Kun polvi on turvonnut ja kipeä eikä kestä rasitusta, kyseessä voi olla nivelruston kuluma, eli nivelrikko. Diagnoosi voi kuulostaa lopulliselta, mutta ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Tero Yli-Kyyny Mehiläisestä toppuuttelee: oireilu on usein väliaikaista, ja tilannetta pystyy helpottamaan kotikonstein.
Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Tero Yli-Kyyny.
Nivelrikko iskee tyypillisimmin kantaviin niveliin, kuten juuri polveen tai lonkkaan, mutta sitä voi esiintyä lähestulkoon kaikissa ihmisen nivelissä.
Nivelrikolle on tyypillistä rustopinnan vaurioituminen ja nivelruston osittainen häviäminen nivelpinnoilta. Nivelkapselissa voi myös olla liikakasvua ja tulehdusmuutoksia.
– Nivelrikko voi kehittyä, jos nivelessä on bakteeritulehdus tai jokin aiempi vamma, tai jos potilaalla on reuma. Tällöin puhutaan sekundaarisesta nivelrikosta. Jos taas nivelrikkoon ei ole mitään selkeää altistavaa syytä, vaan se syntyy ikään kuin itsestään, kyse on primaarista nivelrikosta, Yli-Kyyny kertoo.
Esimerkiksi raskas fyysinen työ, ylipaino ja ikä voivat altistaa primaarille nivelrikolle.
– Primaarissa nivelrikossa nivel saattaa oireilla jonkin aikaa, mutta iso osa alkuvaiheen oireilusta yleensä paranee. Jos kipuilu on lievää ja sen kanssa pärjää, tilanteesta ei tarvitse olla huolissaan.
Nivelrikkokivulle on tyypillistä, että kipu pahenee liikkuessa ja lievittyy levossa. Siitä huolimatta liikunta on parasta lääkettä lievästä oireilusta kärsivälle.
– Kivun rajoissa voi liikkua, eikä liikkumista missään nimessä pidä ryhtyä välttämään. Toisaalta, jos kipu on voimakasta, sitäkään ei pidä väheksyä.
Sairauden edetessä kipu voi muuttua jatkuvaksi ja vaivata myös öisin. Nivelessä on usein myös aamu- ja liikkeellelähtöjäykkyyttä.
– Mikäli se ei ole hallittavissa ja oireilu häiritsee arkielämää, leikkaus voi olla aiheellinen, kertoo Yli-Kyyny, jonka mukaan suurin osa lonkan ja polven tekonivelleikkauksista tehdään juuri nivelrikon takia.
Nivelrikko voi olla myös täysin oireeton, vaikka kuvantamistutkimuksissa näkyisi paljonkin muutoksia.
– Useimmilta 70–80-vuotiailta löytyy muutoksia, mutta välttämättä heillä ei ole oireita. Nivelrikosta puhutaan sairautena vain jos se on oireinen.
Nivelrikkoa voi ennaltaehkäistä monin tavoin. Yli-Kyyny suosittelee fyysisen kunnon ylläpitämistä, terveellisiä elämäntapoja sekä nivelen sisäisten vammojen välttämistä.
”Haavereille ei mitään voi, mutta hyvä lihastasapaino ja kehon ja keskivartalon hallinta auttavat ehkäisemään vammojen syntyä.
– Haavereille ei mitään voi, mutta hyvä lihastasapaino ja kehon ja keskivartalon hallinta auttavat ehkäisemään vammojen syntyä.
Niveliin kohdistuvaa raskasta kuormitusta, kuten toistuvaa kyykistelyä, nivelen ääriasentoja ja raskaiden taakkojen nostamista kannattaa välttää. Myös painonpudotus on tärkeää, sillä se lievittää alaraajanivelen kuormituskipua ja voi vähentää jäljellä olevan nivelruston rappeutumista.
Tutkimuksissa on todettu, että naisilla jo noin 5 kilon painonpudotus vähentää polvinivelrikon ilmaantumisen todennäköisyyttä peräti 50 prosenttia.
Mistä sitten erottaa, onko kyse rasitusvammasta vai nivelrikosta?
– Rasitusvammasta on kyse, kun nivel turpoaa yksittäisen pitkäkestoisen suorituksen jälkeen hetkeksi, mutta turvottelu kestää yleensä vain pari päivää. Nivelrikko oireilee pidemmän aikaa. Jos taustalla ei ole aivan poikkeuksellinen rasitus, yleensä nesteen kertyminen niveleen on merkki siitä, että jotakin on pielessä. Yksi syy voi olla nivelrikko.
”Rasitusvammasta on kyse, kun nivel turpoaa yksittäisen pitkäkestoisen suorituksen jälkeen hetkeksi, mutta turvottelu kestää yleensä vain pari päivää.
Lääkärin arvio on paikallaan, jos turvotus on selkeästi nivelperäistä ja kipu häiritsee liikkumista ja arkea.
Kipua lievitetään kipulääkkeillä tai tulehduskipulääkkeillä, mutta parantavaa tai taudin etenemistä hidastavaa lääkehoitoa ei nivelrikkoon ole olemassa. Akuuttiin kipuun voi kokeilla myös lyhytaikaista kylmähoitoa.
Kyse voi olla polven nivelrikosta, jos
■ Polvikipu tuntuu kävellessä
■ Rasituksen jälkeen polvea jomottaa tai sitä särkee jatkuvasti
■ Särky haittaa yöunta
■ Polvessa on turvotusta ja se on niin jäykkä, ettei jalka koukistu eikä ojennu täysin suoraksi
■ Rappusten käveleminen varsinkin alaspäin vaikeutuu.
Lonkan nivelrikon oireet
■ Kipu on jomottavaa ja se pahenee liikkuessa ja lievittyy levossa.
■ Kipu tuntuu usein pahiten reiden etupinnalla aivan nivustaipeen alapuolella, mutta se voi olla laaja-alaisempi ja epätarkempi ja säteillä reiden etu-, ulko- ja takapinnalle.
■ Nivelessä on usein aamujäykkyyttä ja lonkassa on liikkeellelähtöjäykkyyttä istumisen jälkeen.
Näin hoidat nivelrikkoa liikkumalla
1. Suosi liikuntamuotoja, joissa niveliin ei kohdistu voimakasta kuormitusta, iskuja tai kiertoa
2. Alaraajojen kantavien nivelten nivelrikkoa potevalle suositellaan lihasvoimaa ja liikelaajuutta ylläpitävää liikuntaa.
3. Sopivia lajeja ovat esimerkiksi kävely, pyöräily, hiihto, kuntosaliharjoittelu ja uinti.
4. Harjoittele vähintään kolme kertaa viikossa. Mitä useammin tekee aerobista harjoittelua, sitä tehokkaammin kipu vähenee.
5. Harjoittelun on oltava jatkuvaa, jotta vaikutukset olisivat pysyviä.
Lähteinä Duodecim Terveyskirjasto, UKK-instituutti ja Reumaliitto