Sanna, 30, kertoi ystävälleen kaikki ilot ja surut, mutta jäi rannalle tärkeästä tilaisuudesta – ”Kuinka väärässä olinkaan” - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

Sanna, 30, kertoi ystävälleen kaikki ilot ja surut, mutta jäi rannalle tärkeästä tilaisuudesta – ”Kuinka väärässä olinkaan”

”Ystävyys on kuin kaksikaistainen tie tai vetoketju: pitää mennä käsi kädessä ja tulla vastaan”, tiivistää yksi lukija.

Ystävyys voi kariutua siihen, että toinen ei enää yksinkertaisesti vastaa yhteydenottoihin.­

28.6.2020 9:51

Olipa kerran ystävä, jonka Sanna tunsi 20 vuoden ajan.

– Pidin häntä yhtenä parhaista ystävistäni, jolle kerroin kaikki ilot ja surut, 30-vuotias Sanna sanoo.

Sitten ystävä sai esikoisensa.

– Olimme sopineet, että autan häntä lapsen kanssa, ja että hankkisin lapselle mitä tarvitsee. Ristiäiset tekivät tuloaan, ja totta kai oletin, että minut myös kutsutaan juhlimaan, niin kuin muutkin meidän ystävät. Kuinka väärässä olinkaan.

Sanna ei saanut kutsua.

– Rahat kyllä olisivat kelvanneet, mutta ystävyys ei. Onneksi en ehtinyt kauheasti hankimaan lapselle asioita.

Ystävyys päättyi siihen.

– Olin surullinen, olinhan pitänyt häntä hyvänä ystävänäni. Veikkaan, että en ollut ikinä hänelle ystävä, vaan hän hyödynsi minua. Nykyään, jos törmäämme kadulla, saatamme moikata, mutta siihen se sitten myös jää. Enää hän ei oikein herätä minussa minkäänlaisia tunteita.

Sannalla (nimi muutettu) on monia kohtalotovereita. Ystävyyssuhteet voivat päättyä varsin yllättäen ja ikävästi.

”Mitä menin pyytämään apua”

– Elin elämääni luullen, että minulla on laaja ystäväpiiri ja tukiverkosto. Sen illuusion kaatumiseen ei tarvittu kuin oma sairastuminen ja fyysisen avun pyytäminen. Yksitellen hävisivät elämästäni kertomatta syytä, eikä kukaan ole edes sähköpostilla kysynyt, että mitä kuuluu. Ilman ystäviä elämäni on erilaista, mutta löysin itseni, ja se avasi minulle aivan uudenlaisen maailman.

”Kateellisuutta”

– Pääsin työurallani hieman eteenpäin, myyntihommiin. Palkkani yli triplaantui, ja uusi autokin ilmestyi alle. Tämä ei käynyt lapsuudenkaverilleni. Pisti välit poikki. Hän oli työtön. Hieman ennen välirikkoa olisin järkännyt tälle kaverilleni vakkariduunin ihan ok palkalla. Ei vain kelvannut.

”En vaan jaksanut”

– Minä jätin ystäväni sen vuoksi, että jouduin aina ”vetämään” häntä. Hän ei koskaan itse soittanut minulle, mutta jos jotain ehdotin, lähti mukaan. Jos pyysin, että ehdottaisi mihin kahvilaan mentäisiin, niin ei. Minä jouduin päättämään. Hän oli myös negatiivinen. Mistään ei löytynyt mitään hyvää. Kymmenen vuotta katselin häntä ja sitten lopetin ystävyyden. En vain enää jaksanut häntä.

”Jätetty”

– En tiedä mitä tapahtui. Meidän ystävyytemme oli kestänyt yli 40 vuotta. Paras ystäväni oli lapsieni kummi. Vuosien varrella tapasimme usein ja välillä harvemmin. Puhelumme olivat pitkiä, ja usein paransimme maailmaa tuntikausia. Hän oli minulle hyvin rakas. Ja sitten hän ei enää vastannut puheluihini eikä viesteihin. Hän oli kyllä aloittanut uuden parisuhteen, ja mietinkin, onko syy siinä. Olen miettinyt pääni puhki ja lähetellyt anteeksipyyntöviestejä, vaikka en tiedä, mitä olen tehnyt. Eniten satuttaa se, kun hän katkaisi samalla välinsä myös lapsiini, hänen kummilapsiinsa. Molemmat kaipaavat rakasta kummitätiään, ja minä haluaisin vain tietää miksi.

”Selviytymistä”

– Ystävä ilmoitti vuosi sitten, että ei halua olla kanssani tekemisissä, eikä edes halua nähdä minua. Eikä halunnut keskustella asiasta. Tuntui todella pahalta. Itkin pitkään, ja elämänhalu oli nollassa. Luin viestejä vuosien ajalta ja mietin, mitä tein väärin. Hävetti, minkälainen ystävä olin ollut. Kuinka saatoin olla huomaamatta missä mennään. Luotin häneen. Mietin joka päivä, kuka ystävistäni on seuraava, joka ei halua olla kanssani tekemisissä. Uskallanko enää luottaa keneenkään. Eristäydyin ja sain paniikkikohtauksia. Lopulta lääkäri vihelsi pelin poikki ja passitti minut psykologille. Yritän selvitä päivä kerrallaan.

Ystävyyteen kuuluu välittömyys, jossa kumpikin hyväksyy toisensa sellaisena kuin on.­

”Eipähän enää tarvitse jutella hänen kanssaan mitään”

– Eräs, jonka luulin olevan hyväkin ystäväni, katsoi asioikseen jutella minun hänelle kertomani asiat eteenpäin. Eipähän enää tarvitse jutella hänen kanssaan mitään. Toinen yritti huijata huomattavaa summaa rahapulassaan sen sijaan, että rehellisesti olisi pyytänyt apua ahdinkoonsa. Ei tarvinne enää pyytää mitään apua.

”Ei ystävyyttäkään ole tehty ikuiseksi”

– Eräs ystävyys hiipui, koska ystävän mies tuli kateelliseksi minun lapsivapaistani, joita oli hänen mukaansa aivan liikaa. Ei ilmeisesti ihan käsitä, mitä on totaaliyksinhuoltajan arki, ja miten lasten hoito on esimerkiksi kesäisin yritettävä ratkaista kaikkien kannalta fiksusti. Ystävyys on kuin kaksikaistainen tie tai kuin vetoketju: pitää mennä käsi kädessä ja tulla vastaan. Ottaa ja antaa, vetää köyttä yhteen suuntaan. Eikä ystävyyttäkään ole tehty ikuiseksi, jos sitä ei hoideta kunnolla.

”Kaverit haihtuivat”

– Minusta tuli isä nuorena. Olin 21-vuotias. Kaksi parasta kaveriani haihtuivat kuin pieru tuuleen. Yksi heistä sanoikin, kun kaupassa tavattiin, että ”sultahan on nyt elämä loppu”, ja jatkoi matkaansa. Tänään, yli nelikymppisenä, suurempi, parempi ystäväpiiri.

”Arpi sielussa”

– Minulla oli ystävä, jonka kanssa olimme läheisiä 15 vuotta, teini-iästä aikuisuuteen. Ajattelin, että mikään ei voisi tuhota näitä välejä. Puhuttiin kaikesta, tuettiin toisiamme. Kunnes hän äkisti katosi, asui kauempana, ettei vahingossa olisi voinut tulla vastaan, ei ehdotuksista huolimatta halunnut osallistua mihinkään kanssani. Kun sain muualta kuulla, että hän saa pian lapsen, tajusin, etten ollut edes sen uutisen arvoinen. Sydän siinä särkyi. En ollut sen arvoinen, että olisin saanut jakaa hänen suurimman ilonsa. Kaikki tämä murskasi sisimpäni ja vei luottamuksen. Häpesin pitkään sitä, että olin luottanut, toivonut, ollut naiivi. Vaikka ympärilläni on hienoja asioita, enkä edes voisi kuvitella, että haluaisin tätä ihmistä enää lähelleni, kannan arpea sielussani aina.

”Yhä harmittaa”

– Minulla oli paras ystävä tasan 30 vuotta. Koko siihenastisen elämäni. Äitimme olivat ystäviä, ja meidät laitettiin samaan päiväkotiin jo vauvoina, joten taivalsimme yhtä matkaa alusta alkaen, kuin paita ja peppu. Jaoimme ilot ja surut, isot ja pienet hetket, olimme toistemme kaasoina, tuimme, kun kumpikin menetti läheisiään. Kunnes saimme lapsia. Kaksi poikaa kumpikin. Jokin alkoi muuttua. Ensin yritimme jatkaa kuin ennen, mutta vanhemmuus muutti ystävääni. Hänestä tuli esiin epämiellyttäviä piirteitä. Pahinta oli, että hänen poikansa alkoi kiusata minun poikaani, eikä hän puuttunut siihen mitenkään, ei kieltänyt, ei torunut. Antoi kaiken tapahtua. Vaikka itse puutuin, lopulta poikaani suojellakseni, minun oli pakko lopettaa heidän näkemisensä. Muuten kuin lasten kanssa ystäväni ei enää halunnut nähdä. Siihen loppui se taival. Pidämme satunnaisesti yhteyttä, mutta sittemmin olen löytänyt uudet ystävät. Harmittaa silti edelleen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?