Työ vei Annikalta, 35, kaikki voimat – vasta neljännen uupumuksen jälkeen hän ymmärsi, mikä poltti hänet loppuun kerta toisensa jälkeen - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

Työ vei Annikalta, 35, kaikki voimat – vasta neljännen uupumuksen jälkeen hän ymmärsi, mikä poltti hänet loppuun kerta toisensa jälkeen

Loppuunpalamisten myötä Annikan elämään tulivat luonto ja armollisuus itseä kohtaan.

Ruskaretkillä Annikalla on ollut rauhaa olla itsensä ja luonnon kanssa.

16.12.2020 16:03

15-vuotias Annika saa juuri ja juuri soitettua talleilta äidilleen: en tiedä, mikä minulla on, mutta en pysty liikkumaan.

– Lysähdin ensin karsinaan, sitten sain itseni raahattua tallin taakse ulos odottamaan, Annika, nyt 35, kertoo.

Hän oli uupunut, ensi kertaa elämässään.

– Olin töissä hevostalleilla ja ostin tienaamillani rahoillani oman hevosen, josta pappa maksoi puolet. Maksoin itse ylläpidon. Koulusta menin suoraan talleille ratsastamaan ja tekemään tallihommia, ja viikonloput olin aina töissä.

Vaikka Annika oli vielä nuori, keho ei kestänyt kuormitusta.

Tallihommista piti luopua, hevonen tuli kotiin ja Annika oli jonkin aikaa poissa koulusta. Nukkui. Se helpotti, mutta vielä Annika ei ymmärtänyt, millaiset ajatusmallit ja tavat saivat hänet uupumaan.

Oivallukset tulivat vasta myöhemmin.

Toinen uupuminen – ja unelmien tavoittelu

23-vuotiaana Annika päätti lähteä toteuttamana isoa unelmaansa: omaa hevostilaa.

– Hankin tallit, tilukset, viisi hehtaaria maata ja 30 hevosta. Päälle tulivat kesäleirit ja hevosten koulutus. Olin aika lailla yksin tai yhden vakituisen työntekijän kanssa. Se kertonee jotain työmäärästä.

Samoihin vuosiin osui nuorimmaisen lapsen syntymä.

– Työmäärä oli niin iso, että en saanut olla rauhassa edes synnyttämässä. Silloin aloin miettiä, että onko tämä kaiken arvoista.

Tilanne kärjistyi samaan tapaan kuin vuosia aiemmin.

– Joulu oli lähestymässä, ja olin menossa aamulla tallille, joka oli tien toisella puolella. En päässyt kuin tielle saakka, kun lysähdin siihen. Toimintakykyni loppui.

Edessä oli yrityksen myyminen ja muutto Pohjanmaalta eteläiseen Suomeen.

Kokemus oli niin kova, että itku tulee asiasta puhuttaessa vieläkin.

– Sillä hetkellä se oli tosi vaikeaa. Koin itseni täysin epäonnistuneeksi. Jälkikäteen ajateltuna olen kuitenkin tyytyväinen. Minulle tuli vapaus olla ja lähteä.

Annika tajusi tapahtuneen myötä jotain isoa: kun jokin ikävä kokemus koettelee, siitä voi oppia, ja elämässä voi päästä toteuttamaan uusia unelmia.

– Ymmärsin myös, että selviän aina.

Tarvittiin kuitenkin vielä kolmas ja neljäs uupuminen, että Annika alkoi tehdä pysyviä muutoksia elämäänsä ja ajatusmalleihinsa.

Kolmas uupuminen – ja uusi työ

Kolmas uupuminen oli Annikan sanoin ”pienin”. Hän pääsi yrittäjyyden jälkeen myyntityöhön, jossa sai provisiopalkkaa.

– Olen hyvä myymään. Äkkiä olin tiimin esimies ja ajelin pitkin Uuttamaata niin, että saatoin joskus olla kotona puoliltaöin ja lähteä aamulla taas töihin.

Kun rahaa tuli, Annika ajatteli asioiden olevan taas hyvin. Muutaman kuukauden kuluttua hänen oli kuitenkin irtisanouduttava. Voimat loppuivat.

Voimavaroja veivät myös raskaat elämänkokemukset: veljen kuolema ja avioero.

Liikunnallinen ja hyväkuntoinen Annika haki turvaa elämäntapojensa kontrolloinnista.

– Pyrin hallitsemaan tilannetta sillä, että minulla oli tarkat suunnitelmat siitä, miten liikuin ja söin.

Pohjakoulutukseltaan Annika on kampaaja, mutta olkapään kiertäjäkalvosin tulehtui jatkuvasti, ja hänen piti kouluttautua uudelleen. Suunnaksi tuli hyvinvointi- ja liikunta-ala.

– Olen aina halunnut auttaa ihmisiä. Kampaajan työssä pääsin vaikuttamaan pintaan, ja nyt halusin auttaa ihmisiä voimaan sisäisesti hyvin.

Annikasta tuli liikunta-alan ammattilainen ja personal trainer. Hän on myös kahta kurssia vaille valmis urheiluravitsemuksen asiantuntija.

– Halusin oppia ja olla mahdollisimman hyvä valmentaja. Siksi treenasin tuohon aikaan paljon. Kävin salilla bodaamassa tai tekemässä voimatreenin ennen koulua, lenkillä kävin koulupäivinä tai omien asiakkaiden jälkeen tai heidän kanssaan. Ajattelin taas vahingossa, että haluan olla mahdollisimman hyvä mahdollisimman äkkiä.

Vauhtivaihde pääsi taas päälle. Tällä kertaa keho alkoi antaa todellisia hälytysmerkkejä.

– Painoni nousi neljässä kuukaudessa 14 kiloa, vaikka liikuin ja söin terveellisesti aivan kuin ennenkin. Minulta lähti hiuksia ja olin koko ajan väsynyt. En uskaltanut ajaa vähään aikaan edes autoa. Vatsa oli välillä niin kipeä, että jouduin olemaan kaksin kerroin enkä voinut mennä töihin.

Annika heräsi usein aamuyöstä, eikä saanut enää nukuttua. Ahdisti. Sydämeen tuli rytmihäiriöitä.

Oli mentävä lääkäriin.

Syyskuussa Annika matkusti puolentoista viikon mittaiselle ruskaretkelle. Tässä kuvassa Levin suosittu nähtävyys Santa’s Cabin.

Kun joku vihdoin ymmärsi

Yksi lääkäri kehotti ateriankorvikekuurille, jotta paino normalisoituisi. Toinen diagnosoi kilpirauhasen vajaatoiminnan, mutta Annika ei kuitenkaan saanut siihen lääkitystä.

Useiden terveyskeskus- ja sisätautipoliklinikkakäyntien jälkeen Annika löysi urheilulääkärin, joka ymmärsi.

– Hän kyseli ja kuunteli eikä hänellä ollut mihinkään kiire. Se oli valtava helpotus.

Lääkäri katsoi huolellisesti Annikan mukanaan tuomaa nivaskaa laboratoriotuloksista.

– Luulen, että kehosi on niin stressaantunut, että se ei enää kestä, Annika kertoo lääkärin todenneen.

Siitä uupumus lähti vihdoin purkautumaan.

Annika sai lääkkeitä kilpirauhasen vajaatoimintaan. Toinen lääke määrättiin, koska Annikan lisämunuaiset eivät enää toimineet kunnolla ja kortisolin toiminta oli häiriintynyt.

Tutkimuksissa selvisi myös, että Annikalla oli lievä krooninen mahatulehdus sekä ärtyneen suolen oireyhtymä (IBS). Ferritiiniarvot olivat matalat, mikä oli lisännyt entisestään Annikan tuntemaa väsymystä.

Vuoden hoidon jälkeen, kun Annika sai vielä kolmannen lääkkeen, hänen olonsa alkoi kohentua.

– Päätin, että en aio enää uupua, että tämä oli viimeinen kerta. En tahdo enää elää näin.

Annika Sallassa, Kaunisharjun uudella näköalapaikalla.

”Mikään ei riittänyt”

Annika ymmärtää nyt, miksi juuri hän on ollut herkkä uupumaan.

– Elin sillä periaatteella, että annan kaikkeni ja enemmän. Mikään ei silti riittänyt eikä tuonut tyydytystä. En riittänyt itse itselleni.

Annikalta kesti aikansa käsittää, että hänen elämässään oli jatkuvasti asioita, jotka olivat hänen hyvinvointinsa tiellä, vaikka hän kuvittelikin toisin. Niin kuin vaikka tiukka ruokavalio.

– Lopetin dieetit vasta kaksi vuotta sitten. Siihen saakka punnitsin kaikki ruokani ja itseni päivittäin. Se ei ollut fiksua eikä joustavaa suhtautumista. Ajattelin, että pienillä miinuskaloreilla palaan takaisin normaaliksi. Olen aina ollut hoikka.

Lisäksi Annika treenasi kovaa, crossfitiä ja painonnostoa, mieluiten aamuisin.

– Olin aina kuvitellut, että aamutreenit sopisivat minulle. Kun tajusin kaksi vuotta sitten priorisoida oman unen, ymmärsin, että unen laatu onkin todella paljon parempi, kun nukun mahdollisimman paljon ilman kelloa.

Oma yritys antoi vapauden valita työajat. Vapaan unen lisäksi peruskuntoon panostaminen, riittävä ruoka sekä säännöllinen ruokarytmi auttoivat Annikaa. Veriarvot kohenivat, ja hän alkoi palautua.

Vuosi sitten Annikan lääkitystä oli mahdollista alkaa purkaa.

– Yritän nyt elää niin, että keho ei kuormittuisi. Minulla on vahva halu voida hyvin.

Kokonaiskuormitus ratkaisee

Liikunta on yksi Annikan hyvinvoinnin tukipilareista.

– Vaellan viikossa useita tunteja tai pyöräilen paljon ja joogaan melkein päivittäin. Kotona teen myös kehonpainotreeniä. Teen ainoastaan sitä mitä kunakin päivänä keho kaipaa ja mikä tuntuu hyvältä, pääosin kevyellä tehoalueella. Kovat treenit saavat odottaa, kunnes keho kertoo taas pystyvänsä niihin.

Annika tietää myös, että kokonaiskuormitus ratkaisee. Työ, perhe, harrastukset, omat vaatimukset itseä kohtaan – ne kaikki vaikuttavat siihen, mitä jaksaa.

– Olen opetellut tekemään vähemmän töitä, voimavarojeni mukaan, ja pääsääntöisesti paikasta riippumatta.

Viimeisen puolentoista vuoden sisällä Annika on työskennellyt muun muassa Espanjasta, Kreikasta, Ylläkseltä, Leviltä, Sallasta ja Kuusamosta käsin.

– Tämä on hyvinvointini ja elämän merkityksellisyyden kannalta hyvin tärkeää. Tienaan vähemmän, mutta tiedän mihin rahat kannattaa laittaa.

Nimittäin luontoelämyksiin ja matkustamiseen, lasten kanssa tai yksin. Yksin reissatessaan Annika nauttii siitä, että hän saa olla vain itsensä kanssa eikä kukaan vaadi mitään.

– Yksi parhaita oppimiani asioita on se, että vaikeatkin kokemukset ovat tilaisuuksia oppia ja saada jotain. Minä olen saanut luonnon ja kaiken sen upeuden, josta en ole aikaisemmin ollut tietoinenkaan.

 Elin sillä periaatteella, että annan kaikkeni ja enemmän. Mikään ei silti riittänyt eikä tuonut tyydytystä. En riittänyt itse itselleni.

Rauhoittuminen luonnon äärellä

Annika on rakastunut vaelluksiin ja etenkin pohjoiseen luontoon.

– Olen armollisempi itseäni kohtaan ja rauhoittunut aivan valtavasti. Juuri muutama päivä sitten täällä Lapissa tein isäni kanssa 14 kilometrin lumikenkävaelluksen, joka kesti kuusi tuntia. Tahtini on rento: haluan nauttia maisemista ja pysähtyä välillä, se on tärkeämpää kuin päämäärä.

Kun Annika kokeili viisi vuotta sitten lumikenkiä, hän ei mennyt niiden kanssa pihaa pidemmälle. Annika turhautui siihen, ettei meinannut saada kenkiä kunnolla pysymään jalassa.

Nyt on toisin.

– Olen oppinut nauttimaan hitaista jutuista. Unohdun kannon nokkaan tai kiven päälle tuijottamaan maisemaa. Ruskaretkellä Lapissa syksyllä kiipesin tunturiin ja hengitin syvään. Tuntui, että kaikki maailman murheet valuivat päältäni ja minuun tuli tilaa.

”Rakastan itseäni”

Kun painoa tuli uupumuksen myötä yhtäkkiä lisää, Annika itki sitä usein. Se oli kova paikka alle kolmekymppiselle sporttiselle nuorelle naiselle.

– Viimeisen uupumisen ja sairastumisen jälkeen olen oppinut, että itsearvoni sekä rakkaus ja tyytyväisyys itseäni kohtaan eivät ole kiinni painosta. Rakastan kehoani, joka on kestänyt niin kauhean paljon ja ollut mukana kaikissa haasteissa.

Silti keho on lopulta alkanut toipua.

– Rakastan itseäni. En halua piiskata kehoani tai mieltäni, vaan vaalia hyvää. Arvostan kehoani, ja ajattelen, mihin kaikkeen se pystyykään. Voin vaikka vaeltaa 20 kilometriä päivässä tai seistä päälläni.

Annika kertoo saaneensa apua myös terapiasta. Hän osaa rauhoittaa mieltään.

– On ollut ihana kuulla ystäviltä ja läheisiltä, että näytän hyvältä ja elinvoimaiselta. Parin vuoden aikana olen löytänyt itseni, ja koen olevani balanssissa.

Annika tuntee olevansa äitinäkin parempi.

– Erityisen tärkeää minulle on ollut se, että panostin lasten elämään ja yhteisiin hetkiin heti sen jälkeen kun olin päättänyt luopua tallista. Osaan olla läsnä ja esimerkkinä lapsilleni. Olen näyttänyt, että pahastakin paikasta voi selvitä, ja että kannattaa pitää itsestään huolta, ja että unelmat voi toteuttaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?