Yksi puhelu ja se oli siinä.
Nelikymppinen Heidi uskalsi ensi kertaa tunnustaa, ettei hän enää jaksa – ei jatkuvaa kiirettä ja arjen aikatauluttamista, ei tunnin työmatkaa ruuhkassa Helsinkiin.
Puhelimessa oli Heidin täti, joka asui pohjoisessa, Pyhätunturin kupeessa. ”Tulkaa tänne, täällä on sesonkitöitä”, täti ehdotti Heidille.
Heidin mielessä oli jo ennen puhelua alkanut kypsyä ajatus toisenlaisesta elämästä.
– Olin uupunut kaikkeen. Töihin, harrastamiseen ja suorittamiseen. Olin alkanut kelata, että mitä täällä etelässä edes teen, Heidi, 46, sanoo.
”Puhelu tuli syyskuussa, ja joulukuussa laitoin kämpän myyntiin.
Pohjoiseen Heidillä oli vahvat siteet: sukulaiset asuivat siellä, ja hän itse opiskeli aikoinaan Rovaniemellä.
– Puhelu tuli syyskuussa, ja joulukuussa laitoin kämpän myyntiin. Päätin, että jos se menee kaupaksi, lähden.
Kun viimeinen klikkaus myynti-ilmoitukseen oli tehty, Heidiä alkoi jännittää. Tekikö hän oikein ja mitä lapsikin sanoisi?
– Kolmasluokkalaiselle on onneksi helppo esittää asioita mukavalla tavalla. Maalailin kivoja juttuja maisemista – ja olimmehan me aikaisemmin käyneet sukulaisissa.
Asunnosta tehtiin kaupat niin nopeasti, että Heidille jäi kolme kuukautta paketoida elämä etelässä. Uusi työ löytyi Metsähallituksen luontokeskuksen asiakasneuvonnasta.
Lapin lumoa
Muuttopäivänä Heidi ja hänen tyttärensä matkasivat läpi Suomen pakettiautossa, jossa oli muhkea peräkärry.
– Kun tulimme ylös, pakkasta oli 30 astetta, mutta minusta tuntui, että aivot ja kroppa alkoivat sulaa hyvällä tavalla. Saapui ihana rauha ja rentous. Mitä korkeammalle ajettiin, sitä enemmän alkoi tuntua, että tämä on ihan mahtava juttu.
Ja se oli. Heti ensimmäisinä kuukausina Lappi näytti kauneimmat kasvonsa. Oli valoa ja upeita hankia.
– En keksi mitään huonoa. Tyttärellä oli vähän muutosvastarintaa, koska kaverit jäivät, mutta kun pääsimme Lappiin, oli paras laskettelukeli. Se muutti tilannetta.
Samoin se, että äiti ja tytär saivat asuttavakseen upean vanhan hirsitalon kansallispuiston kupeesta. Nykyisin he asuvat rinteiden kupeessa. Kotiovelta on 200 metriä hiihtohissin ala-asemalle.
”Sanelen itse, kuinka paljon ja milloin teen töitä.
Heidi tekee vaihtelevia töitä esimerkiksi kaupassa ja ravintoloissa.
– Sanelen itse, kuinka paljon ja milloin teen töitä. En voisi keksiä parempaa tapaa elää. Minulla ei ole yhtään ikävä etelän kiireeseen.
Rinteessä Heidi nollaa ajatuksensa, kuntoilee ja haastaa itseään. Hän tykkää lumesta ja kylmästä. ”Mitä kylmempää, sitä parempi on hengittää.”
Etäsuhteessa
Sesonkiaikaan Heidi on Lapissa, kesät hän viettää Varkaudessa miesystävänsä luona.
Kesätyönään Heidi ottaa vastaan ajokokeita. Hän on varsinaiselta ammatiltaan liikenneopettaja.
”Etäsuhteen paras puoli on se, että toista kohtaan ehtii tulla ikävä.
Etäsuhde vaatii Heidin mukaan paljon luottamusta ja avoimuutta.
– Etäsuhteen paras puoli on se, että toista kohtaan ehtii tulla ikävä, ja kun sitten nähdään, eivät pienet kiukuttelut ja huonot päivät merkitse niin paljoa kuin jos elettäisiin joka päivä yhdessä.
Etäsuhteessa toisesta ei Heidin mielestä tule niin helposti itsestäänselvyys, koska tälle on aktiivisesti osoitettava, että välittää.
Heidi ja hänen kumppaninsa pitävät puheluilla ja viesteillä yllä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lisäksi he suunnittelevat tulevaa, kuten tapahtumiin osallistumisia ja reissuja.
– Haastavaa etäsuhteessa on se, että ei pääse toisen kainaloon aina, kun siltä tuntuu. Pienet arjen nyanssit jäävät kokematta, ja onhan siinä taloudellinenkin puoli.
Molemmat maksavat tahoillaan asumisesta.
– Mutta ei näitä asioita useinkaan voi järkisyillä selittää. Joillekin etäsuhde sopii, mutta jos ei ole sinut itsensä kanssa, selviämisprosentti suhteelle pienenee reilusti.
Se, että on itsensä kanssa sinut, tarkoittaa Heidille sekä itsevarmuutta että luottoa toiseen.
Heidi on harrastanut moottoripyöräilyä 16-vuotiaasta saakka. Pyörällä ajaminen antaa tunteen vapaudesta, mahdollisuuden päästä jonnekin. ”Moottoripyörä on väline uusiin kokemuksiin ja seikkailuihin”. Kesällä Heidi aikoo suunnata pyörällä Viroon.
Irti oravanpyörästä
Entisessä elämässä Heidin peruspäivä sujui kutakuinkin näin: aamukuudelta herätys Nurmijärvellä. Varttia vaille seitsemän oli oltava ulkona, jotta autolla ehti ajoissa rampilta kolmostielle ja Vantaalle.
”Illalla kahdeksalta istuin ensi kertaa alas sohvalle. Avasin television ja tuijotin sitä tajuamatta, mitä sieltä tulee.
16 kilometrin työmatkaan kului tunti – ja saman verran aikaa kului iltapäivällä, kun Heidi palasi töistä.
– Sitten kiireellä välipalaa ja viemään tyttöä jalkapallotreeneihin, itse samalla salille. Sieltä takaisin ja ruoan tekeminen, suihkut ja läksyjen tsekkaus. Saatoin tehdä vielä jonkun työjutun. Illalla kahdeksalta istuin ensi kertaa alas sohvalle. Avasin television, jota tuijotin tajuamatta, mitä sieltä tulee.
Samalla Heidi mietti, voisiko jo mennä nukkumaan, jotta saman rumban jaksaisi taas seuraavana päivänä.
”Suhteemme tyttären kanssa parani, kun löytyi enemmän aikaa olla yhdessä.
Lapissa tahti rauhoittui. Television katsominen ja harrastussuorittaminen – eli kuskaus, kannustus, turnaukset, kahvion pitämiset ja tavoitteellinen treenaaminen salilla – vaihtuivat luonnossa samoiluun. Marjastamiseen, sienestämiseen sekä rinteessä lautailuun ja lasketteluun.
– Tajusimme tytön kanssa molemmat nopeasti että, tämä on kiva juttu. Tytär alkoi kysellä, että mennäänkö paistamaan laavulle makkaraa vai mennäänkö pilkkimään. Suhteemme parani, kun löytyi enemmän aikaa olla yhdessä. Retkeilimme, kävimme laskettelemassa ja vaelluksilla.
Nyt tyttö on jo teini, jolla on omatkin menonsa. Yhdessä liikkuminen ja retkeily kiinnostavat häntä silti edelleen.
Pin-up on yksi Heidin intohimo, joka roihahti liekkeihin elämänmuutoksen myötä. ”Ajattelin, että en ole liian vanha tekemään tätäkään!”
”Kunnon talvi on parasta”
Luonto, kunnon talvi, Lapin kesän valo ja tahdin leppoistuminen – ne ovat Heidin mielestä parhaita puolia elämänmuutoksessa.
– Koko ajan ei tarvitse olla jotain tekemistä. Voi vain olla läsnä.
Toinen ihana asia on yhteisöllisyys. Pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat toisensa, vaihtavat kuulumisia ja kyläilevät rennosti toinen toistensa luona.
– Kaikki ihmiset, joiden kanssa olen tekemisissä ovat hyvällä päällä. He ovat joko lomalla olevia turisteja tai yhteisön jäseniä. Hyvätuulisuus ja rento meno tarttuvat.
Hyvässä vireessä Heidi saattaa toisinaan tehdä pitkänkin työpäivän. Se ei kuitenkaan tunnu stressaavalta. Voimaa Heidi saa luonnosta.
– Luonnossa tuntuu siltä, että henki kulkee – myös henkisesti. Metsä ja tunturit antavat voimaa ja lohduttavat. Luonnossa ymmärtää oman pienuutensa ja sen, että olemme täällä vain hetken.
Tuoksut ja pienet asiat, esimerkiksi lintu syömässä kädestä leipää, poro takapihalla, aamu-usva ja pakkasen purevuus maadoittavat.
”Muistutan usein itseäni, kuinka onnekas olen, kun saan asua puhtaan luonnon äärellä”, Heidi sanoo.
Elämänmuutos elvytti pin-up-harrastuksen
Korona-aika ja etätyömahdollisuudet ovat saaneet monet ihmiset hakeutumaan pois pääkaupunkiseudulta.
”Joskus on niin paljon lunta, ettei ovea saa auki ilman lapiointia.
Mikäli haaveena on muutto Lappiin, Heidi kannustaa pohtimaan, kuinka paljon sietää hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. Toisaalta tiivis yhteisöllisyyskin voi olla haastavaa.
– Eikä Lappi ei ole vain ihanaa keväthankea. Joskus on niin paljon lunta, ettei ovea saa auki ilman lapiointia.
Asenne ratkaisee paljon.
– Pitää olla avoimin mielin, ja aina voi palata. Sanoin lapsellekin, että jos tuntuu pahalta, voimme muuttaa takaisin. Kun vuoden päästä muutosta kysyin, miltä tuntuu, hän sanoi, ettei halua pois.
Eikä halua Heidikään. Muutto vapautti hänessä uudenlaista energiaa ja aikaa sille, mikä tuntuu kaikkein omimmalta.
Yksi esimerkki on kukkaan puhjennut pin-up-harrastus, joka oli jäänyt etelässä kiireen jalkoihin.
Pin-up tarkoittaa Heidille kokonaisvaltaista elämäntyyliä. Siihen kuuluvat muun muassa 1950-luvun estetiikka, vanhat jenkkiautot, moottoripyörät sekä tiivis yhteisö samanhenkisiä ihmisiä.
– Pin-up on iloista, keveää, hedelmäpurkan väristä naisellisuuden esiin tuomista, Heidi määrittelee.
Koko Heidin vaatekaappi on 50-luvun tyylistä. Muotivermeet sinne eivät kuulu, vintage sitäkin enemmän.
– Minulla on varmaan 100 paria korkokenkiä. Ja miehen luona niitä on enemmänkin –siellä on kokonainen huone hepeneille, mekoille ja hiuskukille.
Vastapainoksi löytyy coretexiä, ulkoiluvaatteita ja vaelluskenkiä sekä lautailuvälineitä ja -vaatteita. Ne eivät ole vintagea.
– Joko olen pin-up, erähenkinen misukka, motoristi – tai välillä virkamies.
Varmaa on se, että Heidi erottuu joukosta.
Pin-up tuo esiin Heidin leikkisän puolen. ”Onnellisuus ja ilo näkyy naamasta”.
Kesällä Heidi on osallistumassa pin-up kisan finaaliin Ruotsissa, Pohjoismaiden suurimman jenkkiautotapahtuman yhteydessä.
– Se on ihan dream come true. Kisaajista otetaan kuvia autojen kanssa. Saan olla näyttävästi nainen. Osallistun myös Puumalan Pistohiekalla elokuun puolivälissä Hayride Jamboreen Flag Girl-kisaan, jossa me kisatytöt lähetämme vanhoja, hienoja autoja ja moottoripyöriä matkaan kiihdytyskisassa, joka järjestetään vanhalla hiekkapohjaisella lentokentällä.
Kesän loputtua Heidi palaa Lappiin, Pelkosenniemelle.
– Minulla on sisäinen rauha, eikä enää kiire mihinkään. Kertaakaan en ole katunut rullaportaiden vaihtamista hiihtohissiin.
