Eve, 29, suoritti opintoja, töitä ja remonttia – kun hän ei enää pystynyt edes astumaan ulos, Isabella, 29, oli se joka pysyi - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

Eve, 29, suoritti opintoja, töitä ja remonttia – kun hän ei enää pystynyt edes astumaan ulos, Isabella, 29, oli se joka pysyi

Ystävyys on Even ja Isabellan mielestä arvokas suhde, jota pitää huoltaa.

Viime vuosina Even ja Isabellan ystävyydellä on ollut erityisen syvä arvo. Molemmat ovat painineet mielenterveysongelmien kanssa.­

27.9. 20:05

Sen matkan jälkeen Eve, 29, pohti, palaako elämä enää normaaliksi.

Kolme vuotta sitten hänelle puhkesi paniikki- ja ahdistushäiriö, joka kärjistyi Lontoossa. Eve oli matkannut kaupunkiin kahden ystävänsä kanssa. Toinen oli hänen lapsuudenystävänsä Isabella, 29.

– Olin voimakkaasti ahdistunut, enkä enää loppumatkalla kyennyt poistumaan hotellihuoneesta. Tiesin, että en pääse eteenpäin ilman ammattiapua, Eve kertoo.

Tilanne yllätti kaikki. Reissusuunnitelmat Lontoossa peruuntuivat.

– Koin todella huonoa omaatuntoa reissun pilaamisesta, ja sanoin ystävilleni, ettei minua haittaisi, jos he menisivät tutustumaan kaupunkiin, vaikka en itse pääsisi. Muistan ikuisesti, kun Isabella sanoi, että he eivät todellakaan jättäisi minua nyt yksin, ja että tärkeintä on se, että olemme yhdessä.

Ystävien läsnäolo toi turvaa syvien turvattomuuden tunteiden keskellä.

– Olen hurjan kiitollinen saamastani tuesta ja ymmärryksestä.

Ahdistuksen taustalla oli koulukiusaamista ja syvää riittämättömyyden tunnetta, jota Eve oli kokenut jo vuosia.

– Olin elänyt suorituskeskeistä elämää. Teimme mieheni kanssa remonttia, opiskelin ammattikorkeakoulussa, tein opintojen ohella töitä ja laihdutin. Olin liian kuormittunut pitkään. Kasvettuani aikuiseksi minulla oli fiilis, että riitän jo maailmalle, mutta en riitä itselleni.

Ystävä, joka pysyi

Sinä, joka pyytämättä jäät viereeni.

Sinä, joka näet auringon kun minä en näe.

Sinä, joka kuulet vaikka en sanoisi sanaakaan

Sinä, joka halaat vaikka minä mokaan.

Sinä, joka olet aina puolellani.

Sinä, kenen nauruun en koskaan kyllästy.

Sinä, kenen kanssa oloni keventyy.

Sinä, ystäväni.

Sanat Instagram-postauksessa pysäyttävät. Ne kertovat Isabellan ja Even ystävyydestä.

Nuoret naiset ovat jo 10-vuotiaista saakka olleet läheisiä. Enemmänkin: lähestulkoon välttämättömiä toinen toisilleen etenkin vaikeissa elämänvaiheissa.

Kun Eve muutti pois lapsuudenkodistaan, hän muutti yhteen Isabellan kanssa. Se auttoi polulla aikuisuuteen.

Isabella muistelee, kuinka paljon hän sai voimaa ystävyydestä juuri aikuisuuden kynnyksellä.

– Olen kiitollinen siitä, että olen saanut jakaa tunteita ja ajatuksia silloin kun itsenäistyin.

Elämänvaihe oli vaikea, sillä Isabella oli kokenut lapsuudessaan kaltoinkohtelua ja huostaanoton. Välit sijaisvanhempiin olivat tulehtuneet.

– Vahva pärjäämisen halu ja pelko leimautumisesta estivät avun hakemisen. Vaikean vaiheen yli onneksi auttoi ystävien antama tuki. Myös isovanhemmat pitivät säännöllisesti yhteyttä, Isabella kertoo.

Vaikka moni asia ei pysynyt, Eve pysyi.

Eveä ja Isabellaa yhdistää muun muassa rakkaus luontoon.­

”Ystävyyttä pitää huoltaa”

Ystävyys alkoi, kun Eve muutti vanhempiensa kanssa Lapista etelään ja päätyi Isabellan kanssa samalle luokalle.

Suhde on kestänyt kaikki kuluneet vuodet, koska molemmat ovat sitoutuneet siihen.

– Olemme puhuneet aina avoimesti kaikesta. Ystävyyttä pitää huoltaa kuin mitä tahansa ihmissuhdetta. Ihmiset muuttuvat matkan varrella, Isabella sanoo.

– Olemme kasvaneet, mutta niin on ystävyytemmekin, Eve täydentää.

Välillä Isabella ja Eve asuivat nykyistä kauempana toinen toisistaan, mutta sekään ei ystävyyttä rapauttanut. Yhteydenpito oli yhtä tiivistä kuin muutenkin.

– Kun suhde on tukeva ja hyvä, toisen kanssa voi aina jatkaa siitä, mihin edellisellä kerralla jäi, vaikka toki ystävyys vaatii erityistä huolenpitoa, kun on välimatkaa, Eve sanoo.

Omanlaista elämää, mutta yhdessä

Samanlainen huumorintaju sekä rakkaus luontoon ja sienestämiseen yhdistävät Eveä ja Isabellaa.

– Vietämme usein aikaa yhdessä luonnossa. Isabellan asuessa vielä kaupungissa, menimme tuolloinkin usein vaihtamaan kuulumiset kahvikuppien kera Isabellan lähimetsään.

Molemmilla on myös parisuhde sekä muita ystäviä, yhteisiä ja erillisiä. Hyvän ystävyyden yksi elinehto on se, että voi elää omanlaistaan elämää.

– Jokaisella pitää olla vapaus valita ystävyytensä. Me emme tunne mustasukkaisuutta toinen toisistamme, sillä tiedämme, etteivät elämässämme olevat muut ihmiset vaikuta meidän väliseen ystävyyteemme, Eve sanoo.

– Vain silloin kun olimme 18-vuotiaita ja olimme itsenäistymässä ja meillä oli uusia kavereita pohdin, että pysyyköhän Isabella.

Kyllä pysyi.

Jokainen riittää

Kun koulukiusaajien äänet kaikuvat Even päässä, tai kun täydellisyyden tavoittelu alkaa näkyä Isabellan elämässä, he osaavat ottaa niihin etäisyyttä. Molemmat ovat saaneet apua psykoterapiasta.

Eve on oppinut muun muassa itsemyötätuntoa. Sitä hän soisi muillekin.

– Jokainen ansaitsee tunteen siitä, että riittää, ja että on hyvä sellaisena kuin on.

Monet Even tuntemukset ovat Isabellalle tuttuja. Hän on sairastanut masennusta ja kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ne ovat vaikeuttaneet esimerkiksi käytännön asioiden hoitamista.

Avun hakeminen oli pitkään ylitsepääsemättömän vaikeaa.

– Kun Eve haki apua, hän oli esimerkki myös minulle, Isabella kertoo.

– Haluaisin painottaa inhimillisyyden merkitystä. Olen viime aikoina miettinyt sitä, kuinka täydellisyyden tavoittelu naamioituu kaikkeen. Taustalla on usein häpeä siitä, että ei riitä.

Täydellisyyden tavoittelu näkyi siinäkin, miten Isabella suhtautui terapiaan. Hän teki annetut kotitehtävät tunnollisesti ja luki paljon aiheeseen liittyvää kirjallisuutta.

– Terapiasta oli tullut yksi uusi ”täydellinen minä” -projekti, johon onneksi havahduin terapiaprosessin puolivälissä. Luottamuksen rakentaminen terapeuttiin vei aikaa. Vasta sen jälkeen uskalsin aidosti näyttää terapeutille, kuka olen kaiken sen suorittamisen ja täydellisyyden tavoittelun takana.

Ongelmat näkyviksi

Mielenterveysongelmat ovat vielä vaiettu aihe. Eve ja Isabella haluavat tehdä niitä Instagram-tilillään näkyviksi. Tuoda esiin, kuinka inhimillisiä mielenterveysongelmat ovat, ja että aina on toivoa.

– Olen kulkenut pitkän tien itseni ja ongelmieni hyväksymisessä, mutta se on mahdollista. Pelkäsin, etten enää koskaan eläisi normaalia elämää Lontoon matkan jälkeen, mutta asiat ovat järjestyneet ja kykenen tavalliseen elämään, Eve sanoo.

– Toivomme, että kertomalla avoimesti omista haasteistamme joku saa edes pienen ripauksen lohtua tai toivoa omaan tilanteeseensa.

 Jos kaikilla olisi yksi Isabella he eivät välttämättä tarvitsisi muita ystäviä.

”En olisi tällainen ilman ystävyyttämme”

Lapsuudenystävien välillä on Even ja Isabellan mielestä sellainen side, johon aikuisena syntyneissä suhteissa voi olla vaikeampaa päästä.

– Olemme olleet mukana niin monissa toistemme elämäntilanteissa vuosien varrella, että yhteistä muisteltavaa riittää paljon ihan lapsuudesta saakka. Olemme kasvaneet samoissa maisemissa, kulkeneet samoja teitä ja tunteneet samoja ihmisiä jo vuosien ajan.

Ystävyys herättää molemmissa syvää kiitollisuutta.

– En olisi tällainen ilman ystävyyttämme. Jos kaikilla olisi yksi Isabella he eivät välttämättä tarvitsisi muita ystäviä, Eve sanoo.

– Isabella on läsnä, turvasatamani. Vaikka olisi mikä, voin aina soittaa tai ilmestyä vaikka oven taakse.

Joskus ”dokkarihullut” Eve ja Isabella katsovat yhdessä dokumentteja aivan hiljaa. Silti he ovat läsnä toinen toisilleen.

– Olemme voineet jakaa paljon, koska olemme olleet samassa myllerryksessä. Se on tukea, jota ei saa ostamalla, Isabella sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?