”Vasta nyt yli kuusikymppisenä tajusin, miten hän myrkytti elämääni” – lukijat avautuvat kammottavista ”ystävistään” - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

”Vasta nyt yli kuusikymppisenä tajusin, miten hän myrkytti elämääni” – lukijat avautuvat kammottavista ”ystävistään”

Parhaimmillaan ystävä on korvaamaton tukipilari. Aina näin ei kuitenkaan ole.

Parhaimmillaan ystävä on korvaamaton tukipilari. Aina näin ei kuitenkaan ole.

Julkaistu: 7.12.2019 19:01

”Ei anteeksipyyntöä, ei yhtään mitään. Miten noin kammottavia ihmisiä voi olla?”

Pätijä, juoruilija, lannistaja... Listasimme viime viikolla 10 kaverityyppiä, jotka saavat kiehumaan kiukusta. Vaikka ystävyyssuhteet ovatkin tärkeitä, on hyvä muistaa, että toista ilkeästi kohteleva ei ole ystävä laisinkaan.

Myös Ilta-Sanomien lukijoilla on ikäviä kokemuksia myrkyllisistä ystävyyssuhteista. Kokosimme yhteen lukijoiden kokemuksia.

”Ei anteeksipyyntöä, ei yhtään mitään”

– Nyt jo edesmenneen vaimoni ystävä ilmoitti tulevansa meille aamiaiselle vieraillessaan ja yöpyessään hotellissa kotikaupungissamme. Vaimoni nousi aikaisin ylös, laittoi minut ja tyttäreni siivoamaan ja aloitti kokkaamaan. Hän teki karjalanpiirakoita ja sitä ja tätä... Kello tuli yhdeksän, joka oli sovittu aika. Meillä oli talo puhdas ja ruokaa pöytä täynnä. Seisoimme rivissä odottamassa.

Kello 9.45 pyysin vaimoani soittamaan ystävälleen. Ystävä vastasi iloisesti: ’Tullaan juuri aamiaiselta ja ollaan juuri menossa huoneeseen. Tullaan puolen tunnin päästä.’ Saapuivat kaksi tuntia myöhemmin, ei kuulemma jaksanut oikein syödä mitään, kun hotellissa oli niin hyvä aamiainen. Ei anteeksipyyntöä, ei yhtään mitään. Miten noin kammottavia ihmisiä voi olla?

”Laitoin välit poikki”

Lannistajan kanssa ei kannata olla tekemisissä, vie omankin itsetunnon pohjalle. Minulla oli ”kaveri”, joka oli kateellinen kaikille kaikesta, ja tiesi paremmin kaiken kuin kukaan muu. Oli hän ihan fiksu, mutta todella ilkeä suustaan. Hän oli todella ruma niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Haukkui kaikkia muita tyhmiksi, ja myös minua haukkui päin naamaa ihan älyttömistä asioista. Jonkun aikaa katselin häntä, sillä hän oli välillä ihan hauskaa seuraa, mutta tuo totaalinen ilkeily ja muiden dissaus lopulta aiheutti sen, että laitoin välit poikki.

”Nämä asiat eivät muille kuulu”

– Liian utelias kaveri piti heittää ulos elämästäni. Kyseli ihan pokalla puolisoni palkat ja kaikki muutkin yksityisasiat entisistä seksikumppaneista lähtien. Nämä asiat eivät muille kuulu!

”Ainaista lannistamista”

– Minulla oli pitkäaikainen ystävä, lapsuudesta alkaen. Vasta nyt yli kuusikymppisenä tajusin, miten hän myrkytti elämääni. Oli jo nuorena kaikkea lyttäämistä, esimerkiksi kun pääsin yliopistoon, hän hätääntyi, että kyllä sinulle kauppaopisto riittää. Poikaystäviäni yritti iskeä. Sama tyyli jatkui vanhemmalla iällä, ainaista lannistamista ja ivaa, joka elämänalueelta. Olen pannut välit poikki – hengittäminen on tullut helpommaksi.

”Mikään ei koskaan ole hänen mielestään hyvä tai oikea valinta”

– Ystäväni ei arvosta mitään mitä minä tai mieheni teemme. Esimerkiksi: Kuka nyt tuollaisen talon haluaa, olette ihan hulluja kun rakennatte – noitahan voi ostaa valmiina? Tai kuka nyt Thaimaahan haluaa matkustaa, ette sitten lähempää matkakohdetta löytäneet? Mistä löysit tuollaiset kengät, ei kukaan käytä enää tuollaisia kenkiä? Mikään ei koskaan ole hänen mielestään hyvä tai oikea valinta, ja ollaan kuulemma hyviä ystäviä? Emme ainakaan minun mielestäni!

”Käyttäytyi kuin olisi kaikkia paljon parempi”

– Eräs entinen ystäväni oli pakko pistää jäihin. Hän oli vuoden Espanjassa töissä, koko reissussa olon aikana ei pitänyt kertaakaan yhteyttä eikä vastannut viesteihin. Kun tuli takaisin, niin ei tehnyt muuta kuin päti aiheesta kuin aiheesta ja päsmäröi kaikessa. Käyttäytyi kuin olisi kaikkia paljon parempi.

”Mutta se tenttaus...”

– Stressaavaa on erään ystävän tapa vauhkota lasten hoitamisesta. Minulla ei ole lapsia, hoidan joskus hänen. Mutta se tenttaus on hullun fanaattista, annoinko yhden ainoan pullan, mitä söimme jne. Kyseessä on kuitenkin 9-vuotiaat lapset. En minä ole ammattilastenhoitaja, eikä lapsilla ole ylipainoa tai sokeritautia. Kaikki vanhemmat eivät ole ihan tasapainoisia. Toki nyt kun tiedän, jätän pullat pois. Minusta on tullut lasten psykiatri, jolle he itkevät.

”Koulutusta ja titteleitä esille tuovat henkilöt eivät kuulu ystäväpiiriini”

– Koulutusta ja titteleitä esille tuovat henkilöt eivät kuulu ystäväpiiriini. Eihän koko elämä ole CV:tä. Tai jos tapaa iltaelämässä jonkun mukavan potentiaalisen kumppanin, joka kysyy ensimmäiseksi koulutaustaa tai vanhempien ammattia... Ei ainakaan itselle tulisi mieleen aloittaa tutustumista ”työhaastattelulla”. Ei anna kovin sivistynyttä kuvaa, vaikka se tuntuisi olevan kysymyksen tarkoitus. Olen tuntenut ja tavannut useita tohtoritason ihmisiä, jotka eivät tiedä käytännön elämästä mitään. Samoin myös erittäin menestyneitä kansakoulupohjalta ponnistaneita yrittäjiä, jotka tietävät paljon ja ovat viisaita. Ehkä jollekin vanhuudenhöperölle entisaikojen kuplassaan elävälle sen jatkuvan tittelien esiin tuomisen vielä sulattaa, mutta nuoremmat ihmiset...

Onko sinulla mennyt sukset ristiin ystävän kanssa? Mitä tapahtui? Kerro kokemuksesi alla kommenteissa!

Tuoreimmat osastosta