Emilia, 24, ajaa yksin tunteja ympäri Imatraa tunteakseen olevansa ihmisten ympäröimä - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

Emilia, 24, ajaa yksin tunteja ympäri Imatraa tunteakseen olevansa ihmisten ympäröimä

Emmamaria, Emilia ja Lasse kertovat yksinäisyydestä Antti Lempiäisen ohjaamassa dokumentissa Näkymättömät. Ongelma on rakenteellinen.

Imatralainen Emilia, 24, kertoo olleensa pitkään yksinäinen ja jääneensä vaille apua.­

15.4. 18:00

Yksinäisyys raastaa rintaa Antti Lempiäisen uudessa dokumentissa Näkymättömät (2020). Siinä elämäänsä rohkeasti avaavat imatralainen Emilia, 24, lahtelainen yksinhuoltaja Emmamaria, 30, ja eronnut helsinkiläinen Lasse, 80.

He ovat täysin erilaisissa elämäntilanteissa, mutta heitä yhdistää toisen aikuisen läsnäolon tarve. Muuten elämässä monet asiat ovat hyvin, on kukkia pöydällä, ihanat lapset. Mutta jokin puuttuu. Koska Emilia, Emmamaria ja Lassi ovat keskenään niin erilaisia, katsojan on helppo löytää itsensä heistä.

Emilia ajaa tuntikausia autolla ympäri Imatraa, että tuntisi olevansa ihmisten ympäröimä ja kuuluvansa johonkin. Hän pelaa paljon pelikonsolillaan kauniisti laitetussa yksiössä.

– Se ei ole sitä, että ei olisi ketään kenelle soittaa, ei ketään ketä nähdä. Se on vaan sitä, että en kuulu tänne. Enkä tiedä, mihin kuulun, hän sanoo.

– Kyllä minä sen koulukiusaamisen olisin kestänyt, mutta kun se kiusaaminen ja ulkopuolelle jättäminen jatkui vielä kotonakin, hän sanoo.

Hän kertoo hakeneensa apua mutta jääneensä sitä vaille.

– Minä en ihan oikeesti enää jaksa.

Hänen päiväkirjamuistiinpanonsa kulkevat läpi dokumentin kuin eräänlainen kertoja. Ne kertovat elämäänsä todella väsyneestä nuoresta naisesta, jonka horisontti on sumentunut eikä elämässä tunnu olevan mitään hyvää.

Emmamarian elämässä taas on kaksi ihanaa lasta, mutta ei toista aikuista, työtä tai tukiverkkoja. Pienten lasten kanssa kinastelu ja arjen pyörittäminen yksin vie voimat.

Dokumentissa nähdään välähdys rakkauden alkuhuuman onnesta kuten kevyestä jalkahieronnasta kiireen keskellä. Onni jää kuitenkin lyhyeksi.

Emmamaria kaipaa toista aikuista jakamaan arjen ja juhlan.­

– En mä jaksa uskoa siihen, että ihmiset jaksaa mua. Tässä tulee vielä se, että mikä minussa on vikana, että just mun kanssani ei onnistu mikään, Emmamaria sanoo.

Yksinäisyyteen ei ole yhtä tietä, mutta pysäkkejä voivat olla muun muassa työttömyys, avioero tai koulukiusaaminen. Dokumentti pureutuu ilmiön rakenteisiin ja moniulotteisuuteen. Jokainen tapaus, jokainen ihminen on yksilöllinen, ja sen vuoksi täsmälääkettä ei ole. Pelkkä kiinnostavan työn löytyminen tai lottopotti ei auta. Pitäisi olla ihminen ihmiselle, kuten Tommy Tabermann olisi sanonut.

Lasse kirjoittaa myös runoja, mutta ne ovat Tabermannin tuotantoa synkempiä.

”Tähän ei lääkkeet ollenkaan auta / ainoastaan uusi rakkaus tai hauta”, hän riimittelee.

80-vuotias mies katuu vaimonsa jättämistä, vaikka pettäminen teki kipeää. Yksin olo tuntuu vielä pahemmalta, hän sanoo. Dokumentissa Lasse tanssii yksin olohuoneessa ja lähibaarin tanssilattialla.

80-vuotias Lasse katuu vaimonsa jättämistä.­

Ajatus loppuelämästä yksin kylmää.

Lempiäinen on ohjannut, käsikirjoittanut ja kuvannut ansiokkaan dokumentin, joka on hänen ensimmäinen kokopitkä elokuvansa. Kuvaukset on tehty ennen pandemiaa.

Näkymättömät torstaina 15.4. TV1 klo 19.00

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?