Tukkoisesta nenästä kärsivää vaanii salakavala kierre – ”Joskus jopa vuosia”

Nokka tukossa, vaikka flunssaa ei ole edes päällä? Näin pääset arkea häiritsevästä tukkonenästä eroon ilman avaavia nenäsumutteita.

Apteekin reseptivapaita avaavia nenäsumutteita ei tulisi käyttää pitkäaikaisesti, vaan vain korkeintaan viikon ajan flunssan yhteydessä esiintyvään tukkoisuuteen.

24.11. 14:42

Talven flunssakautena tukkoinen nenä on tuttuakin tutumpi vaiva. Vaikka flunssa olisi selätetty ajat sitten, nenän tukkoisuus voi jäädä silti jokapäiväiseksi riesaksi ja häiritä esimerkiksi yöunia.

Syitä tukkoiselle nenälle ja toistuvalle nuhalle voi olla monia, ja siksi niiden syyt kannattaa aina selvittää, huomauttaa yleislääkäri Emilia Lagus Terveystalosta.

Nenäsumuteriippuvuus katki

Monet ovat tottuneet pitämään päivittäin sieraimensa auki apteekin avaavilla nenäsumutteilla. Tämä voi Laguksen mukaan kuitenkin vain pahentaa ongelmaa.

Ilman reseptiä myytävät, ksylometatsoliinia sisältävät nenäsumutteet auttavat tilapäisesti, sillä ne supistavat nenän limakalvon verisuonia. Ristiriitaista kyllä, samalla ne myös aiheuttavat nenän limakalvojen turvotusta.

– Tämä johtaa monilla kierteeseen, jossa limakalvoturvotuksen aiheuttamaa tukkoisuutta hoidetaan avaavalla sumutteella pitkään, joskus jopa vuosia. Jatkuvasta nenäsumutteen käytöstä kannattaa kuitenkin pyrkiä eroon, vaikka se tuntuisi aluksi vaikealta, Lagus kehottaa.

Muutamat ensimmäiset päivät voivat olla melkoista kärvistelyä, mutta pian sumutteen aiheuttama turvotus häviää ja hengittäminen helpottuu, lääkäri lupaa.

Lue lisää: Jade, 18, jäi koukkuun nenäsumutteisiin – ”Toivoisin, että pakkauksissa kerrottaisiin, miksi sumutteita ei saa käyttää yli kymmentä päivää”

Allergiaa tai vasomotorista nuhaa?

Jatkuvan tukkoisuuden syy kannattaakin ensisijassa selvittää. Taustalla voi olla esimerkiksi krooninen poskiontelotulehdus, joka vaatii hoitoa.

Etenkin tiettyihin tilanteisiin, paikkoihin tai vuorokaudenaikoihin ajoittuva tukkoisuus voi sen sijaan johtua esimerkiksi ympärivuotisesta allergiasta tai niin sanotusta vasomotorisesta nuhasta. Selitys saattaa löytyä myös tyynyn valmistusmateriaaleista, jotka voi tarkistaa pesulapusta.

– Jos tukkoisuus vaivaa esimerkiksi iltaisin nukkumaan mennessä, on mahdollista, että esimerkiksi tyynyn materiaali tai pöly allergisoi, Lagus sanoo.

Vasomotorisen nuhan aiheuttama tukkoisuus puolestaan esiintyy esimerkiksi sisätiloista ulos siirtyessä tai mausteisia ruokia syödessä.

Allergista ja vasomotorista nuhaa voidaan Laguksen mukaan hoitaa huoletta pitkiäkin aikoja kortisonia sisältävillä nenäsumutteilla, joskin niiden vaikutus alkaa hiljalleen vasta parin viikon käytön jälkeen.

Myös nenähuuhtelukannu on hyvä apuri, sillä kosteutetut limakalvot pysyvät paremmin auki.

Talvipakkasilla myös huoneilman kuivuus voi saada nenän tuntumaan karstaiselta ja tukkoiselta. Aiemmassa jutussamme korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Pepe Karhumaa suositteli kokeilemaan vaivaan nenään laitettavia öljytippoja.

Vain toinen sierain tukossa

Joskus tuntuu, että vain toinen sieraimista menee itsepintaisesti aina tukkoon.

– Tavallisesti limakalvoturvotus on molemminpuolista. Toispuolisen toistuvan tukkoisuuden syynä voivat olla nenään syntyneet limakalvopullistumat, eli polyypit, tai nenän rakenteelliset viat, jotka tukkivat toista sierainta, Lagus sanoo.

Polyyppeja voidaan hoitaa kortisonisumutteella tai -tipoilla. Hankalammat polyypit ja rakenneviat voidaan tarvittaessa leikata.

Sierainten välinen pieni tukkoisuuden vaihtelu on ihmiskeholle itse asiassa luontaista.

Vuorokauden aikana sieraimet avautuvat ja ahtautuvat vuorotellen, jolloin ilma virtaa toisessa sieraimessa hieman paremmin kuin toisessa. Ilmiötä kutsutaan nenäsykliksi.

Jos toispuoleinen tukkoisuus häiritsee esimerkiksi yöunia ja aiheuttaa väsymystä päivisin, ei ongelmaa tulisi kuitenkaan vähätellä.

– Mikä tahansa pienikin vaiva, joka huonontaa elämänlaatua, on syytä tutkia lääkärissä. Hoitokeinoja kyllä löytyy, Lagus muistuttaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?