Mitra voitti Idolsin!

Julkaistu:

21-vuotias Mitra Kaislaranta on uusi Idols-voittaja.
Torstai-iltana Mitra Kaislarannan ja Joseph Miettisen välillä käyty Idols-finaali huipentui 21-vuotiaan oululaistytön voittoon.
 
Mitra esitti finaalissa kappaleet Ironic, Me ei olla enää me ja Äkkisyvää.
 
Esitystensä aikana Mitra sai Jussi69:stä, Lauri Ylösestä, Jone Nikulasta ja Sini Sabotagesta muodostuneelta Idols-tuomaristolta runsaasti kehuja.
 
- Oot aika valmis noihin hommiin. Mahtiveto, Jone Nikula kehui.
 
Tuomaristo uskoi, että Mitra tulee tekemään oman levyn. Jussi69 painotti, että Mitran täytyy tehdä sellaista musiikkia, josta hän itse pitää.
 
- Tee sellainen elämä, missä sä viihdyt.
 
Jone Nikulaa lukuun ottamatta kaikki Idols-tuomarit esittivät finaalissa omia kappaleitaan.
 
Häkeltynyt Mitra sai sanottua kolme asiaa, jotka hänelle on jäänyt eniten mieleen Idols-kauden ajalta.
 
- Ihmiset, musiikki, Barona Areena, Mitra kertoi juontaja Heikki Paasoselle.
 
Mitra aikoo tehdä suomenkielisen levyn.
 
- Mun näköistä, luomua, oli Mitran vastaus tulevasta musiikkityylistä.
 
Hän antoi taidonnäytteen tulevasta jo kappaleella Äkkisyvää, jota tuomarit kehuivat vuolaasti.

Tuomarit olivat Miran puolella äänin 3-1. Ainoastaan Sini Sabotage olisi valinnut Josephin voittajaksi.

- Otan nämä rakkaat 11 finalistia mukaan ja lähdemme juhlimaan, Mitra hehkutti lähetyksen jälkeen.
 
- Tästä se työ vasta alkaa. Sitä olen sanonut alusta saakka.

Kuuntele Idols-soittolistaa tästä.

Ota kantaa

Voittiko mielestäsi oikea laulaja Idols-finaalin?

Kyllä 24% Ei 76%
Ääniä yhteensä 7602

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt