Näissä tilanteissa omaan alkoholinkäyttöön kannattaa kiinnittää erityistä huomiota

Alkoholin terveyshaitat eivät koske vain ongelmakäyttäjiä.

Alkoholi voi pahentaa muun muassa unettomuutta ja masennusoireita.

19.2.2020 12:09

Alkoholinkäyttöön liittyvät terveysriskit näyttävät olevan epäselviä monelle suomalaiselle. Asia ilmeni Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisusta Näin Suomi juo – suomalaisten muuttuvat alkoholinkäyttötavat.

Tietoisuus alkoholista eri sairauksien riskitekijänä vaihtelee tutkimuksen mukaan melko paljon riippuen siitä, mistä sairaudesta on kyse. Runsaasti juovilla on puolestaan taipumus aliarvioida haittoja.

Alkoholin terveyshaitat eivät koske vain ongelmakäyttäjiä. Jokaiselle tekee hyvää tarkastella säännöllisesti omia juomistapojaan.

Kiinnitä huomiota alkoholinkäyttöösi erityisesti jos tunnistat esimerkiksi joitain näistä:

1. Suvussasi on taipumusta riippuvuuteen

Alkoholiriippuvuutta esiintyy usein suvuittain. Perimä eli geenit selittävät noin puolet sairastumisriskistä. Päihdelinkin mukaan alkoholiriippuvuuteen sairastuminen on kuitenkin aina perintö- ja ympäristötekijöiden vuorovaikutuksen tulos.

2. Sinulla on diabetes

Diabeetikko voi käyttää alkoholia kohtuudella, kunhan muistaa samalla diabeteksensa hoidon. Alkoholin säännöllinen, vaikkakin kohtuullinen käyttö voi kuitenkin huonontaa hoitotasapainoa. Runsas alkoholinkäyttö voi johtaa verensokerin liialliseen laskuun, jos juo pelkästään sokerittomia alkoholijuomia ja unohtaa syödä.

3. Sinulla on jokin sydän- ja verisuonitauti

Alkoholi altistaa muun muassa sydämen rytmihäiriöille, erityisesti eteisvärinälle ja lisälyönneille. Alkoholi voi myös heikentää joidenkin lääkkeiden tehoa.

Terveyden kannalta ainut täysin turvallinen alkoholinkäytön raja on nolla, mutta yllättävän monenlaisia hyötyjä terveydelle ja hyvinvoinnille saa jo sillä, että vähentää juomismääriä.

4. Painoa on kertynyt liikaa etenkin vyötärölle

Etenkin vyötärölihavuuden ja alkoholin yhteisvaikutus voi olla varsin haitallinen. Pieninä annoksina viinikin voi lisätä rasvamaksan etenemisen riskiä. Rasvamaksasta voi vuosien saatossa kehittyä rasvamaksatulehdus. Se saattaa johtaa maksakirroosiin.

5. Sinulla on korkea verenpaine

Verenpainetauti kehittyy huomaamatta, eikä kohonnut verenpaine välttämättä oireile millään tavalla. Alkoholi nostaa verenpainetta.

Jos tiedät kärsiväsi korkeasta verenpaineesta ja käytät alkoholia, käytä sitä vain kohtuullisesti. Kohtuullisuus tarkoittaa naisilla yhtä ravintola-annosta ja miehillä korkeintaan kahta ravintola-annosta päivässä, mutta ei päivittäin.

6. Olet koko ajan väsynyt tai kärsit unettomuudesta

Jos viikonloppu kuluu ”rentoutumalla” viinalla läträten, maanantaina väsymys voi olla kahta kauheampi.

Alkoholi saattaa auttaa nukahtamaan, mutta se rikkoo unta ja heikentää unen laatua. Alkoholi voi myös pahentaa unihäiriöitä.

7. Olet alakuloinen tai masentunut

Alkoholi voi pahentaa masennusoireita ja rankka juominen voi aiheuttaa masennusoireita sellaisellekin, jolla ei ole sairautta.

Lähteitä: Päihdelinkki.fi, Puhti.fi, Diabetesliitto, Sydän.fi

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?