Psykologi kertoo, miksi mielenterveyden ongelmista kannattaa puhua ammattilaiselle – lue listaus - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

Selittämätön paha olo, väsymystä ja kuormitusta – psykologi listaa 3 syytä, miksi ammattilaiselle puhuminen auttaa

Jopa mielenterveyden ammattilaiselle puhuminen voi olla alkuun haastavaa, jos ei ole tottunut puhumaan kenellekään murheistaan. Läheisille puhuminen on hyvä ensiapu, muttei täysin korvaa ammattiapua.

Kenellä tahansa voi tulla elämässä vastaan hetkiä, jolloin tarvitsee mahdollisuuden tulla kuulluksi ilman pelkoa tai epäröintiä.

12.12.2021 19:15

Moni on tietoinen siitä, että puhuminen auttaa, jos mieli on solmussa, uupumus painaa tai on muuten vain paha olla – erityisesti ammattiauttajan kanssa.

Mielenterveyden professori Anna Keski-Rahkonen Helsingin yliopistosta kertoi aiemmin Ilta-Sanomille, että etenkin koronapandemia on saanut jopa joka toisen aikuisen mielen oireilemaan jollakin tasolla.

Ei siis mikään ihme, että yhä useampi on hankkinut tai harkinnut hankkivansa itselleen keskusteluapua. Mieli on kuitenkin monimutkainen: ongelmille ja pahalle ololle ei välttämättä löydy sanoja, joita uskaltaisi tai osaisi sanoa ääneen, vaikka siihen olisi tilaisuus.

Lue lisää: Psykoterapeutti kertoo selvät merkit, milloin ahdistukseen on syytä hakea apua – moni havahtuu vasta fyysisten oireiden kautta

”Psykologilla käyntiin liittyy edelleen vahvaa stigmaa”

Psykologikoulutettava, fysioterapeutti ja aikuiskouluttaja Emmi Arponen kertoi instagram-postauksessa tilillään @emmi.arponen, että hyvin monista jopa mielenterveystyön ammattilaiselle puhuminen tuntuu vaikealta ja herättää epäröintiä.

Arponen on todennut psykologiharjoittelussa tekemässään asiakastyössä, että erityisesti ensimmäistä kertaa keskusteluavun pariin hakeutuneet asiakkaat ovat usein alkuun hukassa sen kanssa, miten ongelmista puhutaan ääneen.

– Mieleen saattaa ymmärrettävästi nousta kysymyksiä siitä, mikä siinä puhumisessa oikein auttaa. Lisäksi psykologilla käyntiin liittyy edelleen vahvaa stigmaa – ymmärrettävää, mutta silti harmillista, Arponen kirjoitti postauksessaan.

Psykologilla käyntiin liittyy edelleen vahvaa stigmaa – ymmärrettävää, mutta silti harmillista.

Arjessa monella ei ole mahdollisuutta puhua täysin avoimesti

Arponen kirjoitti, että avainasemassa mielen ongelmien ratkomisessa ovat keskustelu, kohtaaminen ja kuulluksi tuleminen. Asioiden ääneen sanominen turvallisessa ympäristössä on parhaita tapoja vaikuttaa mielenterveyteen ja parantaa sitä.

Tämän Arponen on huomannut erityisesti asiakastyössään: kun turvallinen keskusteluyhteys on saatu avattua, edistyminen on ensikertalaisilla usein hyvin nopeaa.

Arposen mukaan ammattilaisen kanssa keskustelemisella on merkittävä vaikutus etenkin siksi, että harvalla on arjessaan täysin mahdollista avautua ja tulla kuulluksi aina, kun sille on tarve. Monelle siihen ei ole lainkaan mahdollisuutta, jolloin hyvinkin raskasta taakkaa ja kipua on kannettava yksin.

– Ylipäätään jonkin asian laittaminen sanoiksi on jo usein itsessään korjaava kokemus, Arponen kirjoitti.

Ylipäätään jonkin asian laittaminen sanoiksi on jo usein itsessään korjaava kokemus.

Kolme syytä, miksi puhuminen auttaa

Arponen avasi Instagram-postauksessaan syitä sille, miksi mielenterveyden ammattilaiselle puhumisesta on hyötyä.

  1. Keskusteleminen ammattilaisen kanssa antaa mahdollisuuden kertoa ja jäsentää omaa tarinaa täysin uudella tavalla: asioiden sanoittaminen ja uudenlaiset tavat puhua vaikuttavat tunteisiin ja toimintaan.

  2. Ammattilaiselle avautuessa oman pään sisäisestä puheesta syntyy yhteistä puhetta, joka synnyttää kuulijassa reaktioita.

  3. Usein asia, josta haluaisi puhua, ei ole kunnolla selvillä tai sitä ei osata kuvailla. Yhdessä ammattilaisen kanssa ongelmalle saadaan nimi ja ymmärrys siitä, mistä kiikastaa. Sen jälkeen ongelmaa voidaan yrittää alkaa ratkoa.

Entä jos mahdollisuutta ammattilaisen kanssa puhumiselle ei ole?

Murheet ja mielen solmut eivät koske ainoastaan heitä, jotka ovat avun piirissä tai jolla on todettu jokin mielenterveyden häiriö.

Kenellä tahansa voi tulla elämässä vastaan hetkiä, jolloin tarvitsee mahdollisuuden tulla kuulluksi ilman pelkoa tai epäröintiä. Moni apua tarvitseva ei myöskään uskaltaudu hakemaan ammattilaisen keskusteluapua tai joutuu odottamaan sen saamista.

Lue lisää: Kun ahdistus meinaa ottaa vallan, tarkista yksi asia – psykologi kertoo 7 vinkkiä, miten oloa voi lievittää itse

Kyseisissä tilanteissa Arponen kehottaa ennen kaikkea etsimään lähipiiristään turvallisen ihmisen, jolle voi kertoa huolistaan, mikäli se on vain mahdollista.

– Läheisten tukea kannattaa vaalia. Jos on selittämätön paha olo, kuormitusta tai väsymystä, kannattaa siitä kertoa edes yhdelle ihmiselle, hän selittää.

Jos on selittämätön paha olo, kuormitusta tai väsymystä, kannattaa siitä kertoa edes yhdelle ihmiselle.

Lue lisää: Ruotsalaistutkimus selvitti: Keino, joka lievittää ahdistusta

Arposen mukaan ylipäätään puhuminen luotettavalle ihmiselle on terapeuttista – oli kyseessä kuka tahansa. Mielenterveyden ammattilaiselle avautuminen on kuitenkin usein tehokkaampaa, sillä silloin kuunteleva henkilö ei ole ennestään tuttu ja hän osaa suhtautua tilanteeseen neutraalisti.

– Joskus läheinen, joka ei ole mielenterveystyön ammattilainen, voi alkaa esimerkiksi neuvoa liikaa tai hätääntyä toisen kertomista asioista, Arponen huomauttaa.

Ammattiapua kannattaa siis hakea matalalla kynnyksellä, jos sille kokee vähänkin tarvetta. Tässä apuna toimivat Arposen mukaan erilaiset tukipuhelimet, -chatit ja -keskustelupalstat.

Joskus läheinen, joka ei ole mielenterveystyön ammattilainen, voi alkaa esimerkiksi neuvoa liikaa tai hätääntyä toisen kertomista asioista.

– Esimerkiksi Sekasin-chat ja Tukinet-sivusto tarjoavat matalan kynnyksen tukea ja antavat tarvittaessa jatko-ohjeita.

Niille, joille keskustelu toisen ihmisen kanssa tuntuu vaikealta, Arponen vinkkaa myös esimerkiksi Mielenterveystalon ja Nyyti ry:n verkkosivustoista. Niistä voi hakea tietoa ja itsehoito-ohjeita, jotka auttavat samalla myös arvioimaan, olisiko ammattiapu omalla kohdalla tarpeen.

Lue lisää: Jännitätkö sosiaalisissa tilanteissa? Voit helpottaa oloasi muutamalla asialla

Lue lisää: Mikä neuvoksi, kun paniikki vyöryy päälle? 7 tapaa, jotka auttavat välittömästi paniikkikohtaukseen

Lue lisää: Miksi ikävät tunteet on helpompi sivuuttaa? 4 syytä – ja 4 vaihetta omien tunteiden kohtaamiseen

Lue lisää: Näin psykiatrinen sairaanhoitaja Jenni Kiviniemi neuvoo narsistin uhreja – on olemassa erityisesti 6 keinoa, joilla toipuminen haavoittaneesta suhteesta voi helpottua

Lue lisää: Psykoterapeutti kertoo selvät merkit, milloin ahdistukseen on syytä hakea apua – moni havahtuu vasta fyysisten oireiden kautta

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?