Maalivahti Jussi Markkasen poika putosi ikkunasta kuolemaan

Kiekkotähti Jussi Markkanen menetti 4-vuotiaan poikansa traagisessa onnettomuudessa, joka sattui perheen kerrostaloasunnossa Moskovassa.

23.9.2008 9:08

Pieni poika putosi talon neljännen kerroksen ikkunasta eikä hänen pelastamisekseen voitu tehdä enää mitään.

Paikalle tulleet lääkärit eivät voineet enää muuta kuin todeta pojan kuolleeksi.Life.ru-lehden mukaan kadulla olleet silminnäkijät järkyttyivät nähdessään, kuinka Markkasen vaimo suri poikansa ruumiin äärellä.

Markkasen, 33, nykyinen seura TsSKA pelasi maanantaina Riian Dynamoa vastaan. Markkanen ei ottanut peliin osaa tragedian vuoksi, vaan maalivahtina pelissä toimi Konstantin Barulin.

Kuolemantapaus on järkyttänyt syvästi koko TsSKA:n joukkuetta ja se saattoi olla yksi syy siihen, miksi joukkue hävisi Riian Dynamolle luvuin 3-4.

TsSKA:n valmentaja Igor Zaharkin kertoi koko joukkueen olevan mieli maassa.

- Pelasimme ottelun Jussi Markkasen tragedian varjossa. Kaikki pelaajat ovat alamaissa, erityisesti he, joilla on itsellään pieniä lapsia, Zaharkin sanoi Championat.ru-nettisivuston mukaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?