Saara, 26, alkoi ärtyä pienistä asioista ja romahti kerran kesken työpäivän – syynä oli uupumus, jota hän hoiti ensin väärin

Saara on oppinut, ettei koko ajan tarvitse olla reipas, ja että muiden saa antaa auttaa.

Valokuvaaminen ja metsälenkit koiran kanssa antavat Saaralle voimaa.

30.1.2021 10:30

Nilkkaan on tatuoitu sana valo. Muistutuksesi.

– Jos tulee huonoja ja pimeyttä, tatuointi muistuttaa siitä, että pimeys ei ole ikuista, vaikka joskus siltä voi tuntuakin, sanoo Saara, 26.

Vuosi sitten Saara uupui.

– Olin aina ollut kova suorittamaan. Tehnyt opiskelujen ohella töitä, valmentanut chearleading-kilpaurheilujoukkuetta ja harrastanut itsekin.

 

Väsymys kasaantui pikkuhiljaa vuosien varrella. Viime keväänä Saara havaitsi, että kaikki ei ollut kohdillaan.

Ärtyisyys lisääntyi

– Olin tottunut siihen, että aina oli kiire. Töistä suoraan harrastamaan tai valmentamaan, käyttämään koira ynnä muuta. Kun korona tuli, kaikki meni tauolle. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen minulla oli paljon vapaa-aikaa. Silloin mieleen kasaantuneet asiat alkoivat tulla esiin.

Kiireeseen ei enää voinut paeta ajatuksia.

– Normaalisti olen iloinen ja energinen. Huomasin, että en enää innostunut asioista, joista olin aikaisemmin innostunut. Olin esimerkiksi pitänyt retkeilystä ja luonnossa kävelemisestä, mutta aloin suorittaa sitäkin. Sinnekin oli pakko mennä.

 Olin pitänyt retkeilystä ja luonnossa kävelemisestä, mutta aloin suorittaa sitäkin. Sinnekin oli pakko mennä.

Saara huomasi myös ärtyvänsä mitä pienimmistä asioista, kuten tekemättömistä kotitöistä.

Avopuoliso sai siitä osansa.

”Enhän minä voi uupua”

Kaikki tuntui tasapaksulta, harmaalta.

– Mikään ei oikein tuntunut miltään. Se oli pelottavaa, sillä olen aina kokenut kaikki asiat hyvin vahvasti. Sitten en tuntenutkaan mitään. En iloa, surua en mitään.

Aluksi Saara ajatteli, että eihän hän voi uupua. Nuori, vastavalmistunut ihminen, jolla ei ollut edes lapsia. Hän lisäsi kierroksia.

– Ajattelin, että enhän minä voi pysähtyä. Aloin nousta joka aamu juoksemaan ja joogaamaan. Mieli kääntyi ihan toisinpäin.

 Ajoin itseni joka-aamuisella treenaamisella ihan piippuun.

Saara ajatteli väsymyksen olevan jonkinlaista epäonnistumista.

– Liikunnalla saa lisää energiaa, joten ajattelin, että varmaan treenaan vaan liian vähän. Ja että mikä herättäisi aamulla paremmin väsymyksestä kuin kunnon juoksulenkki ja jooga. Piti vain yrittää ajatella positiivisesti, kyllä tämä tästä.

Sitten alkoivat univaikeudet.

– Ajoin itseni ihan piippuun joka-aamuisella treenaamisella. Yhtenä aamuna heräsin, menin töihin ja totesin, että nyt en vain jaksa. Olin ollut hetken töissä, kun rupesin vain itkemään.

Hän soitti työterveyslääkärille. Siitä alkoi toipuminen.

Saara päätti ryhtyä valokuvaajana kevytyrittäjäksi. Kuvaajana onnistuminen on tuonut Saaralle hyvää mieltä ja lisännyt hänen itsevarmuuttaan.

Koko ajan ei tarvitse olla reipas

Mielialalääkkeet katkaisivat pahimman terän pahasta olosta. Saara löysi myös sopivan psykoterapeutin.

– Kävi hyvä tuuri, että sopivalla psykoterapeutilla oli yksi vapaa aika jäljellä. Olin soittanut kolme päivää terapeutteja läpi. Kaikki sanoivat, ettei yhtään vapaata aikaa ole. Sitten onneksi löytyi psykoterapeutti, jonka kanssa tuli toimeen.

Terapeutin etsiminen oli raskasta, kun oli uupunut, ja mieli oli maassa.

Terapiassa Saara on oppinut, ettei koko ajan tarvitse olla reipas. Että on ihan ok olla väsynyt, ja antaa muiden auttaa. Yksin ei ole pakko pärjätä.

– Olen ollut aina se, joka kannattelee muita, mutta myös minä voin välillä antaa muiden kannatella minua.

Saara kertoo oppineensa nauttimaan hetkestä ja rauhoittamaan tahtia.

– Hyvää on ollut se, että olen joutunut pohtimaan, kenelle elämääni oikein elän ja suoritan. Itselleni vai muille.

Enää Saara ei herää kukonlaulun aikaan treenaamaan. Toipuminen jatkuu kuitenkin vielä.

 Hyvää on ollut se, että olen joutunut pohtimaan, kenelle elämääni oikein elän ja suoritan. Itselleni vai muille.

– Huomaan, jos kuormitan itseäni liikaa, sillä väsyn edelleen helposti, ja mieli on välillä matalalla.

Terapian ja oman kehon kuuntelun avulla Saara on alkanut tunnistaa, milloin tekemistä on liikaa. Silloin hän osaa ottaa itselleen vapaata aikaa, jotta voi palautua.

– Vielä on matkaa edessä, mutta pitkällä on jo tultu siitä pahimmasta kuopasta. Pienin askelin kohti armollisempaa elämää.

Voimaa valokuvauksesta

Saara on löytänyt uudelleen valokuvauksen, joka oli tauolla hektisen elämänrytmin vuoksi.

– Sairauslomalla koin ensimmäiset värit, kun lähdin kameran kanssa kuvaamaan. Muistan vieläkin, kuinka aurinko oikeasti tuntui lämmittävän kasvoilla, ja kukkien värit näkyivät kirkkaana kameran linssin läpi. Silloin sain toivoa, että tästä vielä toivutaan.

Valokuvaus antaa voimaa ja on yksi tapa toteuttaa omaa itseä.

– Viime aikoina on ollut ihanaa, kun olen kuvannut paljon lapsia. Tykkään touhuta lasten kanssa ja ikuistaa hetkiä.

Uusi harrastuskin on löytynyt: ilma-akrobatia. Siinä Saara pääsee joka kerta ylittämään itsensä, haastamaan itseään sopivasti.

– On upea oppia, mitä kaikkea kropalla voi tehdä. Se vauhti ja se tunne, kun jonkun tempun tekeminen pelottaa, mutta voittaa pelon ja tekee tempun. Se fiilis on paras!

 Keho sanoi, että nyt se tarvitsee lepoa.

Sekä akrobatiassa että Saaran uudelleen löytämässä nuoruuden harrastuksessa, ratsastuksessa, on tartuttava hetkeen.

– Ratsastamisessa unohtaa kaiken muun. Keskittyy vain toimimaan hevosen kanssa siinä hetkessä. Se on todella vapauttava tunne, koska muuten aivoni meinaavat koko ajan käydä ylikierroksilla ja hyppiä jo seuraavaan asiaan.

Uupumuksen kovimmassa vaiheessa liikunta oli lopettava kokonaan.

– Keho sanoi, että nyt se tarvitsee lepoa. Jos yritin vetää jotain HIIT-treeniä, jalat eivät yksinkertaisesti nousseet lattiasta.

Saara liikkuu nykyisin lempeämmin. Tekee esimerkiksi pitkiä metsälenkkejä koiran kanssa.

Saa antaa muiden auttaa

Kuka vaan voi uupua. Kuka vaan voi masentua. Meitä ei ole luotu roboteiksi. Me tarvitaan muita ja joskus myös ammattilaisen apua. Ja se on enemmän kun ok.

Näin Saara on kirjoittanut yhteen Instagram-postaukseensa. Hän haluaa kertoa avoimesti kokemuksistaan, jotta uupumusta ja masennusta yhä ympäröivä stigma hälvenisi.

– Uupumus ja masennus ovat sairauksia siinä missä muutkin. Saa näyttää, että on väsynyt, ja että mieli on matala, eikä jaksa. Ja saa antaa muiden auttaa.

Hän kiittää vuolaasti avopuolisoaan siitä, että kumppani on pysynyt koko ajan rinnalla. Tehnyt kotitöitä kun Saara ei ole jaksanut. Tukenut vaikeina hetkinä.

Myönteisetkin asiat voivat kuormittaa. Niin kävi Saarallek, kun hän osti avopuolisonsa kanssa asunnon ja alkoi remontoida sitä.

– Taustalla oli vaikeita asioita, mutta lopulta sen viimeisen niitin toikin myönteinen asia.

Voimat eivät enää yksinkertaisesti riittäneet.

Saara kannustaa hakemaan apua ennen kuin väsymys menee liian pitkälle.

– Valoa voi tuoda itse, mutta sen voi tuoda myös joku muu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?