Kun koti täyttyi muistilapuista Ina, 25, tajusi, että arki on vaikeampaa kuin sen pitäisi olla – diagnoosiksi tuli ADHD - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

Kun koti täyttyi muistilapuista Ina, 25, tajusi, että arki on vaikeampaa kuin sen pitäisi olla – diagnoosiksi tuli ADHD

”Olen rakentanut elämäni niin, että ADHD on vahvuus”, erityislasten kanssa työskentelevä Ina, 25, sanoo.

Lasten maailmassa Inan on helpompi olla.­

11.1. 19:05

Et ole mikään tavallinen aikuinen.

Tämän lauseen erityislasten ohjaaja Ina, 25, on saanut kuulla lapsilta.

Inalla on sekä autismikirjon häiriö että ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö.

ADHD:lle ominaista ovat muun muassa keskittymisvaikeudet, yliaktiivisuus ja hetken mielijohteista kumpuava käytös. Autismikirjon häiriössä voi puolestaan esimerkiksi nähdä, kuulla ja tuntea ympäröivän maailman eri tavoin kuin muut.

Erityislasten kanssa Inan ominaisuudet ovat osoittautuneet vahvuuksiksi.

– Huomaan asioita, joita muut eivät näe. Olen erityislasten kanssa samalla kanavalla, Ina sanoo.

Kun lapsi vaikka hermostuu, Ina tajuaa herkästi, mistä oikein on kyse. Eikä hän noudata kaikkia tyypillisiä sosiaalisia sääntöjä, kuten eivät lapsetkaan.

– En viihdy kahvipöytäkeskusteluissa, vaan minulla on sellainen olo, että kuulun erityislasten sekaan.

Sosiaaliset vaatimukset tuntuvat Inasta työläiltä.

– En jaksa istua sievästi paikallani kuuntelemassa tyhjää small talkia, jonka sisältö tuntuu olevan kaikille toisarvoista. Olo on aina sellainen, että keskustelut ovat jo etukäteen käsikirjoitettuja, ja kässäristä poikkeaminen on outoa tai kiusallista. Muiden sanomisiin täytyy reagoida tietyllä tavalla, ja aiheiden on oltava yleismaallisia, jotta ne eivät herätä suuria tunteita tai mielipiteitä.

Myös tunneilmaisu on usein aikuisten maailmassa tarkkaan määriteltyä.

– Etenkin suomalaisilla: innostua ei saa liikaa, eikä keskustelu saa käydä liian intensiiviseksi tai kiihkeäksi. Ja minähän olen kaikkea tätä. Kun innostun, volyymitaso nousee, eleet suurenevat ja kiipeän suunnilleen pöydälle seisomaan. Ja kun olen vihainen tai turhautunut, se välittyy usein naapurihuoneeseen asti. Nautin keskusteluista, jotka herättävät tunteita, haastavat miettimään ja kyseenalaistamaan, mutta se ei oikein istu kasuaaliin kahvitaukorupatteluun.

”Olen pienestä asti sanonut äidilleni aina, että olen erilainen kuin muut”, Ina sanoo.­

Lapset ovat suoria ja aitoja

Lasten kanssa Inasta tuntuu, että hän saa olla juuri sellainen kuin olen.

– Lasten kanssa ei tarvitse nököttää nätisti paikallaan kahvikuppi kädessä eikä lasten maailmassa ole kiellettyjä puheenaiheita. Maailman ihmettely, uusien juttujen kokeilu ja yleinen seikkailumieli kuuluvat asiaan. Sateella leikitään lätäkössä ja lumettomana talvena lasketaan pyllymäkeä nurmikolla. Vaatteet voi aina pestä.

Asioita ei jätetä tekemättä siksi, että ne eivät tunnu soveliailta.

– Lapset, etenkin erityiset, ilmaisevat usein tunteensa aidosti ja suoraan, eikä tarvitse yrittää nähdä rivien välistä ja arvailla, mitä toinen ajattelee.

Jos lapsi haluaa toisen lähtevän, hän sanoo sen suoraan. Tai kun leikin säännöt eivät miellytä, lapsi ehdottaa muutosta, eikä jää miettimään, että saakohan niin sanoa.

– Töissä yritän jatkuvasti löytää tasapainoa siinä, että lapsista kasvaisi yhteiskuntakelpoisia ja onnellisia aikuisia, sammuttamatta sitä luontaista intoa tutkia maailmaa ja kiipeillä pöydillä.

 Olen rakentanut elämäni niin, että ADHD on vahvuus.

Maailmanparantajana

Kun Ina oli koulussa, hän koki, ettei tullut ymmärretyksi. Alakoulussa Inalla diagnosoitiin Aspergerin oireyhtymä, joka nykyään luetaan autismikirjon häiriöön.

– Tulin opettajien kanssa huonosti toimeen, koska he ajattelivat, että riehun riehumisen ilosta. Olin jo silloin maailmanpelastaja, ja tartuin teini-iässä raivolla epäkohtiin.

Jos opettaja toimi Inan mielestä epäoikeudenmukaisesti tai kohteli eri oppilaita eri tavalla, hän nosti siitä metelin.

– Kun liikkatunnilla tytöt laitettiin kaunoluisteluharkkoihin ja pojat pelaamaan lätkää, heitin luistimet roskiin ja huusin opettajalle, etten tee enää koskaan mitään, ennen kuin kaikki saa sekä pelata lätkää että treenata kaunoluistelua.

Ina kapinoi, jos hän ei saanut tarpeeksi hyvää selitystä sille, miksi pitäisi toimia tietyllä tavalla. Kapina kohdistui esimerkiksi sääntöihin, joita opettaja ei osannut perustella tai tehtäviin, joiden oppimisesta Ina ei kokenut hyötyvänsä.

– Päädyin herkästi riitoihin ja tappeluihin myös muiden oppilaiden kanssa, kun hyökkäsin jokaista ilkeää kommenttia ja epäreilua tilannetta vastaan. Ja toki muut nopeasti oppivat, mihin tökkiä, saadakseen minut hermostumaan. Olen edelleen ihan samanlainen oikeustaistelija, ja haluaisin korjata kaikki maailman epäkohdat, mutta nykyään olen löytänyt siihen parempia keinoja.

Eläimet ovat Inalle tärkeitä. Kotona asustaa nykyisin kaksi koiraa, pari kissaa sekä pupu.­

Arjen hallinta vaativaa

Kotoaan Ina muutti omilleen 16-vuotiaana. Muutama vuosi sen jälkeen hänellä diagnosoitiin ADHD.

– Kun äitiä ei ollut löytämässä tavaroita tai vaihtamassa lakanoita, rupesin miettimään, että arki on vaikeampaa kuin sen pitäisi olla.

ADHD näkyi Inan toiminnanohjauksessa. Kuten työmuistissa, kyvyssä jäsentää tilanteita sekä tehdä suunnitelmia ja toimia niiden mukaisesti.

– Minun oli tehtävä kaikista päivittäisistä toiminnoista listoja. Koko kämppä oli täynnä post-it -lappuja.

Jos Ina kiinnitti huomiota yhteen asiaan, vaikka kahvin keittämiseen, kaikki muu hävisi.

– Ilman lääkkeitä mitään, mitä en näe, ei ole olemassa, Ina sanoo.

– Päästäni puuttuu filtteri. Muilla on ikään kuin sisäinen sihteeri, joka suodattaa oleelliset asiat. Vain ne pääsevät tietoiseen ajatteluun. Minulta tämä sihteeri puuttuu, ja joudun itse käymään jokaisen asian läpi. Huomio menee silloin tosi usein johonkin epäoleelliseen.

Lapsena Inalta kesti kauan pukea vaatteita. Kun sukka piti laittaa jalkaan, jonkun piti seistä vieressä ja katsoa, että sukka tosiaan tulee puettua.

Jos Ina lähti kauppaan hakemaan ketsuppia, hän unohti sen heti, mikäli katse osui sinappipurkkiin.

Lääkkeet kuin uudet lasit

Kun Ina sai lääkkeet, hän tajusi, että elämä voi olla helpompaakin.

– Tyttöystäväni sai samaan aikaan silmälasit. Muistan, että istuimme ravintolassa, ja katsoimme takanamme olevaa tiiliseinää. Ai että tuossa on tiiliä! Ennen se oli ollut meille molemmille vain punainen seinä.

Kauppareissutkin muuttuivat erilaisiksi. Ne vaativat vähemmän ponnistelua ja skarppaamista.

– Olin ällistynyt, kun pystyinkin katsomaan hyllyrivejä ja näkemään, että tuolla käytävän päässä on muuten ketsuppipulloja. Jokaista tuotetta ei tarvinnut skannata erikseen.

Tällä hetkellä Ina ei käytä lääkkeitä, mutta elämä sujuu hyvin ilman niitäkin.

– Olen rakentanut elämäni niin, että ADHD on vahvuus. Ilman lääkkeitä olen töissä parhaimmillani.

On hyvä mennä lasten maailmaan, kun siellä on eräällä tavalla itsekin.

Puoliso tukena

Arjen hallinnassa Inaa auttaa hänen puolisonsa Heini.

– Hän on superymmärtäväinen ja osaa erottaa, mitä teen tarkoituksella ja mitä en.

Pari on kehittänyt ja kehittelee jatkuvasti erilaisia arjenhallintaa tukevia keinoja.

– Ihan korvaamaton on esimerkiksi viikkoaikataulu seinällä. Eri viikonpäivät ovat siinä eri väreillä, ja minulla ja Heinillä sekä yhteisillä menoilla on omat värinsä.

Aikataulusta pystyy näkemään, mitä ohjelmassa on seuraavaksi. Inan ja Heinin sähköiset kalenterit synkronisoituvat.

– Pitkään oli niin, että en muistanut kertoa, että minulla oli meno. Toisella pitää kuitenkin olla hajua siitä, missä toinen menee, sillä meillä on yhteinen auto ja koiria.

Asiat voivat myös pyyhkiytyä Inan muistista.

– Kun keskustelen jonkun kanssa, ja käännän katseen muualle, on kuin keskustelua ei olisi ollutkaan. Päähän jäikin se, että minkä värinen paita toisella oli.

Jokainen on erilainen

Ina tuo oireensa esiin avoimesti ja positiiviseen sävyyn. Hän toivoo, että niin ADHD:sta kuin autismikirjon häiriöstä puhuttaisiin laajemmin.

– Useimmat jutut, joita ADHD:sta kirjoitetaan, ovat kärjistettyjä. Joko se nähdään hirveänä kärsimyksenä tai hurjana supervoimana. Se on molempia, mutta samalla se ei ole kumpaakaan.

Samalla tavalla kuin jokaisella muulla, Inalla on vahvuuksia ja heikkouksia. Ne ovat vain äärimmäisempiä.

– Olen pienestä asti sanonut äidilleni aina, että olen erilainen kuin muut. Kun sain asperger-diagnoosin pystyin näyttämään muille, että olen erilainen, uskokaa vaan!

– Haluaisin, että maailma näkisi sen, että kaikkien päät toimivat eri tavalla. Kaikilla on joku syy toimintaansa, eikä kukaan ole hankala vain ollakseen hankala. Huono käytös on kuin pyyntö, johon pitäisi osata vastata.

Tiskaaminen tai laskujen maksaminen voi aidosti olla jollekulle vaikeaa. Impulsiivinen käytös voi puolestaan saada aikaan vaikka sen, että lähtee iltamyöhään Helsingistä Tampereelle, vaikka aamulla on töitä.

Ina on hurahtanut lentämiseen tuulitunnelissa. Se onnistuu vaikka polvillaan.­

Lentäessä Inan ajatusvirta tyyntyy.­

Lentäminen hiljentää mielen

Noin vuosi sitten Ina löysi elämäänsä jotain uutta ja merkittävää. Lentämisen tuulitunnelissa – sekä yhteisön, jonka osa Ina haluaa ensi kertaa elämässään olla.

– Ajattelin, että minun ei tarvitse puhua kenenkään kanssa, käyn vain lentämässä. Sitten tajusin, että pitää kommunikoida ainakin se, mikä on pakko. Aloin jutella koutsin kanssa ja yhtäkkiä ympärilleni alkoi kerääntyä ihmisiä. Tajusin, että roikun siellä kaiken vapaa-ajan lentämättäkin.

Lentämisestä tuli tärkeä harrastus, mutta myös paikka kasvaa ja oppia olemaan sekä ihmisten että oman itsen kanssa.

– Tuntuu, että minulla ajatuksia on niin paljon, että ne sattuvat korviin. Kun olen tunnelissa, pystyn keskittymään täysin. Ajattelemaan sitä, mitä haluan.

Taustahäly ja sirkus päässä häviävät. Tuulitunneli on ainoa paikka, missä mieli on täysin hiljaa.

Lähteitä: Terveyskirjasto, Autismiliitto, Käypä hoito

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?