Kumpi on painonhallinnan kannalta tärkeämpää liikunta vai ruokavalio? Jos vain alan lenkkeillä, karisevatko kilot? Näitä kysymyksiä moni voi pohtia.
– Pelkkä liikuntaharrastuksen aloittaminen – esimerkiksi reipas kävely monta kertaa viikossa – pudottaa painoa keskimäärin 2–3 kiloa. Useampien kilojen vähentämiseen tarvitaan myös syötyjen kaloreiden keventämistä, vastaa sisätautien erikoislääkäri Pertti Mustajoki tuoreessa Terveyskirjasto-artikkelissaan.
Ruokavalioremontti on kaiken a ja o, aloita siitä, kehottaa hyvinvointivalmentaja Jutta Larm.
– Jos et ole aiemmin liikkunut yhtään, liikuntaharrastusta ei tarvitse aloittaa samaan aikaan. On ihan ok, jos aloitat lisäämällä hyötyliikuntaa, Larm sanoi jutussamme.
Hän kehottaa kuitenkin lisäämään liikuntaa vähitellen.
– Älä ota liian isoa tavoitetta, jos et ole aiemmin liikkunut. Kävelylenkit ja kotitreenit ovat hyvä alku. Aloita yhdellä lenkillä viikossa ja kun siitä on tullut rutiini, lisää toinen.
”Lyhytkin liikuntatuokio tekee hyvää”
Painonhallinnassa onnistuneet näyttävät omaksuneet perusterveelliset elämäntavat, joihin kuuluu sekä liikuntaa että terveellistä ruokaa.
Jotkut kertovat pudottaneensa alkuun osan kiloistaan pelkällä ruokavaliolla ja ottaneensa liikunnan pysyvästi arkeensa myöhemmin.
Esimerkiksi viisikymppisen Ainon elämänmuutos sai alkunsa ruokavaliota rukkaamalla. Hän alkoi syödä säännöllisesti ja kasvispainotteisesti, mutta joustavasti. Ruokavalio tuotti nopeasti energisen ja kevyen olon. Tippuneiden kilojen lisäksi menneisyyteen jäivät nivelkivut, ähkyt ja syömisen jälkeinen väsymys.
Liikunta tuli kuvioon vasta puolisen vuotta ruokaremontin jälkeen. Aino käy salilla ja lenkkeilee kevyesti. Treenin jälkeen olo energinen, vaikka salille lähtiessä joskus tuntuukin väsyneeltä.
– Jos tuntuu, että juuri tänään ei ole minun päiväni, teen kevyemmän harjoituksen. Mutta menen salille aina. Lyhytkin liikuntatuokio tekee hyvää, Aino sanoi.
Kasvikset kuuluvat terveydestään välittävän keittiöön.
Juoksukisasta se alkoi
Elämänmuutoksen tehnyt Tytti puolestaan kertoi kummeksuneensa, kun kilot eivät alkaneetkaan heti irrota pelkällä liikunnalla.
– Paino ei vain tippunut, koska olin ihan hukassa syömisten kanssa. En tiennyt mitä ja miten pitäisi syödä, Tytti kertoi jutussamme.
Kun hän alkoi noudattaa valmentajan laatimaa ruokavaliota ja syömään säännöllisesti, kilot alkoivat kadota. Kun paino alkoi tippua, Tytti jaksoi palata taas liikunnan pariin. Hän käy viikossa 5–6 kertaa ryhmäliikuntatunnilla ja juoksee 1–2 kertaa viikossa kymmenen kilometrin lenkin.
Tiinankin paino lähti putoamaan pelkällä ruokavaliomuutoksella.
– Muuttamalla ruokarytmin säännölliseksi, tekemällä itse ruokaa ja syömällä viisi ateriaa päivässä, paino putosi 20 kiloa, hän kertoi.
”Liikuntabuusti” tuli myöhemmin painonhallintaryhmästä.
Jenni vyötärönympärys ei enää ole entisensä.
– Olin niin ylpeä jaksettuani hölkätä koko matkan maaliin asti. Silloin liekki urheiluun roihahti. Siinä samassa päätin pistää lopun myös turhalle herkuttelulle.
Karistettujen liikakilojen lisäksi Jenni on saanut uutta energiaa sekä lihasta, ja kroppa on muuttunut huimasti.
– Treenaan salilla 3–5 kertaa viikossa, joista yksi treeni keskittyy lähinnä juoksumatolle juoksukunnon ylläpitämiseksi. Ennen urheilusuoritukseni olivat vain kävelymatka lähikauppaan ja takaisin. Joskus saatoin käydä myös kalastamassa, mutta siinä se. En myöskään kuluttanut sitä, minkä söin.
Miksi laihduttajan kannattaa liikkua?
Moni laihduttamisessa onnistunut hehkuttaa liikkumisen mukanaan tuomaa hyvää oloa ja energiaa. Ne ovat vain osa liikunnan monista hyödyistä.
Liikunta vähentää melko tehokkaasti vyötärölihavuutta eli vatsaonteloon kertynyttä liiallista rasvakudosta. Vaikka liikunta ei pudottaisikaan painolukemaa, sen vaikutukset voivat näkyä esimerkiksi sokeri- ja rasva-arvojen kohenemisena.
Liikunta on hyvä keino estää painon nousu.
Laihduttamalla pudotetut kilot pysyvät paremmin poissa, jos liikut säännöllisesti.
Kaikki liikunta kuluttaa energiaa. Tunnin reipas kävely polttaa kilokaloreita yhtä paljon kuin puolen tunnin hölkkä.
Liikkuminen ylläpitää lihaksia, mikä on terveyden ja energiankulutuksen kannalta hyvästä.
Liikunnan terveyshyötyjä ei kuitenkaan voi varastoida, vaan liikkua pitää säännöllisesti. Liikuntaharrastuksen valinnassa tärkeintä onkin se, että pidät siitä ja haluat harrastaa sitä aktiivisesti.
Liikuntaa on hyvä lisätä myös arkeen.
– Lukuisista pienistä annoksista tulee yhteensä paljon. Jos päivän jokaisena tuntina kävelee 3 minuuttia, energiaa kuluu viikossa enemmän kuin kahdessa tunnin mittaisessa hikisessä liikuntaharrastuksessa, Pertti Mustajoki toteaa.