Päätapahtumat

Haavisto kiistää suunnitelman lasten palauttamisesta: "Mysteerisuunnitelma minullekin"

Tiedotustilaisuus päättyi

Haavisto päätti tiedotustilaisuutensa kello 21:40.

al-Holin lasten tilannetta seurataan tarkasti

Haavisto kertoo, että lasten tilannetta seurataan tarkasti, ja mietitään ratkaisuja, jotka olisivat heidän hyvinvointinsa kannalta parasta.

Kysymys: "Mikä on kantanne Antti Rinteen asemaan?"

- Puolueen puheenjohtaja pystyy tämän kysymyksen paremmin artikuloimaan, itse olen ollut tämän päivän Haagissa.

Haaviston mukaan ne kysymykset, joita vihreillä oli mielessä, saivat vastaukset Antti Rinteeltä. Hän oli keskustellut asiasta ryhmänsä kanssa puoluejohdon eilisiltaisen tapaamisen jälkeen.

- Meidän ryhmälle ei jäänyt eilen avoimia kysymyksiä.

Haaviston mukaan muuttunut tilanne täytyy arvioida uudelleen.

Haavisto kiistää suunnitelman lasten palauttamisesta: "Mysteerisuunnitelma minullekin"

- Luin jonkin otsikon mysteerisuunnitelmasta. Se on mysteerisuunnitelma minullekin. En ole itse sellaista valmistellut, enkä tiedä virkakuntani sellaista valmistelleen, Haavisto sanoo.

Haavisto sanoo, että hänen ministeriössä viettämänsä aika on jäänyt viime aikojen kiireiden vuoksi vähälle. Hänen mukaansa on ikävää, jos ministeriössä koetaan "pelon ilmapiiriä".

Haavisto puhuu tapauskohtaisesta harkinnasta esimerkiksi sairaiden tai orpojen lasten kohdalla. Hänen mukaansa on virkamiesten tehtävä selvittää näitä asioita.

- Asian saama julkisuus voi viivästyttää tai hidastaa joitain hankkeita, joita on valmisteilla, Haavisto sanoo.

Haaviston mukaan oikeuskanslerin päätös on Suomen juridinen linja.

Haavisto kommentoi konsulipäällikön syrjäyttämistä

- Ulkoministeriön virkahenkilöt ovat siirtovelvollisia eri toimiin, Haavisto sanoo.

Haaviston mukaan nykyinen konsulipäällikkö on edelleen tehtävissään, eikä virkaa ole julistettu avoimeksi.

- Tässä ei muita henkilöstömuutoksia ole ollut kuin tämä al-Holin tilannetta koskeva tehtävä, jota yksi henkilö on hoitanut kokopäiväisesti.

Haavisto myöntää "operaatio Korven" olemassaolon

Haaviston mukaan oikeuskanslerin päätöksen jälkeen hän nimitti virkamiehen virkavastuulla selvittämään mahdollisia toimenpiteitä perheiden auttamiseksi.

- Tämä virkamies, jota en halua nimetä, on ollut yhteydessä alueen eri viranomaisiin, Haavisto sanoo.

Korpi on Haaviston mukaan viranomaisten käyttämä nimi yhteistyöoperaatiolle.

- En ollut tätä slangisanaa itse kuullut aiemmin.

Ulkoasiainvaliokuntaa ja hallitusta informoitiin

Haaviston mukaan ulkoasiainvaliokuntaa ja hallitusta on informoitu useaan kertaan tilanteen kehittymisestä.

Oikeuskanslerille on Haaviston mukaan tehty useita valituksia.

- 10.10.2019 tuli oikeuskanslerin päätös. Siinä oli sellainen ajatus, että perustuslakiin perustuen ainakin lapset pitäisi saada pois näistä vaarallisista olosuhteista. Mikäli lasten erotus äideistään on mahdotonta, päätökset tulisi tehdä lasten etu huomioon ottaen.

"Lainsäädännöllinen toimivalta on epäselvä"

Haaviston mukaan Kurdistanin ja Syyrian alueen lainsäädännöllinen tilanne ja toimivalta on sotatilan vuoksi epäselvä.

- Heillä ei esimerkiksi ole mitään lastensuojeluviranomaisia, joilta voisimme pyytää apua, Haavisto sanoo.

Haavisto kertoo, että ulkoministeriön konsulipalveluiden toimesta aloitettiin selvittää mahdollisia toimenpiteitä leirillä oleskelevien suomalaisten auttamiseksi.

- Jo kesällä selvisi, etteivät äidit pyytäneet sellaista järjestelyä, jossa vain heidän lapsensa tuotaisiin suomeen. He itse toivoivat, että perheet tuotaisiin tänne kokonaisina, Haavisto sanoo.

Haaviston mukaan myös kurdi-viranomaisilla on muun muassa oikeustoimenpiteellisiä ehtoja leirillä asuvien henkilöiden suhteen.

- Kurdi-viranomaiset tekivät hyvin selväksi, etteivät he tule perheiden jakamista hyväksymään, Haavisto kertoo.

- Meidän ensimmäinen tehtävä hallituksessa oli varmistaa, että al-Holin leirille menee humanitaarista ja lääketieteellistä apua, Haavisto sanoo.

Haavisto saapui paikalle

Pekka Haavisto on astunut median eteen.

Haavisto myöhässä noin 15 minuuttia

Tiedotustilaisuudessa kerrotaan, että tilaisuuden alku viivästyy noin 15 minuutilla.

Tuominen ei kommentoi, Haavisto kiistää painostuksen

Pari viikkoa sitten virastaan syrjäytetty ulkoministeriön konsulipäällikkö Pasi Tuominen ei ole suostunut kommentoimaan asiaa millään tavalla.

IS:n tietojen mukaan ulkoministeri painosti Tuomista tekemään omissa nimissään päätöksen suomalaislasten kotiuttamisesta al-Holin pakolaisleiriltä.

Haavisto on kiistänyt painostaneensa ketään virkamiehiä.

Ulkoasiainvaliokunta kuulee Haavistoa huomenna

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikon (ps) mukaan ulkoasiainvaliokunta vaatii Haavistolta selvitystä Isis-lapsien palauttamisesta Suomeen.

Haavisto on pyydetty kuultavaksi valiokuntaan tiistaina. Niikko totesi mediatiedotteessaan, että ”jo pelkkä suunnitelma tuoda lapset Suomeen konsulikyydillä rikkoo lakia ja kansainvälisiä sopimuksia".

Ulkoasianvaliokunta ei ole ollut tietoinen mahdollisista toimista "Isis-lasten" kotiuttamiseksi.

UM:n virkamiesten edunvalvoja: "Vaikuttaa vakavalta"

Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistys UHVYn puheenjohtaja Juha Parikka kommentoi Haaviston toimintaa aiemmin tänään.

– Sen perusteella, mitä olen kuullut, vaikuttaa vakavalta ja se pitää selvittää perusteellisesti, Parikka toteaa.

UHVY on ulkoministeriön henkilöstön edunvalvontajärjestö.