Nämä masennuksen vaivihkaiset merkit voivat jo näkyä arjessasi, vaikka et sitä vielä itse tajuaisi - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

Nämä masennuksen vaivihkaiset merkit voivat jo näkyä arjessasi, vaikka et sitä vielä itse tajuaisi

Masennusta ei ole välttämättä helppo tunnistaa.

Masentuneen voi olla helpompaa käpertyä itseensä ja kotiin kuin kohdata muita ihmisiä.­

19.2.2020 15:07

Jokainen kokee olonsa toisinaan alakuloiseksi ja surulliseksi. Jos negatiiviset ajatukset pitkittyvät, kyse voi olla masennuksesta.

Sekä masentuneen että hänen ympärillään olevien ihmisten voi kuitenkin olla vaikea tunnistaa masennusta. Masentuneet eivät välttämättä ymmärrä omaa tilaansa tai suostu tunnustamaan pahaa oloaan. Masennus voi hiipiä elämään pikku hiljaa ja oireet voivat olla salakavalia.

Esimerkiksi nämä merkit voivat kertoa masennuksesta:

1. Sisäinen kriitikko tulee äänekkäämmäksi

”Et sinä siihen pysty, ei sinusta ole mihinkään!” sisäinen kriitikko saattaa huutaa aiempaa äänekkäämmin. Masennukseen voi liittyä kyynisiä puheita ja välinpitämättömyyttä: miksi edes yritän, kun kaikki menee kuitenkin pieleen.

– Kävin dialogia itseni kanssa koko ajan: Olet surkea reppana, ja mitä hemmettiä oikein itsestäsi kuvittelet? Luuletko, että olet parempi? Sinä olet ihan paska, eräs nainen kertoo.

2. Itsestä huolehtiminen jää taka-alalle

Masentunut voi kokea ulkonäöstä ja hyvinvoinnista huolehtimisen koko ajan raskaammaksi.

Esimerkiksi hampaiden pesu saattaa muuttua jokapäiväisestä rutiinista jokaviikkoiseksi ponnistukseksi. Liikunta voi jäädä kokonaan tai sitä on aivan liikaa tai masentunut syö korostetun terveellisesti tai ei välitä siitä, mitä syö.

3. Jokapäiväiset askareet alkavat tuntua raskailta

Arjesta voi tulla hankalaa. Pukeminen saattaa olla vaikeaa, johonkin lähteminen saattaa tuntua ylivoimaiselta.

– Elin noin viidestä kuuteen kuukautta myslillä ja kananmunilla, koska en jaksanut laittaa ruokaa. En jaksanut tiskata, ja minulla oli käytännössä vain yksi lusikka. Suihkussa kävin kaksi kertaa viikossa ja hampaat harjasin yhtä harvoin. Minut oli kirjattu päiväsairaalaan hoitoon, mutten jaksanut käydä siellä, joten lopulta luonani kävivät kotisairaanhoitajat, jotka kannustivat minua tiskaamaan yhden lusikan, sitten toisen, kertoo eräs masennukseen sairastunut.

4. Yksinkertaisenkin asian tekeminen on mahdotonta

Eräs masennuksen sairastunut nainen kertoo WebMed-julkaisussa, että hän ei yksinkertaisesti kyennyt menemään edes apteekkiin uusimaan lääkereseptiään. Pelkkä autoon astuminen oli liian korkean kynnyksen takana.

5. Syyllisyyden tunteet painavat päälle

Kohtuuton syyllisyyden tunne saattaa olla yksi masennuksen merkki. Se voi olla objektiivisesti perusteetonta, mutta masentuneelle itselleen hyvin aitoa.

Uupumus, väsymys ja masennus voivat kulkea käsi kädessä.­

6. Väsyttää ja väsyttää, mutta uni ei auta

Masennus aiheuttaa energiattomuutta, väsymystä ja uupumusta. Monet kärsivät unettomuudesta, eivätkä saa iltaisin unta tai heräilevät useita kertoja yön aikana.

Toisaalta masennus voi vaikuttaa päinvastaisesti ja masentunut saattaa nukkua jatkuvasti kellon ympäri ja päivisin.

7. Muiden seuraan ei ole halua

Ihminen, joka on ennen viihtynyt seurassa, voi alkaa eristäytyä. Eristäytyminen johtuu vaikeista, itseen liittyvistä mitätöivistä ajatuksista.

– Olen luonteeltani iloinen ja ulospäinsuuntautunut, mutta en enää halunnut olla ihmisten kanssa. Silloin tajusin, että minusta tulee vain vanha kärttyisä akka, ellen tee jotain, kertoi masennukseen sairastunut Sari Kortesoja.

8. Pinna on jatkuvasti kireällä

Masentunut saattaa napsahtaa pienestäkin kritiikistä ja tulkita moitteeksi sellaisetkin sanat, jotka on tarkoitettu ystävällisiksi.

Taustalla voi olla masennuksen mitätöimä omanarvontunto: ei minun kannata sanoa mitään, se on kuitenkin jotain epäolennaista.

9. Keskittymiskyky on hukassa

Töissä masennus voi näkyä keskittymistä ja muistamista vaativien työtehtävien kehnompana suorittamisena. Ajatus ei välttämättä juokse enää yhtä terävästi kuin aiemmin. Luovuus saattaa kärsiä.

– Yritän opiskella. Keskittymiskyky vaihtelee masennuksen takia paljon, joten se on paljon tehottomampaa kuin aiemmin. Hävettää. Aiemmin olin loistava opiskelija ja nykyisin saan suorituksia kokoon vain minimimäärän, eräs nainen kuvailee.

10. Alkoholia kuluu aiempaa enemmän

Alkoholi saattaa olla yksi helpotuskeino ja pakotie kurjasta olosta. Alkoholiriippuvuus on huomattavasti yleisempää masentuneilla kuin muilla.

Tyypillisin merkki etenkin miehen psyykkisestä huonosta olosta on päihteiden käytön lisääntyminen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?