis Bluesin varatoimitusjohtaja Jarmo Kekäläinen muistaa hyvin TPS:n ja Ilveksen väliset A-nuorten SM-finaalit keväällä 1992. Kekäläinen etsi pelaajia vanhaan yliopistoonsa Clarksoniin.

- Sanoin, että jos nyt olisin jonkun liigaseuran pomo, tarjoaisin Koivulle pitkän sopimuksen ja kunnon liksan, Kekäläinen muistelee.

- Sakussa kiinnitti huomiota se huippupelaajan ominaisuus, että hän halusi tehdä eron peliin joka vaihdossa. Hän halusi koko ajan kiekkoa itselleen.

Koivu oli kiinnostunut jenkkiylipistosta, mutta hän päätti valita TPS:n, kun Vladimir Jursinov tuli valmentajaksi.

Koivun ja Mike Ribeiron välienselvittely harjoituksissa helmikuussa 2004 nostatti ison kohun Montrealissa. Tapahtumaa kauhistelleiden olisi pitänyt nähdä TPS:n harjoituksia 1990-luvun puolivälissä - välillä treeneissä oltaisiin tarvittu erotuomaria.

Jursinov innoitti pelaajia toistensa kimppuun harjoituksissa. "Jursi" saattoi uhkailla, ettei pelipaikkaa irtoa, jos et lyö.

Raakaa, mutta ne vuodet versoivat Koivusta esiin sisun, joka on kantanut näihin vuosiin asti.

Koivu ja Jursinov kinasivat, tappelivat ja ottivat yhteen, mutta suhde kesti ja toimi, koska kummallakin oli sama tavoite - tehdä Koivusta paras.

Kaikesta ei voi aina olla samaa mieltä. Erimielisyydet ovat osa kaikkea työelämää.

"Joskus voi kaartaa pois"

Syksyllä 1995 Montrealiin saapui 179-senttinen ja 78-kiloinen nuorukainen täynnä nuoruuden intoa ja näyttämisen halua.

Intoa ja halua oli niin paljon, että ne olivat maksaa koko uran. Nuoren Koivun koon ja pelityylin yhdistäminen NHL-kaukaloissa osoittautui mahdottomaksi.

Paikat eivät kestäneet.

Koivu on johtanut urallaan kerran NHL:n pistepörssiä. Hän oli Peter Forsbergin kanssa kärjessä, kunnes polvi hajosi Chicago-ottelussa 7. joulukuuta 1996.

Siitä alkoi loukkaantumiskierre, joka on oikeastaan katkennut vasta tämän ja viime kauden aikana. Koivu on ollut pois vain yhden ottelun, senkin flunssan takia.

- Nuoruus on sellaista oman paikan hakemista. Pelityylini on muuttunut alkuajoista paljon rauhallisemmaksi. Mieluummin jätän vastaanottamatta pari taklausta, jos se tuo kaudessa 20-30 peliä enemmän.

Koivu kieltää keskittyneensä NHL-uran alussa liikaa massan hankintaan, mutta myöntää, että harjoittelu on 5-6 vuoden aikana muuttunut enemmän palauttavaksi.

Palautuminen kestää vähän kauemmin kuin nuorena, mutta ei aamulla sängystä nousemiseen sentään tuntia mene. Sitten pitäisi ruveta jo harkitsemaan lopettamista.

Paita hallin kattoon

Koivu ei ole voittanut yhtään Stanley Cupia, ja hän on pelannut vain kerran All Stars -ottelussa (1998). Ainoat henkilökohtaiset tunnustukset NHL:ssä ovat tulleet jääkiekkoilun ulkopuolisista teoista: Bill Masterton Memorial Trophy 2002 ja King Clancy Memorial Trophy 2007.

Ihan kaikkea ei voi mitata pokaaleissa ja tehopisteissä. Koivu on kantanut vuodesta 1999 asti Montrealin pelipaidan rinnassa kapteenin C-kirjainta. Koivu on Montrealin ensimmäinen eurooppalainen kapteeni, ja kaikista kapteeneista seuran pitkäaikaisin.

Montrealin kapteenina ovat toimineet muun muassa Maurice Richard, Jean Beliveau, Bob Gainey, Serge Savard ja Doug Harvey. Jos ja kun Koivun numero 11 joskus nousee näiden herrojen paitojen vierelle Bell Centren kattoon, saavutus on yksi suomalaisen jääkiekkoilun kovimmista.

- Ymmärrän Montrealissa kapteenina toimimisen arvon varmaan kunnolla vasta joskus uran jälkeen, kun tulen käymään täällä.

Koivu taistelee joka ilta jokaisen vaihdon loppuun asti Montrealin ja fanien eteen. Hän palasi uskomattomasti kevään 2002 pudotuspeleihin toivuttuaan syövästä. Hän on jaksanut johtaa ryhmäänsä rinta kaarella keskinkertaisissa joukkueissa, joiden taso ei ole vastannut fanien odotuksia.

Ihan kaikkien pää ei kestäisi Koivun asemassa - ei suitsutusta eikä sen vastavoimaa, musertavaa kritiikkiä.

- En koe, että aika Montrealissa olisi mennyt hukkaan, vaikka vuosituhannen vaihde oli kieltämättä raskasta aikaa. Koko ajan vain myytiin pelaajia, ja tilalle tuli nuoria.

"Media on pakkopullaa"

Kun Koivu joutui kevään 2006 pudotuspeleissä tulleen silmävamman jälkeen lepäämään pimeässä sairaalahuoneessa, montrealilaislehden valokuvaaja murtautui sisään ottamaan salamalla kuvan.

Viime syksynä lehdet saivat herkullisen aiheen, kun ranskan kielen asemaa Quebecissa ajava poliitikko Guy Bertrand syytti Koivua ranskan laiminlyömisestä.

Fanit rakastavat Koivua, mutta ranskankielisen median päiväunissa kapteeninnauhaa kantaisi joku pikkubeliveau, joka esittelisi ennen otteluita joukkueen videotaululla puhtaalla ranskalla.

- Minulle ei ole jäänyt tapauksista mitään hampaankoloon. Lehdet yrittävät vain myydä paremmin kuin kilpailijat. Juuri tunteella asioihin suhtautuminen tekee tästä kaupungista ainutlaatuisen.

Koivu vaikuttaa paikallisen median edessä välillä siltä, että hän haluaisi olla aivan jossain muualla.

Koivu puhuu loistavaa englantia. Hän on fiksu, eikä möläytä koskaan median edessä mitään harkitsematonta. Kun Koivu kritisoi GM Bob Gaineytä vaisuista hankinnoista, hän teki sen asiallisesti ja harkiten.

Kyllä median kanssa toimiminen on joskus pakkopullaa, mutta siihen on tottunut vuosien varrella. Kyllä joka hommassa tulee arki vastaan.

Entä arki siellä kaukalossa?

Elämän uudet arvot

Koivu solmii luistimennauhoja, Koivu astuu kaukaloon taistelemaan kiekosta, Koivu kipuaa kuntopyörän päälle palauttelemaan rasittuneita jalkojaan. Elämä on yhtä jääkiekkoa.

Kaikki pitkään pelanneet ammattilaiset kohtaavat sen tunteen jossain vaiheessa. Pelaamisesta tulee enemmän ammatti, rutiinia, jonka läpiviemiseksi on kehitettävä omat selviytymiskeinonsa.

Koivu myöntää, että henkisesti valmistautuminen otteluihin on vuosi vuodelta vaikeampaa.

- En ota enää peliä niin tosissaan ja intohimoisesti, hän sanoo.

Kyllä, nyt ollaan vaarallisella alueella. Intohimon väheneminen ei tarkoita totaalista kypsymistä. Koivu nauttii edelleen pelaamisesta, ja varsinkin pukukoppielämästä joukkuekavereiden kanssa.

Kun kolmannen erän lopussa tasainen ottelu on vedenjakajalla, esiin nousee se sama Koivu, joka halusi joskus TPS:n treeneissä harhauttaa Tuomas Grönmanin kaltaisia kankeita pakkeja kerta kerran jälkeen.

- Intoa on edelleen jokaiselle harjoitusleirille tullessa. Enää nykyään en ajattele, miten pitkä kausi on tulossa. Raskaita jaksoja tulee aina, koska kukaan ei jaksa vetää 82 ottelun kautta täydellä positiivisella innolla.

Kun Mersun maasturin nokka kääntyy hallilta kohti kotia, Saku Koivu ei enää murehdi peliasioita - kuten joskus nuorempana.

- Jääkiekkoilu tulee tätä nykyä perheen ja terveyden jälkeen arvoasteikossa aika kaukana. Olen nähnyt kiekkoilua sen verran, ettei minulle olisi maailmanloppu, vaikka se loppuisi huomenna.